Tillit punttiin

Luulisi, että kirjaimia voi laittaa jonoon niin monin eri tavoin, että jokaiselle asialle riittäisi oma sanansa. Kaikella näyttäisi kuitenkin olevan rajansa, myös kirjainyhdistelmillä. Kun täysin erimerkityksisiä asioita nimetään samoin sanoin, kyseessä on homonymia.

Tartutaan esimerkiksi punttiin. ”Miksi uudet tillipuntit tulevat joka vuosi yhä nopeammin?” kyselee Sinikka Nopola pakinakokoelmassaan Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla (2003, viides painos). Tulitikkupunttiin menee 10 tikkurasiaa, vaan paljonko tilliä sanaan mahtuu?

Kolmanneksi puntti merkitsee housunlahjetta, myös sukkahousujen. Muutenkin monikäyttöiseksi todetun vaatekappaleen punttia voisi varmaan käyttää myös tillin säilytykseen.

Lisäksi puntteja voi riippua seinällä kellon punnuksena tai niitä voidaan päinvastoin nostella paremman lihasvoiman toivossa kuntosalilla.

Tai otetaanpa tabletti. Sellaisen voi nielaista taltuttamaan kehon särkyjä tai laittaa pesukoneeseen puhdistamaan astioita. Toisenlaisia tabletteja käytetään pöydän kattamiseen. Silti sama sana kelpasi vielä teknologian käyttöön, kun kooltaan ja muodoltaan kirjaa muistuttava tietokone nimettiin samoin. 

Maali pintaan vai tähtäimeen? Maali merkitsee niinkin erilaisia asioita kuin pinnoille levitettävää väri- tai suoja-ainetta ja kohdetta, jota kohti pyritään tai johon yritetään osua. Tapoja on monia lajin mukaan. Vastaavanlainen kahtaalle osoittava sana on basilika. Sillä voi maustaa ruokansa tai sen sisälle voi astua.

Mihin hävisi kokin leipäjuuri – juuri äskenhän se odotti hänen jalkojensa juuressa. Tämän monisyisen sanan käyttötavoista annetaan Kielitoimiston sanakirjassa lukuisia esimerkkejä. Ajallisesti juuri voi tarkoittaa sekä tätä hetkeä parhaillaan että hetkeä vastikään: Katson juuri televisiota. Näin hänet juuri. 

Sanalla voi myös tähdentää ja vahvistaa (Juuri sitä tarkoitin) tai kielteisissä ilmauksissa lieventää sanomaansa (Hän ei juuri koskaan käy ulkona). Lisäksi sanaan sisältyy merkitys vaivoin, hädin tuskin (Lanka riitti juuri ja juuri toiseenkin sukkaan). 

Vaikka homonyymit luultavasti harvemmin aiheuttavat pahoja sekaannuksia, se mahdollisuus on kuitenkin olemassa. Erityisesti silloin kun sanalle on annettu tavallista useampia merkityksiä ja kun kieli ei vielä riittävästi ole käyttäjän hallussa. 

Ehkä syy homonyymien määrään piileekin kekseliäisyyden puutteessa?

Kerran elämässäni punainen tuli paletilleni ja nauroi

Oli siis yksi, joka arvosti hänen töitään. Hän oli tavoittanut teoksillaan toisen ihmisen. Sinä yönä hän valvoo. Hän ei voi käsittää, että joku on tullut tänne (Hyvinkäälle) asti hänen maalaustensa takia. (H. Ahtela 1951)

Yksi asia olla kriittinen itseään kohtaan, toinen asia joutua muiden kritiikin kohteeksi.

H. Ahtela kirjoitti itsekriittisen taiteilijaystävästänsä tunnelmista melkein 40 vuotta sen jälkeen, kun tämän taide yllättäen oli saanut innokkaan ihailijan ja samalla myyntikanavan. Tuolloin 51-vuotias Helene Schjerfbeck (10.7.1862–23.1.1946) oli lopulta ”löydetty”. Löytäjä, toimittaja ja taidekauppais Gösta Stenman vaikutti hitaasti mutta varmasti hänen elämäänsä ja taiteensa kasvavaan arvostukseen.

Omia polkujaan kulkeneen Schjerfbeckin tuotteliaimmat vuosikymmenet olivat 1880-luku ja 1920-luku, mutta arvostus ja menestys olivat antaneet odottaa itseään. Elämänsä maalaamiselle omistaneelle ahkera työnteko toi pitkään vain yksittäisiä huomionosoituksia.

Ensimmäisen oman näyttelyn Schjerfbeck sai Helsinkiin juuri Gösta Stenmanin avulla syksyllä 1917. Se antoi taiteilijan kielenkärjellään maistaa menestyksen mettä vain hetkeä ennen maan itsenäistymistä ja sisällissotaa.

Ehti vierähtää pieni ikuisuus, vajaa kaksi vuosikymmentä. Syksyllä 1934 Stenman järjesti Tukholmassa neljän suomalaistaiteilijan yhteisnäyttelyn, Schjerfbeck tietenkin mukana. Se toi hänet sikäläisen yleisön tietoisuuteen, mutta kolme vuotta myöhemmin järjestetty toinen yksityisnäyttely oli viimein – jo 75-vuotiaan Helenen – läpimurto.

(Toisin on nyt: Miten helposti ja nuorena ja paljon vähemmästä – varsinkin kun ei ole kyse taiteesta – nykymaailmassa voi saada huomiota ja sellaisia taloudellisia ansioita, joista esimerkiksi Schjerfbeck ja monet hänen aikalaisensa eivät olisi kyenneet uneksimaankaan. Hyvä muistaa kuitenkin, että menestys kestää aikansa, arvostus omansa.) 

Hänen taulujaan pidetään aikanaan kalleuksina, jotka kuuluvat Euroopalle. (Ragnar Josephson 1938)

Joskus taiteesta voi vaikuttua pelkästään lehden kuvan perusteella. Kun ensimmäistä kertaa havahduin katsomaan kuvaa Helene Schjerfbeckin maalauksesta Tanssiaiskengät (1882), siitä alkoi aikaa kestänyt ihailu häntä ja hänen taidettaan kohtaan.

Sattuneesta syystä taulun sijasta päädyin ostamaan Lena Holgerin teoksen Helene Schjerfbeck. Elämä ja taide (1989). Kirjaan on alkuperäisen Tanssiaiskenkien sijasta valikoitunut ”vain” kuva litografiaversiosta nimellä Silkkikenkä vuodelta 1938. Sen pelkistetympi tyyli on taiteilijalle tyypillistä 1900-luvun teoksissa.

Vuosia myöhemmin toukokuussa 2008 uutisoitiin, että Tanssiaiskengät oli myyty Lontoossa Sothebyn huutokaupassa täkäläisittäin ennätyshintaan liki 3,9 miljoonalla eurolla. Koskaan aiemmin mistään suomalaistaiteilijan teoksesta ei ollut maksettu sellaista hintaa. Maalaus ei valitettavasti kuitenkaan päätynyt Suomeen. Lieneekö edes Euroopassa ostaja, jonka silmien alla pitkäsäärinen tyttö nyt solmii kenkäänsä. 

Englantilainen lausuu nimeni, poimii sen pehmeästi kuin auringossa lämmenneen kiven ja pistää taskuunsa. (Mila Teräs 2017)

Pariisin maalauskouluissa oppinsa saanut Schjerfbeck kävi Ranskan lisäksi tutustumassa myös varsinkin Englannin ja Italian taidemaailmaan. Englannissa hän maalasi Toipilaan, joka vuonna 1889 pääsi varta vasten valmistuneen Eiffel-tornin ohella esittäytymään suurelle yleisölle Pariisin maailmannäyttelyssä.

Tulevana kesänä Helene Schjerfbeck lähtee taas Englantiin, entisen sulhasensa kotimaahan. Lontoon Royal Academy of Arts, jonka näyttelytoiminnalla on 250-vuotinen historia, esittelee hänen taidettaan 20.7.2019–27.10.2019.

Antoisaa matkaa, Helene! Brexitistä huolimatta. 

Helene Schjerfbeck eli pitkään, lähes 84 vuotta. Hän oli tietoisesti työskennellyt maalaustaiteensa parissa yli 70 vuotta ja oppinut, että kompromissit muiden miellyttämiseksi eivät johtaneet häntä eteenpäin sen paremmin ihmisenä kuin taiteilijana. Hän arvosti oman yksilöllisyytensä ilmaisuvapautta enemmän kuin mitään muuta. Hän eli täyden elämän, johon sisältyi taloudellisia huolia, riipaisevaa surua, rikasta rakkautta ja uskollisia ystäviä. Hän maalasi omiinkuviin elämänkatsomuksensa. (Lena Holger 1989)

• • •

 

Pääasiallinen lähde 

Lena Holger: Helene Schjerfbeck. Elämä ja taide (1989)

Holgerin teoksesta myös H. Ahtelan sitaatti. Ahtela alias Einar Reuter kirjoitti taiteilijaystävästään ensimmäisen elämäkerran Helena Schjerfbeck. Kamppailu kauneudesta (1951) 

Samasta lähteestä myös Svenska Dagbladetin kriitikon Ragnar Josephsonin sitaatti

Mila Teräs: Jäljet. Romaani Helene Schjerfbeckistä (2017). Otsikko on lainaa romaanista.