Kirjailija A. A. Milnen hellyttävään satuhahmojen joukkoon kuuluu muun muassa synkkämielinen Ihaa, joka kuvastanee Milneä itseään aikoina, jolloin luomisvoima on ollut ehdyksissä. "Kirjoittaminen - hmmm, hmm. Kyniä ja mitä kaikkea. Ylimainostettua, jos minulta kysytte. Tyhmää touhua. Kerrassaan tyhjänpäiväistä." Näin tuumailee Ihaa eikä jätä mitään epäselväksi. Lohdutonta tekstiä.
Ihaa ei ole ajatuksineen yksin. Nykyäänkin moni kirjailija tai toimittaja pääsee haastattelussa kuluneesti letkauttamaan, ettei ole koskaan tehnyt "oikeita töitä". Tässä kohdin Nalle Puh, jolla on hyvin pienet aivot, varmaan haluaisi palavasti tietää, miksi kirjoittaminen on "väärää" työtä.
Ajatus onkin kiintoisa aikana, jolloin melkein kaikki ovat innostuneet nimenomaan kirjoittamaan. Bloggaaminen on noussut käsittämättömään suosioon, kun ihmiset haluavat kertoa kaikille muille, että hei, minäkin olen olemassa. Yhä useammalle on bloggaamisen myötä avautunut mahdollisuus jopa tehdä rahaa. Myös muu sosiaalinen media vaatii kirjoittamista: missä tahansa julkisessa tilassa näkee vain laitteitaan räplääviä ihmisiä. Kenties vaikka bussissa joku, joka ei uskalla kertoa vierustoverille jäävänsä pois seuraavalla pysäkillä, kirjoittaa asiansa puhelimen näyttöön.
Milloin suullisen viestinnän ammattilaiset mahtavat havahtua siihen, että kansalaisten puhe-elimet alkavat käyttämättöminä surkastua?
Harmillista tässä kaikessa kirjoittamisinnossa on, ettei enää voi tarttua kynään kuin kuvaannollisesti. Jotakin aivan olennaista omaa katoaa, kun käsiala joutuu antamaan periksi näppäilemiselle. Lopun alkua enteilee digitaalinen joulukortti tai tekstiviestionnittelu.
Kynäillään!
