Artemisia, ylimääräinen nainen

Oli luettava uudelleen Mia Kankimäen mainio kirja inspiroivista yönaisista. Heistä yksi oli taidemaalari Artemisia Gentileschi, jota pidetään ”kaikkien naisartistien taistelun ja menestyksen ikonina”.

Satunnaisesti valittu Artemisia Gentileschia koskeva linkki vie Design & Art Magazine -lehden sivustolle. Laajassa englanninkielisessä artikkelissa kerrotaan tämän 1593−1654 eläneen italialaistaiteilijan elämästä ja taidenäyttelystä Lontoon kansallisgalleriassa. Artikkelin julkaisun aikaan 3.12.2020 näyttely oli avattu uudelleen pandemiasulun jälkeen. 

Artikkelin voi lukea kaikkiaan 108 kielellä, joista mainittakoon vaikkapa cebu, gujarati, kymri sekä shona. Ainakin suomenkielinen, monin paikoin onneton käännös on tehty koneen avulla. Käännös on toisinaan erittäin kömpelö tai jopa käsittämätön ilman alkukielen selvennystä, toisinaan selvästi virheellinen. Seuraavassa muutamia poimintoja tekstistä:

Artikkelin alussa käännetään katse Artemisiaan itseensä maalausten kuvaamana: Hänellä voi olla yllään ylelliset silkkiä, mutta tämä villi kuvitus osoitti, etteivät naiset sitoneet niitä 1600-luvun Italiassa.

Alkuperäisestä tekstistä vasta selviää, mitä tässä oikein halutaan sanoa: She may be wearing luxurious silks but this wild coiffure showed she was not bound by the conventions that held women back in 17th century Italy. 

Kone ei aina ymmärrä sitä asiayhteyttä, jossa olisi pitänyt valita oikea käännösvaihtoehto sanasta, jolla on monta merkitystä:

Jopa gallerian Sainsbury Wingin suurissa ja avoimissa tiloissa Artemisia-maalaukset komentavat huoneita.

Maalaus on erittäin houkutteleva, Artemisia katsoo suoraan katsojaan, hymyilemättä, mutta ahdistavasti, kun hänen kätensä kouristavat kauniisti maalattua luuttua.

Maalauksilla tuskin on kykyä komentaa − ellei sitten Harry Potterin taikamaailmassa – mutta ne voivat kyllä hallita (command) isojakin tiloja. Jos taas silmäilee taulun kieltämättä vakavailmeistä Artemisiaa luuttuineen, hänen kätensä eivät sentään kourista vaan näppäilevät (pluck) kevyesti. Hänen katseensa ei näytä lainkaan ahdistavalta vaan kaihoisan mietteliäältä (wistful).

Suomenkielisen tekstin perusteella lukijalle jää mielikuva, että Artemisia asui perhekodissa ja vietti päiväkotielämää. Lukija saattaa myös raapia päätään, kun hänelle kerrotaan, että Artemisia-isä meni naimisiin (Artemisia's father quickly married her off to) firenzeläisen taidemaalarin Pierantonio di Vincenzo Stiattesin kanssa.

Päiväkotiajalta (quotidian life) ovat peräisin 36 kirjettä, jotka Artemisia oli vuosina 1616−1620 kirjoittanut rakastajalleen. Kirjeet löydettiin vuonna 2011. Seuraavassa niihin viitataan sekä pronominilla he että ne.

Kansallisgalleria sisällytti heidät näyttelyyn, koska ne kuvaavat Artemisian päiväkotielämää Firenzessä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun heitä nähtiin Italian ulkopuolella.

Kuraattori Letizia Trevesin kiittävä arvio taiteilijasta kääntyy yllättävään suuntaan:

"Toivon, että tämä näyttely tuo Artemisian taiteelliset saavutukset esiin niin, että kävijät voi täysin arvostaa kuinka lahjakas taidemaalari ja ylimääräinen nainen hän todella oli. "

Koneen sanavarasto riitti näemmä ymmärtämään vain sanan extra, kun sen sijaan Treves halusi korostaa Artemisian erikoislaatuisuutta (extraordinary).

Taidekriitikot puolestaan käyttävät usein suomen kieltä, joka pitäisi vielä suomentaa − niin käsittämättömältä se voi kuulostaa. Tässä kohdin kone lienee omimmillaan:

"Artemisia on inspiroiva hahmo joustavuudesta ja luovasta luovuudesta poikkeuksellisen haastavien kertoimien edessä", sanoo Kansallisgallerian näyttelyn kuraattori Letizia Treves.

Koneen tekemä käännös vaikuttaa lähinnä raakakäännökseltä englannin kielestä, ja sellaisena se on toisen luokan suomen kieltä. Lukemisesta tulee vain kiukkuiseksi. Teksti muistuttaa, miten tärkeää onkaan ihmiskäden ja aivojen yhteistyö. Kankimäellä on niiden lisäksi vielä sydänkin mukana.

Bussillinen gourmet’ta

Kirjastoautot ovat kuljettaneet luettavaa ihmisille vuosikymmeniä. Aiemmin myös kauppa- eli myymäläautot kiersivät helpottamassa haja-asutusalueilla asuvien ruokaostosten tekoa. Miten sama idea ei ole levinnyt valmista ruokaa tarjoaviin kiertäviin ravintoloihin?

Ranskalaiset Charles ja Mélina Moncouyoux ovat liikkuvan ravintolan jo toteuttaneet, sillä vuonna 2014 he jättivät kivijalkaravintolansa ja nousivat pyörille. He muunsivat kaksikerroksisen bussin gourmetaterioita tarjoavaksi ravintolaksi, jonka lattiatasossa on keittiö sekä asiakkaiden vastaanotto ja toisessa kerroksessa ”sali” 26 hengelle. Ravintola sai helposti muistettavan nimen Le Bus 26.

Ennen korona-aikaa kuvatussa sarjassa Ruokamatka Ranskaan brittikokki Rick Stein käy muun muassa maan keskiosissa sijaitsevassa Auvergnessa, jonka pikkukylissä Moncouyouxʼn pariskunta ravintolabussillaan kiertelee. Näin kokin virkaa hoitava Charles ja tarjoilijana toimiva Mélina antavat kaukana huippuravintoloista asuville mahdollisuuden niin halutessaan syödä (ilmeisen) kalliisti hyvin.

Ravintolabussi-idean toimivuuden pariskunta on muutamassa vuodessa testannut ja todennut toimivaksi. Steinin mukaan kuvausvuonna 2019 Le Bus 26 oli saavuttanut jo sellaisen suosion, että varauslista oli täynnä vuodeksi eteenpäin. Hyvä uutinen ravintoloitsijalle, huonompi nälkäiselle asiakkaalle.

Kiertävän ravintolan etuihin kuuluvat laaja asiakaskunta ja vaihtuvat maisemat luonnon helmassa. Bussi siirtyy joka kuukausi uuteen paikkaan Clermont-Ferrandin suurkaupunkialueen ympäristössä. Mitä luultavimmin paikalliset tuottajat ovat saaneet erikoisen ravintolan pitäjistä haluttuja yhteistyökumppaneita.

Ranskalaiskaksikolle ja bussi numero 26:lle toivoo pitkää ikää ja kärsivällisiä asiakkaita.

 

Ei aina pidä olla hyppä kengäs

  

Swret twlispäädh, ia wilut säädh.

mine teen, sijrdan kirdet ia iäädh.

Nijn kylue sis, ia teghe touckå.

silloin sine mös szondes loucka.

Cartha silmes, curckus, ia caulas.

pyde linduij sinun paulas.

 

Tästä se lähti, suomen kirjakielen kehittyminen. Ote on Mikael Agricolan (n. 1510−1557) Abckiriasta vuodelta 1544, ja siinä annetaan neuvoja Aprilisia eli huhtikuussa tehtäviä toimia varten.

Koska Agricolan koulukieliä olivat ruotsi ja latina ja hän käänsi niiden lisäksi saksasta, hänen kirjakielensä pohjaksi muotoutuivat vieraat lauserakenteet ja sanastoon tuli paljon käännös- ja muita lainoja. Myös väärältä näyttävä oikeinkirjoitus noudatteli paljolti lähdekieliä. (Kielikello 2/2009)

Martti Rapolan kokoamassa Vanhan kirjasuomen lukemistossa (1975) on tekstejä Agricolasta Johan Frosterukseen 1700-luvun loppuun. Rapolan mukaan kirja auttaa lukijaa näkemään nykykielen ilmiöissä pitkän kehityksen tulokset. (Myöhempien aikojen nuoriso muuten saattaa yllättyä siitä, ettei ks-yhdistelmää vastaava, nykyisin niin teiniltä kuulostava x olekaan koskaan ollut sen oma keksintö.) Lukemisto auttaa myös seuraamaan niitä vaiheita, joiden kautta suomen kielen on täytynyt ponnistella, ennen kuin sen oikea ominaislaatu on avautunut.

Kehittyvä kirjallinen suomi on kulkenut tietään etanan selässä. Tasan sata vuotta myöhemmin vuonna 1644 julkaistussa Laurentius Petrin teoksessa Selityxet Joca-Päiwäisten Huomen- Ehto- ia Ruocalucuin eli siunausten teksti muistuttaa vielä varsin paljon Agricolan tekstiä.

Tawois ia käytöxis, että caunist ia soweliast pöydän tykön ollan. Ettei jocu toistans ylöncadzo ia sysi, erinomasest, nuoret wanhoia, alammaiset ylembäisijins, sillä wanhuus ia wirca pitä aina cunnias pidettämän. − − Ettei myös jocu sijrdele sijastans laittomast, ia ole aina hyppä kengäs, nincuin köykäisten ihmisten tapa on; waan wijpykän cohdacuwallans (syöden ia juoden cohtulisest ia puhuden soweliast) siehen asti, cuin sieldä lähte. − −

Lukemaan opettelevalle nykykoululaiselle kirjainten merkitsemistapa tuottaisi todennäköisesti ylivoimaisia vaikeuksia. Esimerkiksi j-kirjain esiintyy koko tekstissä sattumanvaraisesti: Sanan alussa on käytetty milloin j:tä (jocu), milloin i:tä (iocu). Yhdessä i:n kanssa se tarkoittaa pitkää i:tä, ii. Nykysuomessa harvinaista w:tä käytettiin ajan teksteissä sekä v:n että vaihdellen u:n ja uu:n merkkinä.

Samoilta ajoilta on peräisin Hartikka Speitzin suomennos (1643) kuningatar Kristiinan (1626−1689) vuonna 1638 antamasta asetuksesta, joka oli osoitettu sulattomestareille. Kuningattaren tietoon oli saatettu, että Ruotsin raudantuotanto oli jäänyt jälkeen ”mwcalaisten” tuottavampien työmenetelmien vuoksi.

Asetuksen alussa 12-vuotias Kristiina itse esittäytyy:

Me Christina Jumalan Armon cans Ruodzin, Göthein ja Wendein wloswalittw Drottningi ja PerindFörstinna, Swri Ruchtina Suomen Maalle, Herttoinna Esthin maalla ja Careliss, Frökinä ylitze Ingerinmaan, &c.

Kuninkaallisten itsestään käyttämä monikkomuoto me minän sijasta kuulostaa jollain tapaa yhteenlaskulta: Minä Ruotsin kuningatar + Minä Suomen suuriruhtinas + Minä Eestin ja Karjalan herttuatar + Minä Inkerinmaan fröökinä = Me kaikki edellä mainitut.

Hallitusalueiden lista oli usein niin pitkä, että sen päätteeksi merkittiin vielä &c eli etc. (et cetera, ja niin edelleen). Mitähän mainitsematta jätettyjen alueiden asukkaat ajattelivat siitä, että heidät yhtenään unohdettiin joukkoon ynnä muut?

Asetus päättyy seuraaviin sanoihin:

− − Me käskem sijs nytt, caikille nijlle cuin tämä rychty eli sattw, että he jällkin tämän meidän Ordningim idzens cwliaisudessa laitta. Päällisexi wachwistoxexi ja wacwdexi, ombi tämä meidän Secretilläm, ja meidän sekä Ruodzin walldacunnan respectivè Esimiesten ja wallidzewaisten alakiriotuxella, woimallisexi techty. Datum Stockholmis 6. Novembris wuonna 1638.

Annetaan kulua toiset sata vuotta. Vuonna 1747 ilmestyi Johan Wegeliuksen Se Pyhä Ewangeliumillinen Walkeus -postilla. Yhä edelleen esimerkiksi c ja k hoitavat vaihtelevasti nykykielen k:n virkaa, mutta ts-yhdistelmää edeltänyt dz on nyt tz. Konjunktiosta ia on tullut ja. ”Nuoriso-x” on täyttänyt jo 200 vuotta.

Ja nijn se on cans enimmitten caickein muitten Säätyin cansa mailmasa, yxi ylpeilee yli toisens, yxi catzo ylön toisens, ja laskee caicki ulos ainoastans sen ulconaisen mailman sokian näön ja menestyxen jälken, ja ei itze asian sisällisen menon jälken − −.

Rapolan esimerkkitekstit päättyvät vuonna 1791 ilmestyneeseen Johan Frosteruksen teokseen Hyödyllinen Huwitus Luomisen Töistä. Luvussa Tähdeistä hän kertoo mm. äskettäin havaitusta, vielä nimeämättömästä kuudennesta ”Planetista”.

Ne lijkkuwaiset owat tähän asti luetut olewan wijsi, mutta äsken nyt on hawattu se kudes. Näillä lijkkuwaisilla tähdeillä eli planeteillä ei ole waloa itzestänsä, waan saawat walon auringolda samalla tawalla kuin kuu ja meidän maanpijrim. Se Merkurius, joka on likin auringota on auringosta etäällä liki 6. kerta tuhannen tuhatta penikulemata. Se toinen eli Wenus, joka on wuoroin koin-, wuoroin ehto-tähtenä, on auringosta kaukana 10 kerta tuhannen tuhatta penikulemata. − − Se kuudes, eli uusi Planeti, on Auringosta etäällä 277 kerta tuhannen tuhatta penikulemata. Että nyt nämät planetit owat näin etäällä auringosta, ja kulkevat auringon ymbäri, niin mahta heidän juoxunsa pijri olla sangen suuri.

Tekstissä huomio kiinnittyy se-pronominiin, jota on käytetty määräisen artikkelin tapaan. Toisin kuin esimerkiksi ranskassa, englannissa ja saksassa määräinen artikkeli ei kuulu suomen kieleen. Nykykielessä tosin voi törmätä kummallisiin ilmauksiin, joissa suomen sanaan on yhdistetty englannin määräinen artikkeli the (The Joulukalenteri).

Kielikellon artikkelissa kerrataan lyhyesti, miten kirjakieli alkoi muotoutua nopeammin 1800-luvulla, jolloin sitä alettiin tietoisesti kehittää sivistyskieleksi. Se tarkoitti sitä, että suomen kielellä voitaisiin hoitaa kaikki yhteiskunnan asiat hallinnosta sivistykseen. Tosin vei liki 40 vuotta, ennen kuin Aleksanteri II:n vuonna 1863 antama kieliasetus pääsi maaliinsa: suomen kielestä tuli virkakieli vasta 1902 annetun 20 vuoden siirtymäajan sijaan.

Mikael Agricolan ja suomen kielen päivänä