Lämpimin ajatuksin

Ties kuinka monen vuoden ajan on sanottu, että nyt on viimeinen hetki maailman toimia ilmaston vaarallisen lämpenemisen ehkäisemiseksi. Tänä vuonna, varsinkin kuluvana kesänä, se on todettu jälleen ja entistä painokkaammin – viimeinen hetki saattaa todella olla kulumassa umpeen.

Uusimmista Eurooppaa koskevista toimista päätettiin kesäkuun lopulla, kun Eurooppa-neuvosto 28.6.2021 hyväksyi uuden ilmastolain.

Siinä, missä Suomessa lähes ihastellen lasketaan helleputken pituutta, toisaalla metsät palavat roihuten ja suurtulvat vievät tuhovoimallaan mennessään kaiken, mikä tielle sattuu. Kummatkaan eivät edes säälistä erottele joukosta pois ihmisiä tai eläimiä. Tämä totuus ei iske silmille, sillä tulvauutisten kuvissa vesissä kelluu yleensä vain autoja.

Kuumuus tuo mukanaan myös kuivuutta. Toisin paikoin yhdistelmä on arkea miljoonille ihmisille. Silti kukaan tuskin haluaa, että täällä Euroopassakin vielä joskus jouduttaisiin tilanteeseen, jossa neljän-viidenkymmenen lämpöasteen kurimuksessa ei pääse vesiin vilvoittumaan.

Hyvin usein raha ja ehkäisevät ilmastotoimet ovat olleet vastakkain niin hallitusten kuin yksittäisten ihmisten toimissa. Nyt kun Eurooppa on saanut uuden ilmastonmuutosta koskevan lain, olisi toivottavaa, että uutisointi ja muu viestiminen tukisi entistä enemmän tehtäviä toimia kuin vain laskisi niihin kuluvia euroja. Näkökulman vaihtaminen on tarpeen, sillä ei kuulosta kovin innostavalta, jos lähdetään siitä ajatuksesta, että itsekukin meistä siinä tai tässä asiassa joutuu maksumieheksi.

Joka tapauksessa ollaan tilanteessa, jossa ei ole vaihtoehtoja.

 

Koskaan et muuttua saa?

Tänään kuumuuden pehmentäessä päätä mieli miettii sitä, kuinka vaikeaa on muuttaa tapaansa ajatella. Tehtävää riittää itse kullakin. Sen, kuinka paljon, ovat tuoneet nähtäville kuluneet puolitoista vuotta: korona-aikana niin puheenaiheet kuin sosiaalisten tapaamisten piiri on useimmilla käynyt tavallista pienemmäksi.

Tänä päivänä on sattumoisin myös Ranskan kansallispäivä. Ensimmäisenä siitä tulee mieleen suuren vallankumouksen tiivistys sanontaan vapaus, veljeys ja tasa-arvo, jotka ovat yhä ja aina ajankohtaisia uutisaiheita mutta myös tavoiteltavia arvoja.

Omaan pieneen piiriini kuuluu itseäni vanhempia siskoja. Tavatessa on käyty keskusteluja tai oikeammin vain yritetty käydä. Usein on sanottu samat asiat kuin niin monesti ennenkin melkein samoin sanoin. Kuunnellessani huomaan, etteivät mielipiteet vaikuta muuttuneen, vaan jotkin ovat pysyneet suorastaan ällistyttävän vanhakantaisina: Miehen kuuluu elättää perhe, koska hän saa yleensä parempaa palkkaa. Miehelle ei todellakaan sovi pitkä tukka. Naisen, jolla on lapsia, ei pitäisi tehdä työtä, johon kuuluu matkustelua ympäri maailmaa eli paljon poissaoloa kotoa. Nimeltä mainitsemattomassa puolueessa on parhaiten koulutetut ihmiset (ei perusteluja!). ”Ne toiset” ovat syypäitä siihen tai tuohon asiaan.

Samaisessa seurueessa kotimaan politiikantekoa ja -tekijöitä arvioidaan usein pelkästään henkilökohtaisten mieltymysten tai lööppijulkisuuden pohjalta, ei niinkään tietojen pohjalta. Jos itse on vanhempaa sukupolvea, nuoruus ja naiseus eivät hevin mene läpi. Siksi kai kiveen hakattu tapa ajatella ei onnistu muuttamaan mielipiteitä muissakaan tasa-arvoon liittyvissä asioissa.

Vain koronan torjuntatoimien noudattamisesta on oltu yksimielisiä. Kukaan ei ole lähtenyt paikkoihin, joissa kokoontuu rajoituksia enemmän ihmisiä, eikä kukaan aio matkustella muille maille luultavasti pitkään aikaan. Urheilua muuten seuraavat siskot ovat arvostelleet kisoihin matkustaneita riskinottajia. Viime kesänä joukkoja keränneet Black Lives Matter -mielenosoitukset Yhdysvalloissa saivat jotkut suorastaan kiihdyksiin niiden erittäin huonon ajankohdan vuoksi. Varmasti niinkin, mutta tuhansien muiden mielestä George Floydin tapauksessa oli tartuttava hetkeen.

Yhdenlaisen mahdollisuuden ajattelun avartamiseen on tarjonnut muun muassa Yle Teema aiheenaan Musta kesä. Kanavaa innokkaasti katsovat siskot ovat valitettavasti jättäneet väliin monta kiinnostavaa ohjelmaa.

Korona muuttaa pysyvästi ainakin joitakin konkreettisia käytänteitä, kuten siirtyminen etätöihin on jo antanut ymmärtää. Sukulaistapaamisteni perusteella koronasta ei kuitenkaan taida olla juuri apua pinttyneiden käsitysten muuttamisessa. Se on surullista, mutta vielä murheellisempaa on se, jos ei halua edes yrittää.