Harmaa, keltainen, lila, musta, oranssi, punainen, ruskea, sininen, turkoosi. Aivan kuin astelisi aakkosportaalta toiselle. Sitten tulee tasanne: valkoinen, vihreä, violetti. Joukosta voi poimia kolme pääväriä ja kolme väliväriä, ja siihen voi myös lisätä muita värejä.
Jos väri ei ole tasan oikea vaan sinnepäin, väriadjektiivit voivat muotoutua ilmaisemaan myös sävyä: harmahtava, kellertävä, lilahtava/lilahko, punertava, rusehtava/ruskeahko, sinertävä, vihertävä/vihreähkö, mustahko. Oranssi, pinkki, turkoosi, valkoinen (vaaleahko ei ole sama asia) ja violetti vastaavat muodot eivät kuulosta kovin luontevilta: ”oranssihko/oranssihtava”, ”pinkihkö/pinkahtava”? Voi käyttää pidempää ilmaisua pinkkiin vivahtava.
Jos tarkoitettu sävy ei tuosta parane, oikea voi löytyä liittämällä väriadjektiiviin tarkentavan määritteen, kuten tuhkanharmaa, maissinkeltainen, vadelmanpunainen, hiekanruskea, sähkönsininen, sammalenvihreä.
Värit eivät ole vain silmänruokaa ja niille keksittyjä lukemattomia merkityksiä kukkien kielestä poliittiseen näkemykseen ja valtiolippuihin. Niillä on oma roolinsa myös kielen aineksena erisnimissä ja kuvaannollisessa käytössä.
Väriadjektiivien käyttö on niin yleistä kulttuurituotosten nimissä, että niitä voisi saman tien luetella kymmeniä, esimerkiksi Musta rakkaus, Punainen viiva, Valkoinen kuiva kausi (romaaneja), Vihreän joen rannalla, Keltainen toukokuu (musiikkikappaleita), Sininen laulu (Suomen taiteiden tarina ‑sarja). Elokuvista mainittakoon väritrilogia Sininen, Punainen ja Valkoinen sekä Vihreä maili (amer. elokuva The Green Mile).
Vuonna 2004 käydyt presidentinvaalit Ukrainassa nostattivat kansalaisten keskuudessa Oranssin vallankumouksen. Värien avulla on nimetty muun muassa maantieteellisiä kohteita ja rakennuksia, kuten Keltainenjoki, Mustameri, Punainen tori ja Valkoinen talo.
Kuten monenlaisiin kielikuviin myös väreihin liittyy jostain syystä usein kielteinen sävy. Moni väri on saanut kannettavakseen huonouden, halveksunnan tai ylipäänsä jonkin ikävän leiman. Suomen kuvakielessä toiset värit ovat käyttökelpoisempia kuin toiset. Äkkiseltään ei tule mieleen mitään lilaan, violettiin tai turkoosiin liittyvää kielikuvaa.
Onko kellään harmainta aavistustakaan siitä, miksi esitys sai pomon näkemään punaista? Hän näytti suorastaan mustanpuhuvalta. Sihteeri yritti selvitä tilanteesta lausumalla valkoisen valheen. Rakastuneilla on tapana katsoa maailmaa vaaleanpunaisten (ruusunpunaisten) silmälasien läpi, ja sivullinen seuraa vierestä kateudesta vihreänä.
Ihmistyypeistä tai -ryhmistä käytetyt nimitykset voivat (tai ovat voineet) viitata esimerkiksi tiettyyn ikäkauteen, ulkomuotoon, sivistyksen tasoon, etniseen alkuperään tai poliittiseen näkemykseen, kuten harmaahapsi, harmaa hiirulainen, keltanokka, musta lammas, punanahka, punaniska, sinisukka, sinivuokko, viherpeukalo, mustapaidat, ruskeapaidat sekä pienet vihreät miehet.
Musta on kuvakielen suosituin väri. Voi olla mustankipeä tai ‑sukkainen tai mieli muuten vain mustana. Auttaakohan musta huumori, jos joutuu mustalle listalle? Kaikista ei ole tauluntekijöiksi, mutta valitettavasti mustamaalaaminen tuntuu sujuvan itse kultakin. Tuhoisa kulkutauti musta surma levisi pitkin maapalloa 1300-luvun puolessa välissä. Kun yksi turha sota taas äskettäin aloitettiin, maailma joutui kriisiin mustan kullan eli öljyn takia.
Pakettimallista poliisiautoa tarkoittanut mustamaija lienee jo jäänyt käytöstä − kun eihän se maijakaan kerran ole musta. Samannimistä (myös Musta-Maija) korttipeliä sen sijaan pelataan yhä. Värinvaihdon kohteeksi joutui myös lentokoneen alun perin musta laatikko: Vaikka siitä tehtiin kirkkaan oranssi, nimitys jätettiin harhaanjohtavasti entiselleen.
Mustan tavoin punaiselle on keksitty useita merkityksiä: punainen kukko (tulipalo), punainen vaate (ärsyttävä, raivostuttava), punainen kortti, näyttää punaista valoa (estää, olla suostumatta), huutaa pää punaisena (kovaa, raivoissaan). Entisestä Neuvostoliitosta muistuttavat nimitykset puna-armeija ja punakone (jääkiekkojoukkue). Ilman ideologista sävyttyneisyyttään punakone sopisi nykyisin mainiosti kuvaamaan myös Norjan kilpahiihtäjien ylivoimaa.
Veri on vettä sakeampaa ja siniverisillä (aatelisilla ja kuninkaallisilla) olevinaan kaikkein sakeinta. Keväisen luonnon ensimmäisiin merkkeihin kuuluva sinivuokko on saanut lainata nimensä myös poliisille. Virkavallan kanssa tekemisiin joutuneiden puheissa sinivuokko lieneekin nätein poliisin monista ”lempinimistä”.
Vaskoolissa kimmeltävä keltainen kulta on saanut mustan lisäksi muitakin kilpailijoita. Runsaana kasvavaa tuottoisaa metsää alettiin kutsua vihreäksi kullaksi. (Aina rahamielessä kulta-sanaan näkee toisinaan yhdistettävän myös muita värejä.) Päästä vihreälle oksalle (hyvään asemaan), näyttää vihreää valoa (hyväksyä). Onko ruoho sittenkään aina vihreämpää aidan toisella puolella? Vuonna 2014 maa kuulosti saaneen vieraita ulkoavaruudesta, kun jo mainituista pienistä vihreistä miehistä alettiin puhua uutisissa. Olivat kuitenkin Venäjältä Krimiä valtaamaan tulleita aseistettuja, tunnuksettomia sotilaita eivätkä ”sieltä jostakin” matkanneita outoja olioita.
Kielikuviin lukeutuu myös väriyhdistelmiä: mustaa valkoisella (paperille kirjoitettuna, pelkkä kättä päälle ‑sopimus ei riitä), ajatella mustavalkoisesti, väittää mustaa valkoiseksi, sinivalkoiset silmälasit tai ajatukset, sinipunahallitus (tunnusväriään edustaneiden puolueiden muodostama hallitus),
Muuan kiintoisa väreihin liittyvä seikka pistää tikulla silmään: Television mainospätkien perusteella lastenohjelmien tekijät näyttävät ilman muuta olettavan, että kaikki lapset pitävät mahdollisimman värikkäästä ympäristöstä, jossa valkoista saattaa olla vain piirustuspaperissa ja mustaa tussissa.
Sitten viimeistään koulutielle lähdettäessä alkaa mustan valtaus ja muut värit heitetään syrjään. Onko kyseessä yliannostuksesta johtuva kyllästyminen? Vai edustaako värikkyys lapsekkuutta niin vahvasti, että mustalla halutaan viestiä toivetta, että leikit sikseen, minut pitää ottaa vakavasti.
Ja siitä lähtien onnelliset suomalaiset mieluiten pukeutuvat suruun, murheeseen, kuolemaan, kovaluonteisuuteen ja kielteisyyteen liitettyyn mustaan. Lämpöä ja rakkautta hehkuva punainen puolestaan saattaakin yhtäkkiä muuttua vaaran merkiksi ja raivostumisen lähteeksi.
Vuosikymmenien mustan kauden jälkeen suomalainen saattaa havahtua horroksesta kuten joululaulussa ”vanhakin nyt nuortuu kuin lapsi leikkimään”. Lehtijutuissa kerrotaan usein lähinnä ”kypsään ikään” ehtineistä naisista, jotka ovat vaihtaneet entisen tyylinsä päästä jalkoihin väreihin, kuin takaisin lapsuuteen. Ja taas elämä maistuu!
