Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunteet. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. marraskuuta 2024

Voiko irtohius saada aikaan kaaoksen

Vuonna 1972 meteorologi, matemaatikko Edward Lorenz (1917–2008) esitti Washingtoniin kokoontuneelle tiedeväelle kysymyksen: ”Voiko perhosen siipien heilahdus Brasiliassa aiheuttaa tornadon Texasissa?”

Lorenz keksi sittemmin nimellä perhosvaikutus tunnetun ilmiön jo vuonna 1961. Sääennusteisiin liittyvässä tutkimuksessaan hän huomasi, ”että tulevan säätilan arvioinnissa alkuarvojen pienikin heitto, esimerkiksi pyöristäminen tai pieni häiriö suuntaan tai toiseen aiheuttaa ketjureaktioita, jotka muuttavat lopputuloksen pitkällä tähtäimellä kokonaan erilaiseksi: pienet syyt johtivat suuriin vaikutuksiin” (Wikipedia).

Alun perin säätilasta havaittua ilmiötä voinee soveltaa myös mielentilan häiriöihin. Eihän ihmisen tekemien kauheuksien takana aina ole pidempiaikainen suunnittelu tai kaltoinkohtelu, jonka mahdollisesti synnyttämä viha voi kasvaa ja patoutua niin äärimmilleen, että se lopulta purkautuu tavalla tai toisella hirmutekona. Ehkä hetkessä humahtava sietämätön ärsytyskin riittää laukaisemaan Lorenzin tekemän havainnon kaltaisen ketjureaktion.

Yhtä vähäinen kuin perhosensiiven heilahdus mutta ehdottomasti ärsyttävimpiä asioita, mitä olla voi, on hiuksen takertuminen kosteisiin käsiin. Tuossa se irtoamaisillaan oleva kiusanhenki nyt roikkuu silmien edessä, kun kädet ovat tiskialtaassa. Jos pokka pitää ja sielu sietää, hoitaa ensin tiskit ja sitten vasta häirikön. Mielikin ehtinee rauhoittua.

Toisinaan kosteus jää salakavalasti ihonpintaan kuten myös hius. Vaikka mitä tekee, se ei tahdo päästää kokonaan irti, vaan takertuu aina uuteen paikkaan. Jos tällaisessa erittäin ärsyyntyneessä mielentilassa lähtisi ihmisten ilmoille, tapahtuisiko kauheita? Liikenteessä valmiiksi päällä oleva ärsytys voisi kasvaa rattiraivoksi, joka puolestaan voisi johtaa tahalliseen ja vaaran aiheuttavaan kiusantekoon. Tilanne saattaisi päättyä kolariin siinä tai kenties ketjureaktio jatkaisi kulkuaan kohti jotain suurempaa kaaosta.

Vuonna 2016 julkaistussa jutussa Kun pienestä asiasta tulee ison kiukun aihe (Kaleva 30.9.) kerrotaan, että tuolloin tutkimusten mukaan peräti kolmasosa ihmisistä kertoi olleensa jatkuvasti ärsyyntyneitä. Vaikuttaisi siltä, että kuluneen kahdeksan vuoden aikana ärsytyskynnys on aina vain madaltunut yhdellä jos toisella. Aivan mitättömistä asioista syntyvien kohujen perusteella yleinen sietokyky mitä tahansa kohtaan näyttää selvästi vähentyneen, ja kaikkea perustellaan vapaudella ilmaista mielipiteensä.

Onhan sekin nyt kerta kaikkiaan ärsyttävää, ettei bussissa ikkunanvieruspaikalla istuva pois halutessaan saa suutaan auki vaan alkaa sanaa sanomatta ja päin katsomatta tunkea vieressä istuvan ohi!

Kalevan jutussa haastatellun psykoterapeutin Teemu Ryhäsen mukaan ärtymys jo itsessään on vaarallinen tila. Hän luokittelee vihaemootiot niin, että tuohtumus ja närkästyminen ovat laimeimpia, seuraavaksi tulee ärsyyntyminen ja voimakkain on viha. Siiven heilahduksesta tornadoon.

Niin kovin vähäpätöisestä seikasta saattavat siis ne pahimmat hirmuteotkin lopulta saada alkunsa.

 

torstai 11. heinäkuuta 2019

Ajatuksia avartavia keskusteluja


Ruotsalaisessa Daniel Sjölinin juontamassa keskusteluohjelmassa Ideoiden maailma (Teema Fem) yksi vieras esittää väitteen ja perustelee sen ja kaksi muuta, toista mieltä olevaa ruotivat sitä omien näkemystensä pohjalta. Keskustelijoina on muun muassa filosofeja, professoreja, historioitsijoita, valtiotieteilijöitä ja mediatutkijoita.

Esitetyt väitteet on tiivistetty kysymysten muotoon: Tekeekö työyhteiskunta meistä orjia? Tekevätkö negatiiviset ajatukset maailmasta paremman paikan? Onko korkeakoulutus vapaapudotuksessa eli ylenkatsotaanko yhteiskunnassa sivistystä? Voiko maallistuminen olla kristillistä? Onko kapitalismi kestämätöntä? Onko rasismi rakenteellinen ongelma? 

Kahdessa viimeisessä osassa keskustellaan aiheista Kuuluuko elämisen sattua? ja Onko nationalismi vaarallista? 

Toistaiseksi kiivainta väittelyä on syntynyt kapitalismista ja rasismista. Vaikka mielipiteet eroavat jyrkästikin, keskustelijat ovat pysyneet asiallisina. He kykenevät kuuntelemaan toisiaan eivätkä nimittele saati uhkaile toisin ajattelevaa.

Keskusteluasetelmassa väitteen esittäjällä näyttää alun alkaen olevan altavastaajan rooli: hänellä on vastassaan kaksi vastaväittäjää, jotka edustavat yhteiskunnassa hallitsevampaa näkemystä kuin esitetty väite.

Katsojan on tietenkin keskustelijoita helpompi pysytellä objektiivisena. Tarjolla on paljon erilaisia perusteltuja näkemyksiä, joita hän voi mielessään punnita. Koska itse ei kuitenkaan tule ajatelleeksi asioita kaikista näkökulmista, jokaisen sanottavaan on hyvä keskittyä.

Isoja aiheita käsittelevä ohjelma sopii vastapainoksi tähän aikaan, jolloin sosiaalisessa mediassa melkein mikä tahansa asia voi nostaa myrskyn vesilasissa. Kuulemma.

Moni meistä tunnistanee mielipiteenilmaisuun liittyvän ongelman. Kun omista poikkeaviin mielipiteisiin reagoidaan tunnepitoisesti, teräväkin näkö- tai kuuloaisti käy sameaksi. Jan Philipp Sendkerin romaanissa viisas vanhempi mies sanoo sokeutuneelle nuorellemiehelle, että jos haluaa nähdä asioiden ytimeen, silmistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Ihminen luottaa aivan liikaa siihen, mitä silmillään havaitsee, ja häikäistyy siitä. 

Raivo meidät sokaisee ja kuurouttaa. Tai pelko. Kateus, epäluottamus. Maailma supistuu, menee aivan sijoiltaan, kun ihminen vihaa tai pelkää
(J. P. Sendker) 

• • • 

Tunnekuohun aiheuttamassa näköaistin menetyksessä on toisaalta myönteinenkin puolensa: 

Se tosiseikka, että rakkaus on sokea, antaa meille kaikille mahdollisuuden tulla rakastetuksi. (David Richo)