Merkkejä elämästä

Ajatusviivan voi nähdä riesana, johon liittyy liikaa sääntöjä. Sen lisäksi ajatusviivan käyttö tekstissä virkkeen sisäisenä ja virkkeiden välisenä välimerkkinä vaatii tilannetajua. Siinä mielessä hieman oudolta kuulostava termi osuu kohdalleen: kirjoittaessa on harkittava, sopiiko tiettyyn kohtaan juuri ajatusviiva vai olisiko jokin muu välimerkki sopivampi.

Yleisesti ottaen ajatusviivaa tulisi käyttää tekstissä säästeliäästi, ettei siitä tule levottoman näköistä. Verkkoviestimien otsikoinnissa ajatusviiva on tehnyt kyseenalaisen valtauksen, niin tiuhaan se otsikoissa esiintyy. Harvoin käytettynä sen ilmaisuvoima puolestaan korostuu.

Monipuolisella ajatusviivalla erotetaan lisäksi rajakohtia, osapuolia ja ääriarvoja, kuten arkisin kello 10–12 ja Suomi–Ruotsi-maaottelu. Sitä käytetään myös luetelmissa sekä repliikin ja poiston merkkinä.

Kaikki edellinen kuulostaa ehkä kuivalta ja ikävältä, niin kieliopilta.

Mielikuvituksen silmin ajatusviivan voi nähdä toisinkin. Kun merkki erottaa syntymän ja kuoleman, siihen sisältyy kaikki eletty, ei vain arjen kahta tuntia tai naapurusten välistä vuosittaista kisaamista. 

Leonard huomasi jäävänsä usein tuijottamaan vuosilukujen välistä viivaa. Jäkälän koristama viiva sisälsi kokonaisen ihmiselämän. Lapsuus, rakkaudet, menetykset ja pelot oli kaikki tiivistetty yhteen ainoaan merkkiin, joka oli hakattu maaseutukujan päässä hiljaisella kirkkomaalla seisovaan kiveen.    (Kate Morton, Kellontekijän tytär 2019)

Tästä kirjailijan yllättävästä näkökulmasta katsoen jokainen edesmenneistä tehty elämäkerta onkin auki keritty ajatusviiva.

Luovasti ajatellen olevaisen saa näyttäytymään muutenkin merkillisenä. 

Kysymysmerkki on ylösalaisin käännetty ongenkoukku, jolla pyydetään vastauksia. (Kari Hotakainen, Henkireikä 2015)

Ihmiselämän voi kiteyttää viivaan, ja yksittäisen ihmisen, eläimen, esineen tai muun voi kutistaa pelkkään pisteeseen. Oivalluksen saanut noin kuusivuotias Anna kutsui sitä varjon varjon varjoksi.

Annasta kirjan kirjoittanut, heidän tapaamisensa aikaan 19-vuotias Fynn pelasti pahoinpidellyn tytön kadulta 1930-luvun Lontoossa ja vei hänet kotiinsa. Yhdessä he tekivät kokeita peileillä, varjoilla ja millä milloinkin. He kävivät myös Fynnin ajatusmaailmaa järisyttäneitä keskusteluja muun muassa matemaattisista, teologisista ja filosofisista kysymyksistä. Annalta sai vastauksen kaikkeen.

Päätyminen pisteeseen kävi seuraavasti: Jos jotakin lukua voidaan käyttää minkä tahansa erilaisten asioiden laskemiseen (setelit, kirjat, vauvat, yölepakot, vuoret), niillä täytyy olla jotain sellaista yhteistä, joka helposti sivuutetaan. Esineillä ja ihmisillä on varjo, mikä tarkoittaa sitä, että ne ovat olemassa. Varjossa ei enää näy esimerkiksi väri eikä tunnu maku, jäljellä ovat kuitenkin vielä muodot.

Koska varjon avulla pääsee eroon paljosta hyödyttömästä, voi olettaa, että varjon varjon avulla pääsee vielä enemmästä. Jos pitää paperille piirrettyä varjoa kohtisuoraan, kaikki varjot muuttuvat viivaksi.  Viivan heittämästä varjosta jää jäljelle piste. 

– Eikö ole ihmeellistä, Fynn? hän (Anna) osoitti pistettä. Tämä voisi olla minun tai bussin tai minkä tahansa varjon varjon varjo – tai se voisit olla sinä.

Katsoin tarkasti tuohon omaan kuvaani, tunnistamatta siinä itseäni, mutta ymmärsin, mitä hän tarkoitti. (Setä Jumala, täällä Anna, suom. 1976)

Ennen ja jälkeen

Kun kerrankin jokin valtio myönsi tehneensä sen, mistä sitä syytettiin, viestimissä ihmeteltiin saadun tunnustuksen hitautta. Eikö pitäisi ihmetellä tunnustusta ylipäätään? Ukrainalainen matkustajakone ammuttiin alas keskiviikkona 8.1.2020, ja lauantaina 11.1.2020 Iran ilmoitti olevansa teon takana, tosin alasampuminen oli sen mukaan vahinko.

Yleensä ne valtiot tai muut tahot, jotka ovat toimillaan horjuttaneet kansainvälistä tasapainoa, kiistävät syytökset mahdollisista, jopa hyvin vahvoista todisteista huolimatta. Niin Irankin teki ensin, mutta myönsi teon jo muutamaa päivää myöhemmin.

Sitä tulee kaikesta huolimatta arvostaa.

Syytteet ja tunnustukset vievät ajatukset televisiossa joskus esitettyyn dokumenttiin ja aivan toisenlaiseen tilanteeseen, jossa todisteilla ei ole osaa eikä arpaa. Ennakointikin osoittautuu ennakkoluuloksi.

Vuonna 1966 Yhdysvalloissa Kaliforniassa pidettiin kuuleminen, jossa käsiteltiin Delanossa oikeuksiensa puolesta mieltään osoittaneiden viiniviljelmien työntekijöiden pidätystä. Kuulemisessa oli mukana kolme senaattoria, joihin kuului entinen oikeusministeri Robert Kennedy.

Viimeisenä päivänä Kennedy esitti kysymyksiä pidätyksistä vastuussa olleelle seriffi Leroy Galyenille. Galyen suosi ennalta ehkäiseviä otteita häiriöiden välttämiseksi yhteisössään ja meni siinä toisinaan liian pitkälle. Tässä tapauksessa mielenosoittajat eivät olleet tehneet mitään rikollista. Kun Kennedy tivasi pidätyksen syytä, seriffi vastasi: ”He ovat valmiita rikkomaan lakia.”
 

Ara ilmalaivalla Valhallaan

Kirjoitetun kielen parissa voi sekä työskennellä että leikitellä. Leikistä tahtoo tulla puolitotista, kun siihen oikein syventyy. Esimerkiksi anagrammien kehittely tuottaa paitsi huvia saa myös aivot liikkeelle, niin ettei alkuun päästyään millään haluaisi luovuttaa. Se on lisäksi erinomaista ajankulua ainakin niille, jotka mielivät käyttää myös päätään eikä vain näppäilysormiaan.

Tuttu suomenkielinen ilmaus muokkautuu mitä erilaisimpiin versioihin. Yksittäisten sanojen keksiminen on huomattavasti helpompaa kuin kaikkien kirjainten (yhteensä 25) käyttäminen kerralla: Käytössä on 12 vokaalia, joista vain 2 erilaista ja niistäkin toista (A) peräti 10 kappaletta, 13 konsonantista puolestaan 7 on samaa (L). Se taas merkitsee hyvin adessiivipitoisia eli tässä tapauksessa vain -lla-päätteisiä anagrammeja.

Täydellisimmin kokonaisia lauseita ovat tai niitä vastaavat esimerkiksi seuraavat: Hallama raivaa illalla lavaa, Rahalla vaali, ivaa N. Mallalla (= Mallan luona), Ala vihaamalla vallan rallia ja Vaarana hallaa illalla, Vilma. 

Monenlaisista aiheista jälkien siivouksesta korruptioon ja huolehtivaan varoitukseen voi puhua näinkin vähin aineksin.

Kirjaimista saa melko vaivatta koottua verbittömiä, otsikkoa muistuttavia ilmauksia, kuten Maalarina halvalla laivalla, Harvalla maalla lainavallia, Laihialla vallalla Narvamaa, Vailla rahaa Vallilan maalla, Harvainvallalla maa-ala lila sekä Ara ilmalaivalla Valhallaan.

Toisen vokaalin (I) vähyys rajoittaa yksikön persoonamuotoisten verbien käyttämistä, koska jäljelle jäisivät vain lukuisat A-kirjaimet. Verbi saadaan ujutettua mukaan käyttämällä joko partisiippi- tai infinitiivimuotoa: Varhain illalla maalaavalla, Lallin vaivalla raahaamalla, Raivaamalla lava hallin alla.

Kuin surullinen mainos ruostuville aluksille on ilmaus Halvalla laiva Aralin maalla.

Suomen kielen yleisimpiin kirjaimiin kuuluvat juuri A ja L, ja ne sisältyvät myös moniin nimiin. Edellä mainittujen etu-, suku- ja paikannimien (Malla, Vilma, Hallama, Narvamaa, Laihia) ohella esimerkkeihin pääsevät myös Lillan, Laila, Valma, Arvi sekä Marin: Lillanilla harmaa laavalava, Lailalla varmaan A-hallilava, Valmalla laiva lainarahalla, Laihalla laamalla Arvin vala ja Marinilla lavalla alla vahaa.

Aihepiireistä myös eläimet (tai niihin viittaava nimitys) erottuvat selvästi. Laiha laama saa seurakseen harmaat valaat, hallavat naaraat, lihavan naalin sekä jo mainitun aran (papukaijan): Harmailla valailla vana alla, Hallavilla naarailla malvaa, Lamalla lihava naali varalla.

Vielä muutama versio adjektiivista vanha: Vanhalla aralialla maavalli, Maali alla vanhalla vaarilla.

Kirjainten sitkeä pyörittely tuottaisi varmasti monta muutakin enemmän tai vähemmän järkeenkäyvää ilmausta. Joissakin kielissä voi todella olla vain 2–3 vokaalia ja alle 10 konsonanttia – onneksi suomen kieli on tässäkin asiassa kehittynyt monien ilmaisumahdollisuuksien kieleksi.

Esitetyistä anagrammeista vain yksi kuuluu samaan aihepiiriin kuin alkuperäinen innoituksen lähde. Sehän on tietenkin jopa suomen kielen kauneuskilpailuissa menestynyt, säätiedotuksista klassikon maineeseen noussut lyyrinen ilmaus Alavilla mailla hallanvaara.