Yksi askel eteen, kaksi taakse

Eilen illalla onnistuin tekemään ensimmäisen ison teknisen mokan tässä bloginpidossa. Aloin lisätä tunnisteita jo kirjoittamiini teksteihin, ja samassa sessiossa sain siirrettyä aivan ensimmäisen tekstin uusimmaksi. Olin kypsytellyt bloginpitoa todella pitkään ja lopulta perjantaina 15.5. laitoin tämän alulle. Ei ollut ihan niin helppoa kuin aina annetaan ymmärtää, sillä vaikka keskitynkin kirjoittamiseen, myös visuaalisella näkymällä on minulle tärkeä merkitys. Blogin perustaminen vaatii siis muitakin taitoja kuin kyvyn tuottaa tekstiä ja tietenkin tietoa, jonka mukaan tässä ympäristössä toimitaan.

Nyt olisin toivonut tietoa siitä, olisiko ensimmäisen kirjoituksen voinut jollain taikatempulla saada takaisin paikalleen blogin alkuun. En tietenkään halunnut jättää sitä eiliselle päivättynä, kun jo olen päässyt vauhtiin. Mitä siinä muuta saattoi tehdä kuin poistaa koko tekstin.

Olen nyt lueskellut blogia nimeltä Pink Bubble, ja silmäni ovat avautuneet näkemään, miten tietämätön olenkaan. Kiinalaisen sananlaskun mukaan pitkäkin matka täytyy aloittaa yhdellä askeleella. Ensiaskeleeni bloginpidossa olen jo ottanut, toivottavasti monta on vielä ottamatta. Matkansa pituudesta ei tiedä kukaan.

Orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu

Käyskentelin alkuviikosta vielä kukattoman ruusutarhan halki. Tänään puolestaan ruusuja kannetaan röykkiöittäin opinnoistaan valmistuneiden juhliin. Niin tehtiin myös silloin, kun minä aikoinani sain valkolakin ja varmaan kautta aikojen ennen sitä. En tiedä, miksi juuri ruususta tuli lakkiaisten symboli. Sen tiedän, että itse olisin mieluummin ottanut vastaan vaikka hajuherne- tai jaloleinikkikimpun.

”Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen” lauletaan niin ikään erityisesti tänään.  En usko suvivirren kukkasen tarkoittavan ruusua, vaan pikemminkin niitä ehkä vaatimattomampia kedonkukkia, joita kesä runsain mitoin tarjoilee.

Minusta ruusu on harvoin todella kaunis. Kauneimmillaan se on luonnossa kasvava juhannusruusu. Kasvihuoneissa tuotettu ja yhä pidemmälle jalostettu ”tekokukka” näyttää jotenkin muoviselta. Geenimuuntelun avulla tuotettu sininen ruusu herättää samanlaisia kauhunväristyksiä kuin kamalat kultavärillä koristellut ruusukortit, joiden joku luulee ilahduttavan pyöreitä vuosia täyttävää. Koristelu-sana viittaa ulkonäön parantamiseen, mutta keinotekoisuus on viety äärimmilleen silloin, kun jopa oikeaa kukkaa täydennetään esimerkiksi helmikoristein.

 Ihmettelen siis, miksi ruusulla on niin vankka valta-asema onnittelukukkana. Onko se kaikille muille niin mieluinen? Kaikkien äitienkin lempikukka? Tätä kirjoittaessani kuulin radiosta ilouutisen: Kukkakaupoista on kiirinyt tietoa, että ihmiset ovat vihdoinkin heränneet ruususenunestaan, sillä ylioppilasjuhliin halutaan yhä enemmän muitakin vaihtoehtoja, esimerkiksi pionia ja neilikkaa. Tästä se lähtee, Anttilan keväthuumaus!



Ystäväni Sirpan kuvaamia unikkoja kurkottelemassa kesätaivaalle. 

Arghh! sanon minä

Onneksi hallitusneuvottelut vihdoin päättyivät. Vielä kun päästäisiin uutisoinnissakin taas tavalliseen aikaan: ei toistettaisi joka uutispätkässä sitä kipeyttä, joka meitä kaikkia nyt odottaa. Toivottavasti adjektiivi kipeä ei pesiydy kielenkäyttöön samoin kuin vuosia sitten siihen ilmaantunut nöyrä. Liitän mielessäni sanan johonkuhun silloiseen jääkiekkopomoon, mutta voin kyllä olla väärässäkin. Joka tapauksessa olemme mediassa tavanneet jo monen monta nöyrää poikaa sen jälkeen.

Jos politiikka nosti ajankuvaksi kipeän ja urheilu nöyrän, niin mitä tekikään sosiaalinen media? Missä yhtään virallisemmassa yhteydessä vielä kymmenen vuotta sitten käytettiin verbiä tykätä? Kun suomalainen Facebook alkoi yleistyä, kaikki alkoivat kovasti tykätä toisistaan. Poliisikin ilahtuu, jos saa tykkäysilmoituksia. Vaikka sana onkin selvää suomea, viranomaisten ja monenlaisten yritysten sivustoilla sen käyttäminen kuulostaa suoraan sanottuna lapselliselta.

Entäs sitten seuraaja? Somen peruja senkin leviäminen, vaikka itselleni se tuo ensimmäiseksi mieleen aivan toisen ajan ja toisenlaisen tyypin, nimittäin kalastavan partasuun parintuhannen vuoden takaa. Kuulostaa todella huvittavalta, jos joku Meikäläisen Maija saa vaikkapa tuhat seuraajaa. Silti tämän tyyppinen käyttö mainitaan Kielitoimiston verkkosanakirjan esimerkeissä jo toisena. Hengellinen johtaja ja presidentti joutuvat väistymään, kun tavis seuraajineen rynnistää ohi!