Lupauksilla ei pidä leikkiä

Takavuosina istuttiin ystävien kesken usein kaikenlaisten arvoitusten ja kielipelien äärellä. Kerran sain pohdittavaksi sellaisia maita ja niiden pääkaupunkeja, joiden suomenkieliset nimet tarkoittavat jotain suomen kielen sanaa muodosta riippumatta. Yksi tällainen esimerkki maa-pääkaupunkiparista on Peru ja Lima.

Peru voi olla sekä substantiivi että verbi. Substantiivina peru merkitsee sekä perintöä (Haitari oli hänen isänsä perua) että alkuperää (Tapa oli vanhaa perua), ja sitä käytetään vain joissain sijamuodoissa. Verbinä muoto peru on joko käsky (Peru kokous!) tai kieltomuodon osa (En peru puheitani).

Yleisimmin kuulee peruttavan tapaamisia ja julkisen liikenteen vuoroja. Laulussa perutaan jopa häät, mitä sitäkin saattaa tapahtua enemmän kuin osaisi arvata. Lupauksen perumisesta toipuminen voi joskus kestää todella pitkään.

Mutta mikä kumma perumiskampanja on menossa niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa?

Täällä hallitus on kumonnut jo vaikka kuinka monta tekemäänsä päätöstä. Sinänsä ei ole huono asia, jos tarkemmin asioita mietittyään ymmärtää, että jokin päätös tuli tehtyä liian hätäisesti tai asiantuntemattomasti ja se siksi kannattaa perua. Hallituksen perumisinnossa kumottujen päätösten määrää tärkeämpänä pidänkin juuri tätä: perehdytäänkö asioihin tarpeeksi?

Yhdysvalloissa äskettäin valittu, vasta tammikuussa virkaansa astuva presidentti on niin ikään päivittäin perumassa puheitaan, joilla innoitti äänestäjänsä suoranaiseen hurmioon. Muiden kuin häntä äänestäneiden mielestä täyskäännös on askel parempaan suuntaan. Tuleva presidentti, joka haluaa olla ”koko kansan presidentti”, huomasi ikään kuin vasta nyt puhuneensa suulla suuremmalla. Mitä, eivätkö kaikki minusta tykkääkään?

Monet hänen äänestäjänsä luonnollisesti tuntevat katkeraa pettymystä haksahdettuaan moiseen tuuliviiriin. Täyskäännöksistä huolimatta − ja niiden takia − myös vastustajien on syytä pitää mielessä, että tämän miehen sanomisiin ei voi koskaan täysin luottaa.

Pitäisikö jatkaa kampanjaa: perutaan meillä hallitus ja toisaalla presidentinvaalit.

Suuntana älyttömyys?

Henkilöjutuissa ihmistä kuvataan monenlaisin adjektiivein, mutta nähdäkseni aika harvoin sanalla älykäs. Vuonna 2012 uutisoitiin amerikkalaisen genetiikan professorin Gerald Crabtreen tutkimuksesta, jonka mukaan ihmisen älykkyys olisikin jo pitkään ollut laskusuuntainen (esimerkiksi Tivin artikkeli).

Vaikka sana älykäs yhdistyykin yhä harvemmin ihmiseen, se ei suinkaan ole katoamassa historiaan, päinvastoin. Siihen törmää nykyään aina ja kaikkialla. Ihmisen älykkyyden sijaan puhutaan koneiden älykkyydestä ja älylaitteista. Tivin artikkelissa lainataan The Independent -lehteä, jonka mukaan nykyinen Ipad-ihminen ”on lopullisesti noussut geneettisten rajoitustensa yläpuolelle, kun teknologia hoitaa kaiken”.

Jokin aika sitten radiossa haastateltava kuvaili innoissaan, kuinka voimme ”keskustella” jopa kodinkoneidemme kanssa. Kuka nyt enää viitsii katsoa, mitä siellä jääkaapissa on ja mitä sieltä puuttuu.

Viimeksi ohitin kyllästyneenä jutun älykkäästä liikkumisesta. On alkanut todella tympäistä kehitys, jossa ihmiseltä ollaan viemässä oma ajattelu, tekeminen ja työ. Yhteiskunnassa tehdään koko ajan päätöksiä, joiden päämääränä on älylaitteiden käyttöpakko. Niistä on jo tehty lähes yhtä välttämättömiä kuin jokapäiväisestä ravinnosta.

Kun älylaite ”hoitaa homman”, aletaan aiempia toimintatapoja väheksyä. Vaarana on, että samalla aletaan väheksyä myös ihmisiä, jotka eri syistä haluaisivat säilyttää ihmisläheisyyden niin virallisessa asioinnissa kuin henkilökohtaisessa elämässä. Aina ei suinkaan ole kyse vain vanhuksista. Jostain syystä halutaan syöttää kuvitelmaa, että uusin tekniikka kuuluu jokaisen toivelistan kärkeen. Onko kuluttajalle kaupassa enää edes tarjolla vaihtoehtoa, jos älypuhelin ei kiinnosta?

Ikävä vain, ettei kerran ostettu älylaite kestä ikuisesti. Kun näistä laitteista tuli henkilökohtaisia, niistä tuli samalla taloudellisia rasitteita, siis pakollisia toistuvaismenoja itse kullekin. Hankinnan lisäksi tulevat korjauskulut, sillä ainakaan vielä älylaitteet eivät taida korjata itse itseään. Kaikilla ei yksinkertaisesti ole varaa niihin.

Entä sitten tulevaisuus? Otetaan esimerkiksi meitä väijyvät muistisairaudet, jotka nekään eivät koske vain vanhuksia. Kun yksinkertaisinkin näppäily unohtuu ja salasanojen taakse viety tieto myös jää sinne? Koko elämänsä älylaitteeseensa kirjannut ei enää muistakaan, mihin kirjautua, miten maksaa lasku, kenen kanssa asioida. Harva haluaa paljastaa salasanojaan siinä vaiheessa, kun vielä muistaa ne. Kun ei enää muista, on myöhäistä. Miten asiat hoituvat silloin? 

En tietenkään toivo mitään yhteiskunnan toimintoja lamauttavaa katastrofia. Joskus sitä vain miettii, miten täällä pärjätään, jos kaikki se helppo ja ihmeellinen tekniikka pettää. Hautautuuko kaikki tietomme silloin kertaheitolla jonnekin tavoittamattomiin?

Hyvät pyhät

Kauppaketju on aivan selvästi kouluttanut nuorta kassahenkilöstöään käytöstavoille. Asiakasvirrassa jokainen saa peräänsä rutiininomaisen toivotuksen hyvät päivänjatkot. Kun itse halusin poiketa muiden asiakkaiden tavanomaisesta vastauksesta (kiitos, samoin) toisella tapaa, kassaneiti ei tuntunut ymmärtävän sitä kohteliaaksi vastaukseksi. Olin nimittäin ainoa, jota hän ei kiittänyt lopettaessaan tämän pienimuotoisen vuoropuhelun.

Oikeastaan olisin tullut hyvin toimeen ilman niitä päivänjatkojakin. Sanojan suusta tulleet monikolliset toivotukset kuulostavat korvissani välinpitämättömiltä ja siksi sietämättömiltä. Hauskat vaput ja hyvät juhannukset tai joulut latistavat juhlan tunnelmaa. No, vapusta en voisi vähempää välittää, mutta jouluun kuuluu ehdottomasti yksikkömuoto. Se henkilökohtaisuuden tunne, että toivotuksen lausuja sanoo niin juuri minulle.

Ärsyttäviä monikkotoivotuksia lienee käytetty jo varsin kauan. Loogisinta on arvella, että ne ovat levinneet puheeseen kaksoispyhäviikonlopuista, jolloin on toivotettu toiselle hyviä pyhiä. Kunhan arvelen.

○ ○ ○

Sinänsä käytöstavat tuntuvat entistä tärkeämmiltä nyt, kun maailmalta on pitkään saatu aivan toisenlaista, joka kotiin löytänyttä viestiä siitä, miten toisia saa kohdella.