torstai 31. elokuuta 2017

Rautaiset miehet rannalla



Jos tulisi pimeässä silmät peitettynä heitetyksi toiseen paikkaan, voisi taas nähdessään luulla joutuneensa romaanin (toistaiseksi) fiktiiviselle viimeiselle rannalle. Siellä paikalleen jähmettyneet ihmiset joko odottavat näkymätöntä tuhoa saapuvaksi tai kokoavat rohkeutta astua yhä syvemmälle tummaan veteen. Lähempää katsottuna huomaisi, että he ovat jo ”kuolleet” – oikeammin sanottuna he, ne ovatkin vain patsaita.

Brittiläisen kuvanveistäjän Antony Gormleyn vuonna 1997 valmistuneet rautapatsaat sijoitettiin Liverpoolin Crosby Beachille pysyvästi kymmenen vuotta sitten. Hän on käyttänyt patsaan mallina omaa kehoaan. Rannalla, alttiina vuorovesien vaihtelulle, seisoo 100 samanlaista patsasta levittäytyneenä noin kolmen kilometrin matkalle.

Gormley sanoo teoksestaan Another Place, että se valjastaa vuoroveden tutkimaan ihmisen ja luonnon välistä suhdetta. ”Here time is tested by tide, architecture by the elements and the prevalence of sky seems to question the earth's substance”. (Visit Liverpool)

Juuri vaihtuvien vesien sekä pehmeän maapohjan vuoksi Crosby Beachia ei käytetä uimarantana. Patsaita voi ihailla 50 metrin päästä sijaitsevalta rantakadulta. 

Patsaat saivat olla rauhassa tämän vuoden kesäkuuhun. Sitten joku kai luuli keksivänsä hauskankin idean ja kävi jättämässä joihinkin niistä oman jälkensä.

Liverpool tunnetaan Beatles-yhtyeestä, joka edelleen saa tuhannet musiikinystävät vaeltamaan kaupungin kaduilla, kenties etsimässä avainta menestykseen. Gormleyn patsaat näin ensimmäisen kerran äskettäin esitetyssä, maan taidetta esittelevässä Britannian monet kasvot -dokumenttisarjassa

(Sarjan juontajana toiminut Simon Schama käyttää luovaa mielikuvitusta tulkitessaan taiteilijoiden ajatuksia heidän taiteensa kautta. Tosin hän tekee sen ansiokkaasti herättäen katsojan kiinnostuksen.) 

Gormleyn mieshahmoiset rautapatsaat seisovat jähmettyneinä rannalla säässä kuin säässä, ruostumistaan odotellen. 

Myös Suomessa taidetta on päätynyt veteen: Iloisempiin vesileikkeihin ryhtyneet Kerttu Horilan Kolme Sulotarta kylpevät Rauman Kanalissa, mutta vain kesäaikaan. Talvella on pidettävä parempi huoli hipiästä. Sulottaret nimittäin perustuvat kreikkalaisen mytologian jumalattariin, jotka edustavat kauneutta, iloa ja kukoistavaa onnea.

lauantai 26. elokuuta 2017

Luonnon helma



Usein puhutaan menemisestä luonnon helmaan, mutta sitten kun siellä ollaan, kielikuva vaihtuu ja siirtyy päähän, kasvoihin, niiden eri osiin. Tuolla näkyy niemennenä, tuolla taas lahdensuu. Tienposkessa voi kulkija istahtaa kannonnokkaan. Sillankorvasta saattaa aueta kuuloyhteys kohisevaan koskenniskaan. Jos jano kuivaa kurkkua, sumeankin katseen kirkastaa lähteensilmä.

Luonnon helmassa ei kuitenkaan katsella vain kuvia. Siellä liikennemelun raastamat hermot saavat edes hetken viipyä ihanassa rauhassa. Mustikkametsässä vastakohta oli niin suuri, että meni aikaa, ennen kuin havahduin hiljaisuuden ääniin. Yhtäkkiä vain huomasin kuulevani puiden hiljaista huminaa. Sitä olisi voinut kuunnella vaikka kuinka pitkään.

Joskus tuntuu siltä kuin ihmiselläkin olisi juuret,
kun hän seisoo peltoaukealla
metsän esirippu takanaan,
kun hän muistelee menneitä vuosiaan, 
jotka ovat tehneet hänestä sellaisen kuin hän on:

tuossa opin lukemaan, tuossa rakastamaan
tuossa tein ensimmäisen rusetin kenkääni
tuossa hiuksiisi mustan rusetin.

Joskus on oltava puita
hartaita puita, martaita sitten joskus. 

Tomi  Kontio 


Aiemmin televisiossa esitetyssä sarjassa Meidän maamme Suomea esiteltiin eri puolilta yläilmoista. Sarja oli kaikkineen hienoa katsottavaa. Silti kaikkein parasta oli luonto, sen sinisyys ja vihreys, siitäkin huolimatta, että metsät ja järvet näyttävät kaikkialla hyvin samanlaisilta. Luonnon helmaan kaupungitkin on aikoinaan rakennettu.


○○  Suomen luonnon päivänä