Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yhdysvaltain tuleva presidentti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yhdysvaltain tuleva presidentti. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. tammikuuta 2017

Kukko tunkiolla



Aavan meren tuolla puolen valtaan nousee hyvin pian mies, jonka mielestä tähänastisessa maailmanpolitiikassa on tehty vain katastrofaalisia virheitä. Suurin katastrofi muun maailman kannalta vaikuttaisi kuitenkin olevan mies itse.

En todellakaan kadehdi niitä, jotka joutuvat asemansa vuoksi samaan neuvottelupöytään tämän tolkuttomia puheita ja ärsyttäviä käsimerkkejä harrastavan tulevan presidentin kanssa. Diili-ohjelmasta tutut toimintatavat näyttävät ohjaavan häntä myös uudessa virassa sen perusteella, millaisilla hajota ja hallitse -puheilla hän on esittäytynyt maailmalle.

(Olisiko inha sormella osoittelu viihdemaailman esiintyjien jäljittelyä?)

Ohjelmassa tuomaria mielistellään niin, että sivusta katsojaa yököttää, ja potkujen pelossa käännytään joukkuetoveria vastaan. Tärkeintä on puolustaa vain itseään ja näkemystään, vaikka se perustuisi toisen herjaamiseen. 

Politiikan neuvottelupöydissä valtiojohtajien, ministereiden ja muiden sinne joutuvien on syytä pitää varansa, ettei heistä tule ”väärän kuninkaan” sätkynukkeja. Heitä vastassa on yksinvaltias tuomari, joka luulee voivansa sormi ojossa osoittaa kutakin vuorollaan ja sanoa painavat sanansa: You’re fired!

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Suomi maailmankartalla



Usein kuulee maailmalla käyneiden tai asuvien suomalaisten kommentoivan Suomen huonoa tunnettavuutta muualla. Monessa maassa kukaan ei tunnu tietävän mitään tästä maasta, ei edes sitä, missä se sijaitsee. Kommentoinnista voi toisinaan erottaa väheksyvän sävyn: kun Suomi nyt ei kerta kaikkiaan osaa tätä hommaa.

Mutta onko se (vain) Suomen vika? Eikö syytä ole pikemmin maiden erilaisissa koulutusjärjestelmissä ja oppisisällöissä? Suomen koulutusjärjestelmää ja sen laatua kehutaan jatkuvasti, ainakin äskettäiseen Pisa-tulosten julkistamiseen asti. Täällä annetaan tietoa laaja-alaisesti eri maista eri oppiaineissa, omana kouluaikanani esimerkiksi maantiedossa ja uskonnossa. Nykyisin sitä lienee yritetty lisätä vähän jokaiseen oppiaineeseen.

Jos muiden maiden koulujärjestelmissä muu maailma jätetään vähemmälle, eihän silloin pidä syyttää Suomea näiden toisten tietämättömyydestä. Toisaalta pelkkä matkailumarkkinoinnin antama Suomi-kuva tai menestys urheilulajissa antaa vasta pienen tiedonmurusen maasta. Suomi ei ole yhtä kuin Lappi tai oman aikansa urheilusankari, kuten Kimi Räikkönen tai Teemu Selänne.

Täällä yritetään toisinaan miellyttää muita oman kulttuurin kustannuksella: Kouluissa ei sopisikaan enää laulaa suvivirttä, ja toissa syksynä pakolaisia auttaville suomalaisnaisille suositeltiin peittäviä asuja. Viimeksi kirjailija Roman Schatz ehdotti muutosta Maamme-lauluun. Hänen mielestään sana synnyinmaa tulisi vaihtaa kotimaaksi, koska Suomi on kansainvälistynyt ja suomalaisuuden käsite tätä myöten laajentunut. (Aamulehti 8.12.2016)  

Mutta sitten kun joku jossain ”tuolla ulkona” tietää jotain Suomesta, niin viestimet kyllä kuuluttavat sen meille. Voi, millaisen ilon se tuottaakaan monille suomalaisille, että edes yksi meistä tai jokin meidän aikaansaannoksemme vaikka vain pienesti mainitaan jossain rajojemme ulkopuolella. Yli kaiken ymmärryksen menee jo se, että meitä pidetään ”hienona kansana”! Sanojen lausuja, Yhdysvaltain tuleva presidentti, taitaa kuitenkin tuntea paremmin naapurimme. Pitäisikö tästä päätellä jotain. Myönnän kyynisyyteni.

Tuntemattomanakin Suomi on ja toivottavasti pysyy maailmankartalla. Eiköhän se lopulta ole meille itsellemme tärkeintä?

perjantai 25. marraskuuta 2016

Lupauksilla ei pidä leikkiä



Takavuosina istuttiin ystävien kesken usein kaikenlaisten arvoitusten ja kielipelien äärellä. Kerran sain pohdittavaksi sellaisia maita ja niiden pääkaupunkeja, joiden suomenkieliset nimet tarkoittavat jotain suomen kielen sanaa muodosta riippumatta. Yksi tällainen esimerkki maa-pääkaupunkiparista on Peru ja Lima.

Peru voi olla sekä substantiivi että verbi. Substantiivina peru merkitsee sekä perintöä (Haitari oli hänen isänsä perua) että alkuperää (Tapa oli vanhaa perua), ja sitä käytetään vain joissain sijamuodoissa. Verbinä muoto peru on joko käsky (Peru kokous!) tai kieltomuodon osa (En peru puheitani).

Yleisimmin kuulee peruttavan tapaamisia ja julkisen liikenteen vuoroja. Laulussa perutaan jopa häät, mitä sitäkin saattaa tapahtua enemmän kuin osaisi arvata. Lupauksen perumisesta toipuminen voi joskus kestää todella pitkään.

Mutta mikä kumma perumiskampanja on menossa niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa?

Täällä hallitus on kumonnut jo vaikka kuinka monta tekemäänsä päätöstä. Sinänsä ei ole huono asia, jos tarkemmin asioita mietittyään ymmärtää, että jokin päätös tuli tehtyä liian hätäisesti tai asiantuntemattomasti ja se siksi kannattaa perua. Hallituksen perumisinnossa kumottujen päätösten määrää tärkeämpänä pidänkin juuri tätä: perehdytäänkö asioihin tarpeeksi?

Yhdysvalloissa äskettäin valittu, vasta tammikuussa virkaansa astuva presidentti on niin ikään päivittäin perumassa puheitaan, joilla innoitti äänestäjänsä suoranaiseen hurmioon. Muiden kuin häntä äänestäneiden mielestä täyskäännös on askel parempaan suuntaan. Tuleva presidentti, joka haluaa olla ”koko kansan presidentti”, huomasi ikään kuin vasta nyt puhuneensa suulla suuremmalla. Mitä, eivätkö kaikki minusta tykkääkään?

Monet hänen äänestäjänsä luonnollisesti tuntevat katkeraa pettymystä haksahdettuaan moiseen tuuliviiriin. Täyskäännöksistä huolimatta − ja niiden takia − myös vastustajien on syytä pitää mielessä, että tämän miehen sanomisiin ei voi koskaan täysin luottaa.

Pitäisikö jatkaa kampanjaa: perutaan meillä hallitus ja toisaalla presidentinvaalit.