Tavallaan suomalaista kulttuuria

Suomalaisista on kuin hiipien tullut salamyhkäistä tavallaan-kansaa.

Kun seuraa radio- tai televisiokeskusteluja tai -haastatteluja, ei voi olla kuulematta tuota monen puheeseen tarttunutta turhanpäiväistä sanaa. Useimmiten se nimittäin tuntuu pelkältä täytteeltä ja tuo mieleen liki hokemaksi käyneen niinku-ilmaisun. Kun ei vaivauduta yhtään miettimään sanottavaansa, niin suu se vain syytelee sanoja, kieli laskee lausehia (sitaatti Kalevalan 17. runosta, Antero Vipusen lausumasta hieman muokattu).

Mikä lie syynä tavallaan-sanan takiaismaiseen kiinnittymiseen suomalaisten puheeseen? Sen merkitys tietyssä, eräässä mielessä, jossakin suhteessa, jollakin lailla ikään kuin laimentaa tai jopa vesittää jokaisen esitetyn mielipiteen tai tosiasian. Olen tavallaan sitä mieltä, että… Toisaalta sitä, mutta sitten toisaalta ei kuitenkaan.

Tavallaan-sanan toistelu viittaa jopa siihen, ettei uskalleta enää esittää omaa mielipidettä leimaavan arvostelun tai peräti uhkausten pelossa. Vaikea uskoa, ettei kellään muilla kuin ääriajattelijoilla olisi enää varmoja mielipiteitä tai ettei varmaa tietoa olisi saatavilla mistään asioista.

Sanan käytöllä on tietenkin oma tehtävänsä tietyissä tilanteissa, mutta täytesanana sen paikkaa tuskin kummemmin edes mietitään, vaan se voi sujahtaa mihin tahansa kohtaan. Rasittavaksi kyllä käy kuunnella, jos taivas on tavallaan sininen, hiihtäminen oli tavallaan raskasta, puuro tavallaan on syötävää, tavallaan oltiin auttamassa ja mitä ikinä. Esimerkkejä riittää keksimättäkin, kun vain kuuntelee, mitä ympärillä puhutaan.

 

Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivänä 

Oman väen kesken

MM-kisojen luulisi olevan eri maiden väliset kilpailut, mutta hiihdossa näyttävät kisaavan vain norjalaiset keskenään. Katsojan näkökulmasta ampumahiihtokin uhkaa tämän vuoksi jo menettää kiinnostavuuttaan. Lähdöstä maalisuoralle toistuu aina sama tylsä näytelmä, ja tulosluettelossa kymmenen ensimmäisen nimen joukossa jopa puolet saattaa kuulua norjalaisille.

Eipä ole viime aikoina tarvinnut harmitella erityisesti huolettomia ranskalaisia − hiihtäisivät ensin maaliin asti, ennen kuin tuulettavat varmana voittoaan. Perässä tulevan olisi niin helppo käyttää heikko hetki hyväksi ja sujuttaa suksensa ohi.

Sen lisäksi, että norjalaiset ovat jostain löytäneet ehtymättömän menestyksen lähteen, kilpailusysteemi tarjoaa heille kaikki muutkin edut. Pääsee lähtemään ensimmäisenä, eikä kukaan töppyröi edessä. Alkupään parhaat vievät kerta toisensa jälkeen palkintorahat ja pistesijoitukset, eikä lopuille jää käteen yhtään mitään.

Kuin ehkä katkennut sauva. Hämmästyttävää, etteivät nykyajan parhaimmatkaan välinevalmistajat ole vielä onnistuneet kehittämään kilpahiihtoa kestäviä sauvoja.

Pakostikin miettii, mikä saa kymmenet huonoimmin menestyvät osallistumaan kisoihin kerta toisensa jälkeen, vaikkei heillä ole mitään mahdollisuuksia. Koska kilpailija sen itsekin tietää, minkä voimalla hän aina vain jatkaa? Hiihdon hurman ja ampumisen autuuden?

Penkiltä katsojaa kummastuttaa myös se, miten eriarvoisesti ampumahiihdon eri kilpailumuotojen sisällä ohilaukauksesta rangaistaan: voi joutua kiertämään noin 20 sekunnin sakkoringin tai saada minuutin kestävän aikasakon. Minuuttia, useammasta puhumattakaan, harva enää hiihtämällä ottaa kiinni − paitsi norjalainen. Jälleen suositaan niitä parhaita, ja varsinkin loppupään epäonnisimmat hipsivät maaliin sitten joskus ajan tuolla puolen. Lähinnä mitalisijoista innostuvat katsojat alkavat kaikota kanavilta viimeistään kahdenkymmenen nopeimman tultua maaliin.

Lajihan voisi yrittää lisätä kenties useampien mahdollisuuksia muuttamalla esimerkiksi takaa-ajokilpailun järjestyksen päinvastaiseksi: matkaan lähtisikin ensin se loppupää ja kärki viimeisenä. Saisivat parhaatkin joskus joutua odottamaan vuoroaan ja näyttää, miten sitten kulkee.

Missä meneekään se raja, että tavallisesta urheilijasta tulee huippu-urheilija? Voiko olla huippu-urheilija ihan vain omassa porukassa kotimaassa? Luultavasti useimmat mieltävät sanan tarkoittavan lajissaan maailmanlaajuisesti erinomaisesti menestynyttä urheilijaa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että sanaa voidaan Suomessa käyttää jo paljon ennen senkaltaista menestystä, mikäli on uskominen erään Ylen ohjelmasarjan mainoslausetta.