sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Yksi askel eteen, kaksi taakse



Eilen illalla onnistuin tekemään ensimmäisen ison teknisen mokan tässä bloginpidossa. Aloin lisätä tunnisteita jo kirjoittamiini teksteihin, ja samassa sessiossa sain siirrettyä aivan ensimmäisen tekstin uusimmaksi. Olin kypsytellyt bloginpitoa todella pitkään ja lopulta perjantaina 15.5. laitoin tämän alulle. Ei ollut ihan niin helppoa kuin aina annetaan ymmärtää, sillä vaikka keskitynkin kirjoittamiseen, myös visuaalisella näkymällä on minulle tärkeä merkitys. Blogin perustaminen vaatii siis muitakin taitoja kuin kyvyn tuottaa tekstiä ja tietenkin tietoa, jonka mukaan tässä ympäristössä toimitaan.

Nyt olisin toivonut tietoa siitä, olisiko ensimmäisen kirjoituksen voinut jollain taikatempulla saada takaisin paikalleen blogin alkuun. En tietenkään halunnut jättää sitä eiliselle päivättynä, kun jo olen päässyt vauhtiin. Mitä siinä muuta saattoi tehdä kuin poistaa koko tekstin.

Olen nyt lueskellut blogia nimeltä Pink Bubble, ja silmäni ovat avautuneet näkemään, miten tietämätön olenkaan. Kiinalaisen sananlaskun mukaan pitkäkin matka täytyy aloittaa yhdellä askeleella. Ensiaskeleeni bloginpidossa olen jo ottanut, toivottavasti monta on vielä ottamatta. Matkansa pituudesta ei tiedä kukaan.