Vuonna 1972 meteorologi, matemaatikko Edward Lorenz (1917–2008) esitti Washingtoniin kokoontuneelle tiedeväelle kysymyksen: ”Voiko perhosen siipien heilahdus Brasiliassa aiheuttaa tornadon Texasissa?”
Lorenz keksi sittemmin nimellä perhosvaikutus tunnetun ilmiön jo vuonna 1961. Sääennusteisiin liittyvässä tutkimuksessaan hän huomasi, ”että tulevan säätilan arvioinnissa alkuarvojen pienikin heitto, esimerkiksi pyöristäminen tai pieni häiriö suuntaan tai toiseen aiheuttaa ketjureaktioita, jotka muuttavat lopputuloksen pitkällä tähtäimellä kokonaan erilaiseksi: pienet syyt johtivat suuriin vaikutuksiin” (Wikipedia).
Alun perin säätilasta havaittua ilmiötä voinee soveltaa myös mielentilan häiriöihin. Eihän ihmisen tekemien kauheuksien takana aina ole pidempiaikainen suunnittelu tai kaltoinkohtelu, jonka mahdollisesti synnyttämä viha voi kasvaa ja patoutua niin äärimmilleen, että se lopulta purkautuu tavalla tai toisella hirmutekona. Ehkä hetkessä humahtava sietämätön ärsytyskin riittää laukaisemaan Lorenzin tekemän havainnon kaltaisen ketjureaktion.
Yhtä vähäinen kuin perhosensiiven heilahdus mutta ehdottomasti ärsyttävimpiä asioita, mitä olla voi, on hiuksen takertuminen kosteisiin käsiin. Tuossa se irtoamaisillaan oleva kiusanhenki nyt roikkuu silmien edessä, kun kädet ovat tiskialtaassa. Jos pokka pitää ja sielu sietää, hoitaa ensin tiskit ja sitten vasta häirikön. Mielikin ehtinee rauhoittua.
Toisinaan kosteus jää salakavalasti ihonpintaan kuten myös hius. Vaikka mitä tekee, se ei tahdo päästää kokonaan irti, vaan takertuu aina uuteen paikkaan. Jos tällaisessa erittäin ärsyyntyneessä mielentilassa lähtisi ihmisten ilmoille, tapahtuisiko kauheita? Liikenteessä valmiiksi päällä oleva ärsytys voisi kasvaa rattiraivoksi, joka puolestaan voisi johtaa tahalliseen ja vaaran aiheuttavaan kiusantekoon. Tilanne saattaisi päättyä kolariin siinä tai kenties ketjureaktio jatkaisi kulkuaan kohti jotain suurempaa kaaosta.
Vuonna 2016 julkaistussa jutussa Kun pienestä asiasta tulee ison kiukun aihe (Kaleva 30.9.) kerrotaan, että tuolloin tutkimusten mukaan peräti kolmasosa ihmisistä kertoi olleensa jatkuvasti ärsyyntyneitä. Vaikuttaisi siltä, että kuluneen kahdeksan vuoden aikana ärsytyskynnys on aina vain madaltunut yhdellä jos toisella. Aivan mitättömistä asioista syntyvien kohujen perusteella yleinen sietokyky mitä tahansa kohtaan näyttää selvästi vähentyneen, ja kaikkea perustellaan vapaudella ilmaista mielipiteensä.
Onhan sekin nyt kerta kaikkiaan ärsyttävää, ettei bussissa ikkunanvieruspaikalla istuva pois halutessaan saa suutaan auki vaan alkaa sanaa sanomatta ja päin katsomatta tunkea vieressä istuvan ohi!
Kalevan jutussa haastatellun psykoterapeutin Teemu Ryhäsen mukaan ärtymys jo itsessään on vaarallinen tila. Hän luokittelee vihaemootiot niin, että tuohtumus ja närkästyminen ovat laimeimpia, seuraavaksi tulee ärsyyntyminen ja voimakkain on viha. Siiven heilahduksesta tornadoon.
Niin kovin vähäpätöisestä seikasta saattavat siis ne pahimmat hirmuteotkin lopulta saada alkunsa.
