Aavan meren tuolla puolen valtaan nousee hyvin pian mies,
jonka mielestä tähänastisessa maailmanpolitiikassa on tehty vain
katastrofaalisia virheitä. Suurin katastrofi muun maailman kannalta vaikuttaisi
kuitenkin olevan mies itse.
En todellakaan kadehdi niitä, jotka joutuvat asemansa vuoksi samaan neuvottelupöytään tämän tolkuttomia puheita ja ärsyttäviä käsimerkkejä harrastavan tulevan presidentin kanssa. Diili-ohjelmasta tutut toimintatavat näyttävät ohjaavan häntä myös uudessa virassa sen perusteella, millaisilla hajota ja hallitse -puheilla hän on esittäytynyt maailmalle.
(Olisiko inha sormella osoittelu viihdemaailman esiintyjien jäljittelyä?)
Ohjelmassa tuomaria mielistellään niin, että sivusta katsojaa yököttää, ja potkujen pelossa käännytään joukkuetoveria vastaan. Tärkeintä on puolustaa vain itseään ja näkemystään, vaikka se perustuisi toisen herjaamiseen.
Politiikan neuvottelupöydissä valtiojohtajien, ministereiden ja muiden sinne joutuvien on syytä pitää varansa, ettei heistä tule ”väärän kuninkaan” sätkynukkeja. Heitä vastassa on yksinvaltias tuomari, joka luulee voivansa sormi ojossa osoittaa kutakin vuorollaan ja sanoa painavat sanansa: You’re fired!