Dokumenttidiggaria hemmotellaan

Ylen esittämät dokumentit ovat nykyisen televisiotarjonnan ehdottomasti parasta antia. Mainoskanavien ohjelmistoa ei tarvitse kuin silmäillä tv-oppaasta, niin huomaa, miten viihteellä kyllästettyjä suomalaisista katsojista ollaan tekemässä. Samaan sarjaan voi laskea monet niiden niin sanotuista dokumenteista: katsojan karkotteena toimivat erityisesti ohjelmat, joissa hänen omaa älyään aliarvioidaan tarinankulun loputtomilla toistoilla.

Sen sijaan ajattelemisen aihetta ja toisenlaisia näkökulmia maailmantilanteesta antavat monet Ulkolinjan dokumentit. Viime aikoina on perehdytty esimerkiksi EU:n jäsenmaiden tilanteeseen tavalla, joka on kiinnostanut minua. Myös nyt uusintana esitettävä kuusiosainen Vallan kaupungit tempaa mukaansa. Sarjaa juontava entinen diplomaatti Sir Christopher Meyer on etsinyt vallan ydintä niin Mumbaissa, Moskovassa, New Yorkissa, Roomassa, Los Angelesissa kuin Lontoossakin. Kaikkialla muualla hän pääsi aina lopulta haastattelemaan tavoittelemiaan vallanpitäjiä, vain Los Angelesin Oscar-viikolla jopa O-patsaan kuvaaminen kiellettiin.

Yle on ilahduttavasti satsannut myös erittäin laadukkaisiin taidedokumentteihin. BBC:n tuottama sarja Taidetutkimukset kuuluu suosikkeihini. Siinä taideasiantuntija Philip Mould ja toimittaja Fiona Bruce näyttävät, että taiteentuntemus vaatii silkkaa salapoliisintyötä, kun etsitään totuutta taideteoksen aitoudesta tai epäaitoudesta. Pienikin vihje voi merkitä pitkää jäljitysmatkaa. Toisinaan taas vastaus löytyy laboratoriosta:  nykytekniikan avulla voidaan määrittää esimerkiksi maalauksen eri kerrostumat ja värien koostumus, mikä puolestaan auttaa työn ajoittamisessa.

Parhaillaan erilaisia käsityöammatteja esittelevää 20-osaista ranskalaissarjaa Mittatilaustyönä ahmii silmillään. Muun muassa nahka-artesaani, entisöijä, taideseppä, varjontekijä ja jalkinevalmistaja kertovat työskentelytavoistaan. Jokainen haluaa valmistusmenetelmissään säilyttää vanhaa ja tuoda mukaan jotain uutta.  Esimerkiksi nuori taidepuuseppä on käynyt hakemassa lisäoppia Suomesta, joka hänen mielestään on "johtava design-maa".

Näistä vartin mittaisista ohjelmista välittyy hyvin se, että työtä tehdään paitsi käsillä myös sydämellä. Kyse on  "luovuuden runoudesta", kuten toinen työlleen antautunut nuori taidepuuseppä toteaa. Vaikka olisi aina arvostanut käsintehtyjä tuotteita, nyt osaa yhä enemmän arvostaa myös niiden tekijöitä. Hieno ja tyylikäs sarja, toivottavasti edessä ei ole kesätaukoa.

Loppuun vielä yksi helmi, englantilainen dokumentti Notre-Damen katedraalista sarjassa Pariisin salaisuudet. Vuonna 1325 valmistunut Notre-Dame on järkyttävän upea luomus niin sisältä kuin ulkoa. Kamera pääsi kuvaamaan katolle ja kellariin, paikkoihin, joihin miljoonat kirkossa vierailevat turistit eivät pääse. Silti rakentajien kädenjälki on kaikkialla yksityiskohdissakin kaunista ja viimeisteltyä.

Vaikka uteliaiden kävijöiden virta kirkon käytävillä jatkaa vaellustaan päivästä toiseen, joskus pääsee nauttimaan myös hiljaisuudesta: Aamun varhaisina tunteina urkuri harjoittelee tyhjässä kirkossa. ”On minulla otsaa, kun häiritsen tätä hiljaisuutta”, hän sanoo. Myös aikaiseen rukoushetkeen osallistuvat saavat vielä hetken viettää rauhassa. Yksi heistä on 77-vuotias eläkeläismies, joka polkee 10 kilometrin matkan joka aamu päästäkseen paikkaan, jota hän kuvailee sanoin ”kiveen veistetty rukous”.

Joitakin näistä ohjelmista voi yhä katsoa Areenasta.