Näytetään tekstit, joissa on tunniste ilmastonmuutos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ilmastonmuutos. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. huhtikuuta 2025

Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin

Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Olympialiikkeestä tuttua mottoa voi käyttää kuvaamaan myös selvästi yleistyneitä sään ääri-ilmiöitä. Pitkän aikavälin seurannan ja tutkimusten perusteella on havaittu, että muutokset, jotka ennen tapahtuivat miljoonien vuosien aikana, tapahtuvat nyttemmin vuosikymmenissä ja vuosissa.

Muutokset näkyvät myös jo käytössä olevien termien täydentämisenä ilmiöitä vastaaviksi ”megatermeiksi”: kun pelkkä myrsky ei enää riitä, puhutaan hirviömyrskystä. National Geographin sarjassa Mutanttiset sääilmiöt on hirviömyrskyjen (eli konvektiomyrskyjen) lisäksi todistettu eri puolilla maailmaa kuivasalamoiden, napapyörteiden, tulitornadojen sekä tornadoryppäiden, pommisyklonien ja mutanttihelteiden (lämpökupoleiden) aiheuttamia vaaroja ja tuhoja niin luonnolle kuin ihmisille.

Esimerkiksi tornadon riehuessa tuulen nopeus voi olla yli 480 kilometriä tunnissa. Kanadassa puolestaan arvioitiin erään tornadon leveydeksi peräti 1,6 kilometriä. Maailman kaikista tornadoista 75 prosenttia esiintyy Yhdysvalloissa.

On mainittu myös meteotsunamit, yksi-, moni- ja supersolu-ukkoset, möykyt (valtavat lämmenneet merialueet), ilma-apokalypsit. Maapallon lämpötilan noustessa tiheästi asuttuja lämpimän ilmanalan kaupunkeja vaivaa urbaani kuumuus, joka tekee elämästä jokseenkin sietämätöntä. ”Aurinkoisen päivän tulva” sanotaan olevan ilmastonmuutoksen ja sen seuraukset kieltävän Miamin kuvernöörin käyttämä kiertoilmaus aluetta odottamatta kohdanneelle tuhoisalle tulvalle.

Jalat tukevasti maankamaralla? Irtoainesvirtaus, maanvyörymä, vajoama, maanjäristys. Ei kannattaisi luottaa sokeasti maahankaan, sillä toisinaan myös maaperä voi yllättää ihmisen pahanpäiväisesti.

Kuvat laajoista maa- ja metsäpaloista kauhistuttavat sivustakatsojan lisäksi sammuttajia. Eräs heistä sanoi suoraan, että koska suurpalojen sammuttaminen on jo nyt erittäin hankalaa, tulevaisuudessa se käy mahdottomaksi. Kuivuuden lisääntyessä palot leviävät helpommin ja äityvät entistä ankarimmiksi.

Maapalloa toden totta ”pommitetaan” monin tavoin joka suunnasta.

NG:n sarjassa ilmastoasiantuntijat esittelevät syiden ja seurausten yhteispeliä, sitä, miten eri ilmiöt liittyvät ja vaikuttavat toisiinsa. Kun esimerkiksi lämmennyt ilmasto sulattaa Grönlantia, se puolestaan lisää maanjäristysten mahdollisuutta. Lämmennyt merivesi taas on tornadojen polttoainetta.

Asiantuntijoiden yhteinen näkemys vaikuttaa olevan se, että tilanne tästä vain pahenee.

Kun pitkäaikaiset asukkaat kertovat kotiseutuaan viime vuosina ravistelleista luonnonmullistuksista, kaikki toteavat saman asian: tällaista ei tapahtunut ennen.

Todisteita ilmaston lämpenemisestä ja sen karmeista seurauksista saadaan vuosi vuodelta enemmän. Alkaa olla erittäin vaikea ymmärtää niitä, jotka edelleen kieltävät sen.

lauantai 1. huhtikuuta 2023

Myrskyn jälkeen pilvet käy pois kanssa tuulen

Onko joku tykittänyt pilvet hajalleen, koska tänään paistaa niin kirkkaasti? Eikä Suomessa vietetä nyt edes olympialaisia!

Alkuviikon katkeamaton, koko päivän kestänyt lumisade sai jatkua, eikä kukaan tehnyt sille mitään. Kukaan ei estänyt viime vuosina eri puolilla yleistyneitä rankkasateita eikä tulvia. Tornadot ja hurrikaanit heittelevät estämättä ilmaan kaiken tielleen osuvan. Tulivuoret purskauttelevat hehkuvaa laavaa miten tahtovat. Ukkosmyrskyt salamoineen ovat kuin suurta taivaallista draamaa ilman, että kukaan tietyllä hetkellä kilkuttaa kelloa väliajan merkiksi.

Jollain (ehkä kieroutuneella) tavalla se tosiasia, ettei ihminen pysty määräilemään päivittäistä säätä, vaikuttaa väkevästi ja saa ajattelemaan: onneksi ei. Että on edes jotain, jota ihminen ei kykene saamaan mieleisekseen.

Vaaliehdokkaatkaan eivät pysty edes vertauskuvallisesti lupaamaan pelkkää auringonpaistetta tai sadetta. Tai jos jälkimmäistä lupaa, tuskin saa monta ääntä.

Jos on pakko yrittää päästä sorkkimaan luonnonjärjestystä, niin eikö pilvien hajottamisen (tarkoituksena saada kuvauksellinen maisema) sijaan nyt olisi sittenkin tärkeämpää kehitellä pilviä, jotka tuottaisivat sadetta kuivuudesta kärsiville alueille?

2000-luvun ihmistä ei enää kannata syytellä 1700- ja 1800-luvulla eläneiden alkuun panemasta kehityksestä, joka päästöjä puskevine tehtaineen ja liikennevälineineen aloitti ilman saastuttamisen ja ilmaston lämpenemisen. Jossain vaiheessa kuitenkin ymmärrettiin, että ihmisen toiminnalla on siinä osuutensa, vaikka helposti kaikki eivät kielteisesti vaikuttavaa asiaa (ole) myöntäneet. Tässä sitä nyt ollaan, ajan kanssa kilpaillen keksimässä keinoja, miten tällä pallolla nyt ja tulevaisuudessa selviydytään hengissä.

Vaikkei ihminen voikaan aamulla sanella, että tänään paistaa tai sataa, hänen voi sittenkin pidemmällä aikavälillä katsoa vaikuttaneen siihen, miten kauan tai paljon paistaa tai sataa nyt. Taisivat edellä sanat onneksi ei sittenkin olla hieman hätiköityjä.

Sitä paitsi ihmisen äärimmäinen vaikutuskyky on vielä kokematta ja todistamatta. Romaanikirjailija saattaa hyvinkin olla oikeassa sanoessaan, että ” − − ydinasein käytävä suurvaltasota päättyy maailmanpaloon ennen kuin se ehtii alkaakaan. Ydintuhosta ei selviä kuin jokunen kala, joilla ottaa taas satoja miljoonia vuosia raahautua maankamaralle ja siitä puun kautta maahan”.  (Timo J. Tuikka: Kekkosen salaiset päiväkirjat, 2020)

Kehittelemänsä ydinaseen ottaa käyttöön vain ihminen itse.

Viimeaikaisten uutisten perusteella näyttää toteutuneelta ennustukselta, että ”kaksi ydinasekolossia on pysyvästi tuomittu pahantahtoisesti silmäilemään toisiaan halki vapisevan maailman”. Näin totesi Yhdysvaltain presidentti Dwight Eisenhower (18901969) puheessaan YK:n yleiskokouksessa vuonna 1953 (Wikipedia).

Toinen noista kolosseista, syyttömyyttään kaikkeen vakuutteleva itänaapurimme pitää kyllä huolen siitä, ettei tämä asia pääse muilta unohtumaan.

maanantai 6. maaliskuuta 2023

Kun ei tiedä, voi kummastella

Lastenlaulussa moni asia ihmetyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa. Ihmetellä ja kummastella voi ja saa aikuinenkin. Vaikkapa seuraavia asioita:

Mitä oikeastaan tekee viestinten äänitarkkailija?

Sitä nimittäin luulee, että äänitarkkailijan tehtäviin kuuluu esimerkiksi ennakkoon tarkistaa, että vieraskielisissä televisiodokumenteissa eri voimakkuuksilla äänitetyt puhe- ja musiikkiosuudet lähetetään kuuluvuudeltaan jokseenkin samantasoisina. Mutta niin ei ilmiselvästi ole asianlaita. Suomenkielisen taustakertojan ääni hiipuu aina melkein kuiskaukseksi, kun taas haastateltavien ääni kuuluu huomattavasti kovempaa, musiikki − varsinkin pianon ääni − vielä kovempaa. Sama koskee usein myös uutislähetyksiä.

Radiossa taas musiikki hiljenee selvästi verrattuna puheen voimakkuuteen. Kumpaakaan ei haluaisi huudattaa. Koko ajan saa olla ääntä säätämässä niin television kuin radion puolella.

Miksi suomenkielinen kätevä sana ei millään kelpaa?

Laajasti käytetty englannin kielen ’take away’ näyttää täysin syrjäyttäneen suomen sanan ’nouto’. Yhdyssanat, kuten noutokahvi ja noutoateria, hakkaavat vieraan vastineensa take away ­‑kahvi ja take away ‑ateria moninkertaisesti: ne ovat lyhyempiä ja helpompia, niitä käytettäessä ei tarvitse miettiä viivan paikkaa, ja tietenkin ne ovat suomea.

Jotenkin surkuhupaisalta vaikutti mainoskyltti, jossa houkuteltiin asiakkaita tähän tapaan: Meiltä saa 100-prosenttisesti suomalaisia take away -annoksia.

Entä mistä löytyisi uusi viisasten kivi?

On kulunut jo − tai vasta − jotakuinkin keskimääräisen teini-iän verran siitä, kun Suomessakin lapset ja nuoret viimeksi jonottivat jopa yötä myöten kirjakauppoihin. Tässä ajassa se tuntuu unennäöltä. Vielä hämmästyttävämpää on muistaa, että sama toistui monta kertaa vuosien 1997−2007 mittaan (suomennokset 1998−2008), jona aikana ilmestyi J. K. Rowlingin kirjoittama 7-osainen sarja Harry Potterista.

Erikoiseksi Potter-innostuksen teki sekin, että samoja kirjoja luki nuorison lisäksi (ainakin salaa) ahmien myös moni aikuinen.

On pelkkää itsepetosta, jos pitää (lisääntyvää) äänikirjojen kuuntelemista lukemisena. Myös kirjoihin perustuvat elokuvat ja teemapuistot houkuttelevat usein pois lukemisen parista. Koska Potterista on tullut televisiossa mainoskanavien jokavuotinen ”pakkopulla” iänikuisten Bondin, Beckin ja Wallanderin tapaan, ehkä harvempi nuori viitsii enää itse kirjoihin tarttua.

Mahtaako Potter-sarjan kaltaista ilmiötä enää koskaan syntyä?

Asiasta syvemmin tietämättä voi tätäkin asiaa ihmetellä:

Miksi makean veden varantojen kuivuessa ja vähetessä ei merivettä ole laajemmin valjastettu korvaajaksi kuten on tehty Israelissa? Onhan monesti todettu, että ilmaston lämmetessä kuivuus ja aavikoituminen lisääntyvät ja jäätiköiden yhä nopeampi sulaminen saattaa nostaa merenpintaa ennusteiden mukaan jopa useita metrejä. Vettä sinänsä luulisi siis maapallolla riittävän, koska jo nyt meret kattavat noin 70 prosenttia sen pinta-alasta.

Israel on oman tilanteensa pakottamana tarttunut ongelmaa korvista ehkäistäkseen kuivuuden aiheuttamia haittoja. Joitakin vuosia sitten  televisiosarjan tutkiva matkailija − ehkä Michael Portillo? − vieraili maahan perustetussa laitoksessa, jossa suolaista merivettä puhdistetaan juomakelpoiseksi vedeksi.

Aiheesta on kirjoittanut enemmän muun muassa Hadas Gold (CNN 19.8.2022) otsikolla Lakes are drying up everywhere. Israel will pump water from the Med as a solution. Kun puhdistettua merivettä johdetaan makeaan järviveteen, se on kokeilua uudenlaisella sekoituksella, jonka seurauksista ei voi ennalta varmasti tietää. Silti Kinneret Limnological Labratoryn (Kinneretin eli Genesaretinjärven sisävesiä tutkivan laboratorion) johtajan Gideon Galin mielestä riski kannattaa ottaa.

Luulisi siis, että tässä vaiheessa maailmalla olisi jo otettu vaarin, jos jollakulla on esittää kokeilemisen arvoisia uusia ideoita kuivuudesta kärsivien maiden olojen helpottamiseksi.

maanantai 12. syyskuuta 2022

Maata näkyvissä, vielä

Yliopiston juhlasalissa jäätiköt sulivat silmien edessä. Epämiellyttävä totuus iski ensimmäistä kertaa monien tajuntaan, kun samanniminen vuonna 2006 valmistunut dokumenttielokuva esitettiin yleisölle.

Lokakuussa 2009 vuotta aiemmin valittu kaukaisen saaristovaltion presidentti puolestaan hyppäsi hallituksineen veden alle pitämään kokousta (Turun Sanomat 18.10.2009). Tavoitteena myös tällä, yhdenlaista äärilaitaa edustavalla toiminnalla, oli kiinnittää huomio epämiellyttävään totuuteen: maailman matalinta valtiota uhkaa hukkuminen merenpinnan noustessa, osittain juuri jäätiköiden sulamisen takia.

Malediivien ensimmäinen demokraattisilla vaaleilla valittu johtaja Mohamed Nasheed oli syystäkin huolissaan ilmaston lämpenemisen seurauksista kotimaalleen. Suositusta turistikohteesta peräti 80 prosenttia on alle metrin merenpinnan yläpuolella, ja sen korkein kohtakin tavoittelee Suomen yleisintä huonekorkeutta eli 2,4 (tai 2,5) metriä. Eipä siinä paljon mäkiä lasketa tai kiivetä, toisaalta ei myöskään huimaa huipulla.

Vuoden 2004 valtaisa tsunami Intian valtamerellä antoi omanlaisensa varoituksen siitä, että tuho voisi tulla myös nopeasti. Nasheedin suunnitelmaan kuului turismista saatavien varojen käyttäminen uuden kotimaan ostoon joko Australialta, Intialta tai Sri Lankalta. Onhan sitä jossain kaupunkeja siirrelty maan sisällä paikasta toiseen, mutta ostaa kokonaan uusi kotimaa… Kuulostaa epätoivoisen kamalalta.

Entä miten Nasheedin jälkeiset vallanpitäjät ovat mahtaneet suhtautua sekä maahansa kohdistuvaan uhkaan että suunnitelmaan siirtää koko kansa muualle?

Veden ympäröimässä valtiossa kaikkien kansalaisten olettaisi olevan uimataitoisia, mutta uiminen on sentään eri asia kuin sukeltaminen ja istuskeleminen meren pohjassa. Nasheedin tempauksen vuoksi ministerit (yhtä kokeneempaa lukuun ottamatta) joutuivatkin kahden kuukauden sukelluskurssille opettelemaan selviytymistä tulevassa kokouksessa. Uutinen ei kerro, oliko koko hallitus yksimielinen paikanvalinnasta. Entä olisiko ollut sallittua jäädä pois, jos olisi arkajalkana vedonnut tukehtumispelkoon?

Kun katsoo maan virallisella kielellä divehillä kirjoitettua Malediivien nimeä, voi melkein nähdä ruohojen keinuvan ja kalojen uivan aallokossa. Samalla tilastotieto vuodelta 2015 (UNESCO) herättää kunnioitusta: tuolloin 99,3 prosenttia 15 vuotta täyttäneestä aikuisväestöstä oli oppinut lukemaan tätä kirjoitettuna varsin hankalannäköistä kieltä.

 ދިވެހިރާއްޖޭގެ ޖުމުހޫރިއްޔާ

Vedenalaiseen ”kokoussaliin” verrattuna Suomen hallituksen luultavasti erikoisin kokouspaikka ei ole sittenkään kovin erikoinen: vuoden 1977 heinäkuussa hallitus kutsuttiin selvittämään lentokonekaappausta paikan päälle Helsinki-Vantaan lentoasemalle. 

Tässähän jää miettimään, millaisten tärkeinä pitämiensä asioiden puolesta oma hallituksemme olisi valmis kunnolla tempaisemaan.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Lämpimin ajatuksin

Ties kuinka monen vuoden ajan on sanottu, että nyt on viimeinen hetki maailman toimia ilmaston vaarallisen lämpenemisen ehkäisemiseksi. Tänä vuonna, varsinkin kuluvana kesänä, se on todettu jälleen ja entistä painokkaammin viimeinen hetki saattaa todella olla kulumassa umpeen.

Uusimmista Eurooppaa koskevista toimista päätettiin kesäkuun lopulla, kun Eurooppa-neuvosto 28.6.2021 hyväksyi uuden ilmastolain.

Siinä, missä Suomessa lähes ihastellen lasketaan helleputken pituutta, toisaalla metsät palavat roihuten ja suurtulvat vievät tuhovoimallaan mennessään kaiken, mikä tielle sattuu. Kummatkaan eivät edes säälistä erottele joukosta pois ihmisiä tai eläimiä. Tämä totuus ei iske silmille, sillä tulvauutisten kuvissa vesissä kelluu yleensä vain autoja.

Kuumuus tuo mukanaan myös kuivuutta. Toisin paikoin yhdistelmä on arkea miljoonille ihmisille. Silti kukaan tuskin haluaa, että täällä Euroopassakin vielä joskus jouduttaisiin tilanteeseen, jossa neljän-viidenkymmenen lämpöasteen kurimuksessa ei pääse vesiin vilvoittumaan.

Hyvin usein raha ja ehkäisevät ilmastotoimet ovat olleet vastakkain niin hallitusten kuin yksittäisten ihmisten toimissa. Nyt kun Eurooppa on saanut uuden ilmastonmuutosta koskevan lain, olisi toivottavaa, että uutisointi ja muu viestiminen tukisi entistä enemmän tehtäviä toimia kuin vain laskisi niihin kuluvia euroja. Näkökulman vaihtaminen on tarpeen, sillä ei kuulosta kovin innostavalta, jos lähdetään siitä ajatuksesta, että itsekukin meistä siinä tai tässä asiassa joutuu maksumieheksi.

Joka tapauksessa ollaan tilanteessa, jossa ei ole vaihtoehtoja.