Ajan kieppi

”Me tullaan kahen kiepissä”, sanoi ohikulkija puhelimeensa. Hauskaa, että sanoi, sillä juuri tällä tavalla en ollut koskaan kuullut ilmaistavan epämääräisen tarkkaa aikaa. Monikollisena kahden kieppeillä tai kieppeissä kyllä.

Siitä tietenkin alkoi mieleen vyöryä muita suomen kielen tapoja sanoa sama asia. On ihmeellistä, miten kellonaika voidaan yhdistää niin moneen, ensi kuulemalta täysin odottamattomaankin sanaan.

Tavanomaisten kahden aikaan, noin kahdelta, kahden maissa, kahden paikkeilla, suunnilleen kahdelta lisäksi sopii ilmoittaa tulevansa kahden nurkilla, kahden seutuvilla, kahden pintaan. Kiepillä sekä nurkalla, seudulla ja pinnalla puolestaan ei näyttäisi olevan keskenäänkään mitään yhteistä.

Kävisikö kyläillä myös kahden korvilla?

Tieten jätän mainitsematta ärsyttävästi yleistyneen tavan yhdistää englannin ja suomen kielen sana samaan ilmaukseen.

Vaikka listaa varmasti voi täydentää, se jo tällaisenaan kertoo suomen kielen monipuolisuudesta. Siitä, kuinka poikkeuksellista se on muiden kielten joukossa, ei tietämykseni kuitenkaan riitä sanomaan mitään.

○ ○ ○

Sattuipa ensimmäisen kerran, että ajasta toiseen siirtyminen oli unohtua. Vasta merisään kuuleminen tuntia ”liian aikaisin” sai keräämään kellot kasaan. Yhtään en jäisi kaipaamaan, jos tästä kesä- ja talviaikaruljanssista joskus luovuttaisiin. Sen sijaan kelloista en aio luopua.

Elämysmarkkinoilla

Viime viikolla tietokoneeni halusi tietää, kuinka tyytyväinen olin käyttöjärjestelmän ”päivityselämykseen”. Päivityselämys? Kuulosti niin hölmöltä, että jätin kommentoimatta.

Ennen oli makuelämys, lukuelämys ja ahaa-elämys. Yllättäviä, sisäsyntyisiä kokemuksia, jotka vaikuttavat ihmiseen vahvasti. Tällaiset kokemukset ovat hyvin yksilöllisiä. Jonkun taivaallinen makuelämys oksettaa jotakuta toista, eikä sama kirja koskaan vaikuta lukijoihinsa vain yhdellä tavalla. 

Mielestäni elämyksistä mikään ei voita ahaa-elämystä, sitä hetkellistä välähdystä, kun oivaltaa jonkin asian.

Sitten tuli markkinahumu, elämyksiä alettiin myydä, ja niistä tehtiin palveluja. Keksittiin elämyslahjat, elämysmatkailu ja elämyspalvelut. ”Uinuvasta Varjakan saaresta halutaan elämyspalvelukeskus”, kerrottiin juuri Ylen verkkosivuilla (22.3.2016).

Kuka haluaa jonkun toisen määrittelevän sen, mikä hänelle on omakohtainen elämys? Voiko kirjakauppa myydä lukuelämyksiä? Riittääkö jollekulle takuuksi, että elämyksestä joutuu maksamaan? ”Osta, niin lupaamme, että saat elämäsi kokemuksen!”

Ulkoistettu elämä

Kännykkäriippuvuus muistuttaa jo huumeriippuvuutta. Onhan puhelin jonkin tutkimuksen mukaan monelle jopa tärkeämpi kuin puoliso. Päivittäin näkee, että vanhemmat leikkivät mieluummin sen kuin lapsensa kanssa.

Jos laite unohtuu jonnekin, ihmisen olo tuntuu vähintään alastomalta. Hän ei tiedä, mitä käsillään tekisi tai miten selviytyisi edes syömisestä ilman lukemattomia kännykkäsovelluksiaan. Tai syöttämisestä: lehtitiedon mukaan joku on keksinyt, että imettävä nainen tarvitsee sovelluksen kertomaan, kummasta rinnasta vauva saa maitoa paremmin.

Jokin aika sitten lehdessä yritettiin herätellä lapsia ja vanhempia viettämään yhteistä aikaa ilman kännykkää tai muita älylaitteita. Tehtävä näytti osoittautuvan jutun tekijälle mahdottomaksi yhtälöksi. Kaiken, mitä tekstissä sanottiin, kumosi kuva: siinä nelihenkinen perhe vietti yhteistä aikaa ulkona geokätkeilyn parissa, ja kolmen perheenjäsenen katse oli suuntautunut pojan pitelemään kännykkään.

Moni on ulkoistanut elämänsä hallinnan kokonaan älylaitteelleen. Nähtäväksi jää, miten se aikanaan näkyy ihmisen psykologisessa ja bologisessa kehityshistoriassa.

○ ○ ○

Läsnäolo on uskallusta olla jostain muualta pois. Heikki Syrjämäki