Lyöntivihreitä Kilitoimistossa

Päivän sana on kelitieteilijä, arkinen muoto meteorologista. Hän saa kansalaisten herpaantumattoman huomion yrittäessään ennustaa tulevan ajan säätilaa. Nimenomaan yrittäessään tulkita pilvimuodostelmien ja säärintamien kulkua kelitieteilijät, nuo nykypäivän oraakkelit, joutuvat helposti tilille sanomisistaan, jos ”luvattua” säätä ei saadakaan.

Läheisesti kelitieteilijään viittaa myös monen kansalaisen oloa juuri nyt kuvaava termi päivänpaise (vanh.), joka merkitsee ajankohtaista harmia, huolta, vaivaa. Synkeä ja tuskaisa päivänpaise, joka alati mieltäin kalvaa.

Hirmuhalitus tarkoittaa tyrannian muotoa, jossa kansaa alistetaan hallitsijan tahtoon jatkuvalla halaamisella. Tämänkaltainen tyrannia sopii paremmin kylmän ilmaston maihin, joissa kotien ja muiden rakennusten lämmityspuoli on hoidettu huonosti. Lämmin halaus tuo palelevalle kaivattua lämpöä.

Jos hirmuhalitus saa myös näppäimet kuumiksi, kannattaa unohtaa sanasota ja etsiytyä internetin verkkosovustolle, jossa toimii vihapuheen vastainen ryhmittymä.

Joillekin taas päivän sana on älykoti, jossa koneet toimivat omin päin. Pesukoneetkin menevät päälle, kun aurinko paistaa. Pimeään aikaan sen sijaan toimii yöajankirjaus, biohakkerointiin liittyvä käytäntö, jossa yölliset vessareissut ja jääkaapilla käynnit kirjataan täsmällisesti muistiin.

Koneet eivät kuitenkaan rauhoita unta kaipaavaa ihmislasta niin kuin ihmisen kosketus. Joidenkin koulupäivä jatkuu vielä iltaisin, kun alkaa unikoulu. Jatko-opintoja voi suorittaa syliopistossa, joka on tarkoitettu varsinkin pikkulasten aggressiivisuushäiriöiden hoitoon. Siinä lapsi yritetään saada rauhoittumaan sylissä. Lapselleni oli apua sekä unikoulusta että syliopistosta. 


Lähde Kilitoimiston typosanakirja (suomenkielisten lyöntivirheiden sanakirja)

Yllätyspudotus

Vuosi sitten painajaismaisissa olosuhteissa kylmälaitteen koko energia meni ihmisen tapaan enää vain hengittämiseen. Muu toiminta kävi jokseenkin mahdottomaksi.

Ihmisiässä mitattuna (todennäköisesti) 20-vuotias pakastin olikin jo vanha. Se ja samanikäinen elinkumppaninsa jääkaappi saivat siis lähteä ja antaa tilaa uusille kyvyille. Niinhän elämässä usein käy.

Sähkölaskuista on tullut tarkistettua vain euromäärä, joten äskettäin saamani tieto sähkönkulutuksen kehityksestä osoittautui suorastaan dramaattiseksi. Kuluneen vuoden aikana muutenkin vaatimaton kulutus on pudonnut peräti yli 41 prosenttia. Aiempi hehkulamppujen vaihto led-lamppuihin kuulostaa nyt vaikutukseltaan hyttysen ininältä energiasyöpön laitteen vaihtoon verrattuna. (Todettakoon, että muu sähkönkulutukseen vaikuttava eläminen on pysynyt ennallaan.)

Koska sähkönkulutukseni on kaikkiaan vähäistä, noinkaan suuri pudotus ei suuremmin tunnu maksettavissa euroissa.

Mutta mitä merkitystä sillä oikeastaan on, että yksittäinen ihminen yrittää vähentää kotinsa sähkönkulutusta, kun samaan aikaan lähes kaikki uusi, mitä käytettäväksi kehitetään, toimii sähköllä? Sillä korvataan jopa liikunnallisesti hyödyllinen ihmisenergia, kun ei ”tarvitse” rasittaa kehoa. Sen vuoksi toisaalla vähennetty sähkönkulutus pitää kokonaiskulutuksen vähintään samana tai  kasvattaa sitä.

Ihmissuhteissa näyttää usein olevan tapana kyllästyä vanhaan ja vaihtaa uuteen, nuorempaan. Viivadiagrammissa kuvattuna toisten energiankulutus kääntyisi jyrkkään nousuun, toisten taas laskuun.

Sähkönkulutuksestani kertova pylväsdiagrammi kertoo selvää kieltä: tässä tapauksessa vaihtamalla parani. Viimeinen pylväs kuvaa tulevaa vuotta, ja otsikossa esitetään aina sama tavoite, vähennystä 10 prosenttia. Kuinkahan pitkään sähkölaitoksen pokka pitää tällaisen tavoitteen asettamisessa…

Ajatuksia avartavia keskusteluja

Ruotsalaisessa Daniel Sjölinin juontamassa keskusteluohjelmassa Ideoiden maailma (Teema Fem) yksi vieras esittää väitteen ja perustelee sen ja kaksi muuta, toista mieltä olevaa ruotivat sitä omien näkemystensä pohjalta. Keskustelijoina on muun muassa filosofeja, professoreja, historioitsijoita, valtiotieteilijöitä ja mediatutkijoita.

Esitetyt väitteet on tiivistetty kysymysten muotoon: Tekeekö työyhteiskunta meistä orjia? Tekevätkö negatiiviset ajatukset maailmasta paremman paikan? Onko korkeakoulutus vapaapudotuksessa eli ylenkatsotaanko yhteiskunnassa sivistystä? Voiko maallistuminen olla kristillistä? Onko kapitalismi kestämätöntä? Onko rasismi rakenteellinen ongelma? 

Kahdessa viimeisessä osassa keskustellaan aiheista Kuuluuko elämisen sattua? ja Onko nationalismi vaarallista? 

Toistaiseksi kiivainta väittelyä on syntynyt kapitalismista ja rasismista. Vaikka mielipiteet eroavat jyrkästikin, keskustelijat ovat pysyneet asiallisina. He kykenevät kuuntelemaan toisiaan eivätkä nimittele saati uhkaile toisin ajattelevaa.

Keskusteluasetelmassa väitteen esittäjällä näyttää alun alkaen olevan altavastaajan rooli: hänellä on vastassaan kaksi vastaväittäjää, jotka edustavat yhteiskunnassa hallitsevampaa näkemystä kuin esitetty väite.

Katsojan on tietenkin keskustelijoita helpompi pysytellä objektiivisena. Tarjolla on paljon erilaisia perusteltuja näkemyksiä, joita hän voi mielessään punnita. Koska itse ei kuitenkaan tule ajatelleeksi asioita kaikista näkökulmista, jokaisen sanottavaan on hyvä keskittyä.

Isoja aiheita käsittelevä ohjelma sopii vastapainoksi tähän aikaan, jolloin sosiaalisessa mediassa melkein mikä tahansa asia voi nostaa myrskyn vesilasissa. Kuulemma.

Moni meistä tunnistanee mielipiteenilmaisuun liittyvän ongelman. Kun omista poikkeaviin mielipiteisiin reagoidaan tunnepitoisesti, teräväkin näkö- tai kuuloaisti käy sameaksi. Jan Philipp Sendkerin romaanissa viisas vanhempi mies sanoo sokeutuneelle nuorellemiehelle, että jos haluaa nähdä asioiden ytimeen, silmistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Ihminen luottaa aivan liikaa siihen, mitä silmillään havaitsee, ja häikäistyy siitä. 

Raivo meidät sokaisee ja kuurouttaa. Tai pelko. Kateus, epäluottamus. Maailma supistuu, menee aivan sijoiltaan, kun ihminen vihaa tai pelkää. 

(J. P. Sendker) 

• • • 

Tunnekuohun aiheuttamassa näköaistin menetyksessä on toisaalta myönteinenkin puolensa: 

Se tosiseikka, että rakkaus on sokea, antaa meille kaikille mahdollisuuden tulla rakastetuksi. (David Richo)