Väriäkös sillä sitten on

Harmaa, keltainen, lila, musta, oranssi, punainen, ruskea, sininen, turkoosi. Aivan kuin astelisi aakkosportaalta toiselle. Sitten tulee tasanne: valkoinen, vihreä, violetti. Joukosta voi poimia kolme pääväriä ja kolme väliväriä, ja siihen voi myös lisätä muita värejä.

Jos väri ei ole tasan oikea vaan sinnepäin, väriadjektiivit voivat muotoutua ilmaisemaan myös sävyä: harmahtava, kellertävä, lilahtava/lilahko, punertava, rusehtava/ruskeahko, sinertävä, vihertävä/vihreähkö, mustahko. Oranssi, pinkki, turkoosi, valkoinen (vaaleahko ei ole sama asia) ja violetti vastaavat muodot eivät kuulosta kovin luontevilta: ”oranssihko/oranssihtava”, ”pinkihkö/pinkahtava”? Voi käyttää pidempää ilmaisua pinkkiin vivahtava.

Jos tarkoitettu sävy ei tuosta parane, oikea voi löytyä liittämällä väriadjektiiviin tarkentavan määritteen, kuten tuhkanharmaa, maissinkeltainen, vadelmanpunainen, hiekanruskea, sähkönsininen, sammalenvihreä.

Värit eivät ole vain silmänruokaa ja niille keksittyjä lukemattomia merkityksiä kukkien kielestä poliittiseen näkemykseen ja valtiolippuihin. Niillä on oma roolinsa myös kielen aineksena erisnimissä ja kuvaannollisessa käytössä.

Väriadjektiivien käyttö on niin yleistä kulttuurituotosten nimissä, että niitä voisi saman tien luetella kymmeniä, esimerkiksi Musta rakkaus, Punainen viiva, Valkoinen kuiva kausi (romaaneja), Vihreän joen rannalla, Keltainen toukokuu (musiikkikappaleita), Sininen laulu (Suomen taiteiden tarina ‑sarja). Elokuvista mainittakoon väritrilogia Sininen, Punainen ja Valkoinen sekä Vihreä maili (amer. elokuva The Green Mile). 

Vuonna 2004 käydyt presidentinvaalit Ukrainassa nostattivat kansalaisten keskuudessa Oranssin vallankumouksen. Värien avulla on nimetty muun muassa maantieteellisiä kohteita ja rakennuksia, kuten Keltainenjoki, Mustameri, Punainen tori ja Valkoinen talo.

Kuten monenlaisiin kielikuviin myös väreihin liittyy jostain syystä usein kielteinen sävy. Moni väri on saanut kannettavakseen huonouden, halveksunnan tai ylipäänsä jonkin ikävän leiman. Suomen kuvakielessä toiset värit ovat käyttökelpoisempia kuin toiset. Äkkiseltään ei tule mieleen mitään lilaan, violettiin tai turkoosiin liittyvää kielikuvaa.

Onko kellään harmainta aavistustakaan siitä, miksi esitys sai pomon näkemään punaista? Hän näytti suorastaan mustanpuhuvalta. Sihteeri yritti selvitä tilanteesta lausumalla valkoisen valheen. Rakastuneilla on tapana katsoa maailmaa vaaleanpunaisten (ruusunpunaisten) silmälasien läpi, ja sivullinen seuraa vierestä kateudesta vihreänä.

Ihmistyypeistä tai -ryhmistä käytetyt nimitykset voivat (tai ovat voineet) viitata esimerkiksi tiettyyn ikäkauteen, ulkomuotoon, sivistyksen tasoon, etniseen alkuperään tai poliittiseen näkemykseen, kuten harmaahapsi, harmaa hiirulainen, keltanokka, musta lammas, punanahka, punaniska, sinisukka, sinivuokko, viherpeukalo, mustapaidat, ruskeapaidat sekä pienet vihreät miehet.

Musta on kuvakielen suosituin väri. Voi olla mustankipeä tai ‑sukkainen tai mieli muuten vain mustana. Auttaakohan musta huumori, jos joutuu mustalle listalle? Kaikista ei ole tauluntekijöiksi, mutta valitettavasti mustamaalaaminen tuntuu sujuvan itse kultakin. Tuhoisa kulkutauti musta surma levisi pitkin maapalloa 1300-luvun puolessa välissä. Kun yksi turha sota taas äskettäin aloitettiin, maailma joutui kriisiin mustan kullan eli öljyn takia.

Pakettimallista poliisiautoa tarkoittanut mustamaija lienee jo jäänyt käytöstä − kun eihän se maijakaan kerran ole musta. Samannimistä (myös Musta-Maija) korttipeliä sen sijaan pelataan yhä. Värinvaihdon kohteeksi joutui myös lentokoneen alun perin musta laatikko: Vaikka siitä tehtiin kirkkaan oranssi, nimitys jätettiin harhaanjohtavasti entiselleen.

Mustan tavoin punaiselle on keksitty useita merkityksiä: punainen kukko (tulipalo), punainen vaate (ärsyttävä, raivostuttava), punainen kortti, näyttää punaista valoa (estää, olla suostumatta), huutaa pää punaisena (kovaa, raivoissaan). Entisestä Neuvostoliitosta muistuttavat nimitykset puna-armeija ja punakone (jääkiekkojoukkue). Ilman ideologista sävyttyneisyyttään punakone sopisi nykyisin mainiosti kuvaamaan myös Norjan kilpahiihtäjien ylivoimaa.  

Veri on vettä sakeampaa ja siniverisillä (aatelisilla ja kuninkaallisilla) olevinaan kaikkein sakeinta. Keväisen luonnon ensimmäisiin merkkeihin kuuluva sinivuokko on saanut lainata nimensä myös poliisille. Virkavallan kanssa tekemisiin joutuneiden puheissa sinivuokko lieneekin nätein poliisin monista ”lempinimistä”.

Vaskoolissa kimmeltävä keltainen kulta on saanut mustan lisäksi muitakin kilpailijoita. Runsaana kasvavaa tuottoisaa metsää alettiin kutsua vihreäksi kullaksi. (Aina rahamielessä kulta-sanaan näkee toisinaan yhdistettävän myös muita värejä.) Päästä vihreälle oksalle (hyvään asemaan), näyttää vihreää valoa (hyväksyä). Onko ruoho sittenkään aina vihreämpää aidan toisella puolella? Vuonna 2014 maa kuulosti saaneen vieraita ulkoavaruudesta, kun jo mainituista pienistä vihreistä miehistä alettiin puhua uutisissa. Olivat kuitenkin Venäjältä Krimiä valtaamaan tulleita aseistettuja, tunnuksettomia sotilaita eivätkä ”sieltä jostakin” matkanneita outoja olioita.

Kielikuviin lukeutuu myös väriyhdistelmiä: mustaa valkoisella (paperille kirjoitettuna, pelkkä kättä päälle ‑sopimus ei riitä), ajatella mustavalkoisesti, väittää mustaa valkoiseksi, sinivalkoiset silmälasit tai ajatukset, sinipunahallitus (tunnusväriään edustaneiden puolueiden muodostama hallitus),

Muuan kiintoisa väreihin liittyvä seikka pistää tikulla silmään: Television mainospätkien perusteella lastenohjelmien tekijät näyttävät ilman muuta olettavan, että kaikki lapset pitävät mahdollisimman värikkäästä ympäristöstä, jossa valkoista saattaa olla vain piirustuspaperissa ja mustaa tussissa.

Sitten viimeistään koulutielle lähdettäessä alkaa mustan valtaus ja muut värit heitetään syrjään. Onko kyseessä yliannostuksesta johtuva kyllästyminen? Vai edustaako värikkyys lapsekkuutta niin vahvasti, että mustalla halutaan viestiä toivetta, että leikit sikseen, minut pitää ottaa vakavasti.

Ja siitä lähtien onnelliset suomalaiset mieluiten pukeutuvat suruun, murheeseen, kuolemaan, kovaluonteisuuteen ja kielteisyyteen liitettyyn mustaan. Lämpöä ja rakkautta hehkuva punainen puolestaan saattaakin yhtäkkiä muuttua vaaran merkiksi ja raivostumisen lähteeksi.

Vuosikymmenien mustan kauden jälkeen suomalainen saattaa havahtua horroksesta kuten joululaulussa ”vanhakin nyt nuortuu kuin lapsi leikkimään”. Lehtijutuissa kerrotaan usein lähinnä ”kypsään ikään” ehtineistä naisista, jotka ovat vaihtaneet entisen tyylinsä päästä jalkoihin väreihin, kuin takaisin lapsuuteen. Ja taas elämä maistuu!

Keittiöhommia

Konkreettisilla asioilla on taipumus synnyttää abstrakteja mielleyhtymiä, joista kehittyy monenlaisia kielikuvallisia sanontoja ja muita ilmauksia. Hyvä kielikuva edellyttää tietoa konkreettisesta alkuperästä, joka ajan kuluessa kuitenkin usein hämärtyy. Aiemmin on ollut puhetta ainakin vaatetuksen ja eläinkunnan varsin runsaslukuisesta esiintymisestä kuvallisessa kielenkäytössä.

Jokapäiväinen elämä tarjoaa taas antejaan. Astiakaapista löytyy tarvekaluja muuhunkin kuin vain ruoan laittamiseen ja syömiseen. Niihin liittyvillä esineillä voi kuvata esimerkiksi tilanteita, tunnetiloja, käyttäytymistä ja luonnetta. Ohessa on monta esimerkkiä Kielitoimiston sanakirjasta.

Kaapin raskaimpiin esineisiin liittyvistä tunnetuin lienee sanonta Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin. Sen sijaan huomionarvoista on, että olla hyvää pataa jonkun kanssa on lähtökohtaisesti vain myönteinen ilmaus. Kenenkään kanssa ei olla pahaa pataa*, joskin epäsovun ilmaisemiseen riittää kyllä muita tapoja. Toisaalta toista voi myös vetää pataan, jos naama ei miellytä. Kattilan kuvallinen käyttö on tuttua urheilukielestä: stadionin kiehuva kattila.

Vähän harmillisesti astiakategoriaan ei tässä yhteydessä voi laskea mukaan sanontaa ottaa pannuun, sillä Suomen etymologisen sanakirjan mukaan lähtökohtana ovat kirjaimellisesti olleet kasvot, naama, siis ’ottaa päähän’.

Ruoanlaitossa tarvitaan toisinaan myös vispilää ja siivilää eli pienireikäistä sihtiä. Kun sitten kuvaannollisesti käydään vispilänkauppaa, onkin yllättävää kyllä kyse joko flirttailusta tai esimerkiksi puolueiden välisestä salaisesta sopimuksesta. Tähdätessä kohteeseen voi olla tarkka tai huono sihti.

Aletaanpa kattaa pöytää.

Suomen liityttyä Euroopan unioniin 1995 täällä jouduttiin toistakymmentä vuotta pohtimaan kahden lautasen ongelmaa (lautaskiistaa), jonka aiheutti erimielisyys valtaoikeuksista, siitä, istuuko huippukokouspöytään presidentti vai pääministeri. Joskus liioittelulla ei ole mitään rajaa, puhuttiinpa sitten lautasen tai vain teelautasen kokoisista silmistä.

Toisinaan optimistin ja pessimistin eroa kuvataan vertauksella lasista, joka on joko puoliksi täysi tai puoliksi tyhjä. Monenlaiset some- tai mediakohut puolestaan jäävät kohuaan vähäisemmiksi, vain myrskyksi vesilasissa. 

Helppo on ymmärtää, että raivostuessa voi mennä kuppi nurin. Mutta mikä ajatuskulku lienee johtanut keksimään mukiinmenevän? Kuulostaa aivan siltä, kuin mukiin tungettaisiin jotain muuta ainetta kuin nestettä. Mitä sitten lieneekään, sana tarkoittaa kohtalaista, laatuunkäypää, tyydyttävää, sopivaa. Mukiinmenevän elämän sijaan toiset haluavat juoda vain nautintojen maljasta, toiset taas joutuvat juomaan tuskan ja kärsimyksen maljan pohjaa myöten.

Myös aterinlaatikosta löytyy ilmaisuvoimainen keinovalikoima.

Syntymälahjakseen on voinut saada veitsenterävän älyn. Loukkauskin voi viiltää kuin veitsi, ja jos on oikein ilkeä toiselle, voi vielä kääntää veistä haavassa. Kun esimerkiksi kova meteli loppuu äkisti, se loppuu kuin veitsellä leikaten. Hyvän tarjouksen jollekulle tehnyt huomaa, milloin on onnistunut ja voi mielissään todeta: Se upposi kuin kuuma

Helppo on ymmärtää, että raivostuessa voi mennä kuppi nurin. Mutta mikä ajatuskulku lienee johtanut keksimään mukiinmenevän? Kuulostaa aivan siltä, kuin mukiin tungettaisiin jotain muuta ainetta kuin nestettä. Mitä sitten lieneekään, sanan merkitys on kohtalainen, laatuunkäypä, tyydyttävä, sopiva. Mukiinmenevän elämän sijaan toiset haluavat juoda nautintojen maljasta, toiset taas joutuvat juomaan tuskan ja kärsimyksen maljan pohjaa myöten

.

 veitsi voihin eli tarjous hyväksyttiin heti, innokkaasti.

Lusikalla menee älyllisesti veistä heikommin: Ei voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu. Jos taas ei ole kanttia vaatia jotain, on otettava lusikka kauniiseen käteen ja sopeuduttava tilanteeseen. Jotkut ovat valmiita sekaantumaan asiaan kuin asiaan eli ovat niitä, jotka haluavat laittaa lusikkansa joka soppaan. Lusikkaan on liitetty myös eroaminen jostakusta tai tästä maailmasta: Kun pari eroaa, pannaan lusikat jakoon. Viime henkäyksen koittaessa on aika lopullisesti heittää lusikka nurkkaan.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa ääriarvoista puhuttaessa käytetään usein hinta- tai palkkahaarukkaa.

Viime vuosien ylivoimaisesti tunnetuin keittiöväline on kuitenkin juustohöylä. Hallitus käyttää sitä säästöohjelmassaan niin innokkaasti, että kohta se käy tarpeettomaksi: eihän liki olemattomiin kulunutta juustoa voi enää höylätä, vaan on tartuttava raastimeen. Raastimesta taas tulee mieleen riivinrauta, jolla on nimitelty tavalla tai toisella hankalaa naista.

Nyt syömään!