Tää se päivä on

Totta tosiaan, tämä on se päivä. Peräkkäisin tasaluvuin nousevaan päivämäärään 24.6. tuntuu tiivistyvän koko kesä itse. Tänään Johanneksen ja Jussin nimipäivänä, oikeana juhannuksena, vietettiin vuonna 1927 ensi kerran myös Suomen lipun päivää. On suorastaan anteeksiantamatonta, että meillä vuonna 1955 juhannus kiskaistiin juuriltaan ja laitettiin seilaamaan eestaas kokonaista viikkoa.

Vähän samaan tapaan kävi myöhemmin karkauspäivälle: 1990-luvun lopulla se päätettiin Suomessa siirtää vakiintuneelta paikaltaan 24.2. kuun loppuun, ja ensimmäisen kerran sitä vietettiin 29.2. vuonna 2000. Karkauspäivä kuitenkin muistuttaa olemassaolostaan vain joka neljäs vuosi, kukkeinta kesää juhlistavaa juhannusta vietetään joka vuosi.

Aikaan on kajottu ennenkin. Vuonna 1582 paavi Gregorius XIII antoi 24.2. ilmoituksen, että juliaaninen kalenteri vaihdetaan gregoriaaniseen kalenteriin. Varsin merkillistä touhua sekin: ajasta hävisi tuosta vain jopa 13 päivää, ja monet valtiot siirtyivät uuteen ajanlaskukäytäntöön mikä milloinkin. Esimerkiksi Italia, Espanja, Puola, Ranska ja Luxemburg vaihtoivat jo saman vuoden loppupuolella, Suomi ja Ruotsi melkein kaksisataa vuotta myöhemmin 1753. Neuvosto-Venäjällä muutos tapahtui 1918 edeltäneen vallankumousvuoden jälkeen.

Ja nykyään sitten yritetään yhdessä päästä eroon talvi- ja kesäaikavuorottelusta siinä kuitenkaan onnistumatta.

Paitsi monia henkilökohtaisia merkityksiä 24. päivään liittyy useita maailmanhistoriallisesti tavalla jos toisellakin merkityksellisiä hetkiä. Mieleenpainuvia hyvässä ja pahassa.

Otetaanpa muutama esimerkki jo mainituilta kuukausilta:

Samalla vuosisadalla paavin antaman ilmoituksen kanssa Englannin kuninkaaksi oli jo 24.6.1509 kruunattu Henrik VIII, jolle kruunun ohella myös avioliitto tuntui maistuvan: ehtihän hän nauttia elämästään kuuden naisen puolisona. Hänen aikanaan Englanti joutui välirikkoon katolisen kirkon kanssa ja kävi ahkerasti sotia. Raskas elämä vaati raskaat ateriat, mikä johti ylipainoon, terveysongelmiin ja kuolemaan 55-vuotiaana.

Vuonna 1812 toinen mahtimies, Ranskan keisari Napoleon I, lähti 24.6. sotaretkelle Venäjälle. Napoleon hamusi valtaa ja valloituksia, mutta päätyi lopulta karkotettuna Saint Helenan saarelle. Hänen elämänsä päättyi vielä aiemmin kuin Henrikin, 51 vuoden iässä.

Lähihistorian mieliinpainuvin päivämäärä on siis 24.2.2022, jolloin pinta-alaltaan jo nyt maailman suurimman valtion Venäjän presidentti Putin päätti puolestaan näyttää, että nyt on hänen aikansa. Aikeet näyttävät olevan samat kuin Napoleonilla − kenties myös tulevaisuus?

Sotaisten kruunu- ja kruunaamattomien päiden vastapainoksi toisissa hoveissa 24.2. muistetaan iloisemmista ajoista. Tuolloin kihlautuneet Walesin prinssi Charles ja Lady Diana Britanniassa (1981) sekä kruununprinsessa Victoria ja Daniel Westling Ruotsissa (2009) ovat kukin omilla valinnoillaan pikkuhiljaa edesauttaneet jäykän monarkian muutosta. Tosin Charles oli kuin olikin sitä mieltä, että vanhassa vara parempi.

Suomalaisten omaan historiaan päivämäärä 24.2.1946 on jättänyt arkisemman jäljen: tuolloin sodan takia kahvihampaan kolotuksesta kärsinyt kansa sai suureksi riemukseen tietää, että pitkästä piinasta on selvitty. Olihan höyrylaiva Herakles matkannut kaukaa Brasiliasta Turkuun ja tuonut kauan odotetun ensimmäisen 2 500 tonnin lastin aitoa kahvia! Tekikö arvovaltainen vastaanottokomitea oitis omat varauksensa?

Vei kuitenkin vielä peräti kahdeksan vuotta, ennen kuin kahvi vapautui kokonaan säännöstelystä.

Näinä aikoina askarruttaa kysymys, palaavatko kituvuodet takaisin. Jälleen yksi sota hivuttaa kahvin hintaa ylöspäin, mikä saattaa johtaa kansalaisten omaehtoiseen kahvin säännöstelyyn. Tärkeämpi syy lienee etenevä ilmastonmuutos, joka uhkaa koko kahvintuotantoa heikentämällä kahvinviljelylle suotuisia olosuhteita.

Huolet huomiseen − tänään voi kahvikuppinsa kohottaa vaikkapa 24.6.1873 syntyneen taidemaalari Hugo Simbergin ja 24.6.1923 tuberkuloosiin menehtyneen runoilija Edith Södergranin muistoksi.

Puolustuksen puheenvuoro

Sota-alkuiset sanat vähentyneet, miten käy sotilas-alkuisten? Miten niin vähentyneet, oli ensimmäinen tämän Aino Piehlin kirjoittaman Kotus-artikkelin otsikon herättämä ajatus.

Otsikko sai lukemaan pidemmälle. Yleensä kielen muutos näkyy selvemmin siinä, että esimerkiksi monet vanhat ammatit ja niihin liittyvä sanasto ovat joko hävinneet normaalikäytöstä tai siirtyneet kuvaannolliseen käyttöön niin, ettei alkuperää aina edes tunnista. Toisaalta syntyy uusia ammatteja, keksintöjä ja niihin liittyvää termistöä. Sota- ja sotilas-alkuisten yhdyssanojen muutoksessa ei kuitenkaan ole kyse niiden kuvaamien tarkoitteiden häviämisestä minnekään vaan uudelleennimeämisestä.

Hamaan loppuun asti on oleva sotia ja sotilaita. Kun toinen osapuoli hyökkää, niin toisen täytyy puolustaa, ja sodassahan siinä ollaan sitten molemmat. Välillä osat voivat myös vaihtua.

Entä jos kaikki valtiot sitoutuisivat yksinomaan puolustamaan, olisiko mahdollista, ettei hyökkääjiä ja sotia tulisi enää lainkaan?

Kuten Piehl toteaa, nykyisessä Nato-keskustelussa esiin noussut jako sanojen sotilasliitto ja puolustusliitto välillä ”liittyy pitkään ja hitaaseen kehitykseen, jossa yhdyssanojen sotilas- ja sota-alkujen tilalle vaihdetaan puolustus”.

Piehlin poimimat esimerkit osoittavat, että Naton tultua entistä likemmäksi Suomea kunkin puhujan omasta näkemyksestä näyttää riippuvan, käyttääkö hän siitä sanaa puolustusliitto vai sotilasliitto. Samoin rinnakkaiskäytössä ovat edelleen esimerkiksi sotateollisuus ja puolustusteollisuus.

Äkkiseltään voisi veikata, että moni yhdyssana pitää myös pintansa vielä pitkään, kuten sotaharjoitus, sotilasvala, sotilaskone. Puolustusvoimien alin sotilasarvo on edelleen sotamies. Ehkäpä sekin jossain kohdin menee vaihtoon − kunhan vain tilalle ei tule puolustushenkilöä!

Muistissa on, että aiemmin (vain) nuoret miehet menivät sotaväkeen, sittemmin armeijan tai intin ovat voineet käydä myös naiset. Intti? Lyhenne on alkuaan perua armeijan intendentuuriosastosta, joka vastasi talous- ja vaatetusmateriaalien hankinnoista. Sanan merkitys on näin ollen siirtynyt siististä sisätyöstä vähemmän siisteihin kenttähommiin.

Yllättävää oli lukea, että nimitykset sotalaitos, sotaministeri ja sotaministeriö vaihdettiin lainsäädännössä sanoihin puolustuslaitos (vuodesta 1974 puolustusvoimat), puolustusministeri ja puolustusministeriö jo pian Suomen itsenäistymisen jälkeen vuonna 1922. Kertooko se jotain kansanluonteesta vai todettiinko muutoksella pelkkä maantieteellinen tosiasia?

Viimeistään kuluneen kevään aikana suomalaisille tulivat lisäksi tutuiksi Maanpuolustuskorkeakoulun asiantuntijat entisen Sotakorkeakoulun sijaan. Nimenvaihdos on tehty vasta vuonna 1993, vasta, kun ajatellaan edellä mainittuja muita nimenmuutoksia.

Venäjän Ukrainassa aloittaman sodan ohella ainakin Turkki ja Kiina ovat viime aikoina uhkailleet sodalla niitä, jotka ovat niiden omien intressien kohteita. Aika näyttää, onko täysin muuttuneella maailmantilanteella vaikutusta suomalaisen sotasanaston kehitykseen.

 

Kuninkaallinen muuttomatka

Egyptin yli 4000-vuotiset pyramidit lakkaavat tuskin koskaan hämmästyttämästä ihmiskuntaa. Jos ne joskus tuhoutuvat, ne tuhoutuvat niille sijoilleen. Äskettäin Arkistojen salat ‑dokumentissa esiteltiin melkein yhtä hämmästyttävää tapahtumaa 1960-luvun Egyptistä: silloin siellä suoritettiin historiallinen siirto-operaatio, jossa kahdelle faarao Ramses II:n yli 3000-vuotiaalle temppelille jouduttiin etsimään uusi paikka.

Niilin varrella sijainnut, Nubian menneisyyttä edustanut Abu Simbelin temppelikompleksi uhkasi jäädä veden alle Assuanin suurpatohankkeen vuoksi. Unescon (Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö) vuonna 1959 aloittaman kampanjan avulla temppelit saatiin pelastettua, joskin todella rajuin keinoin: sen lisäksi, että temppelit siirrettiin alkuperäiseltä rakennuspaikaltaan, ne ja kaikki jättimäiset patsaat sahattiin ensin kappaleiksi.

Wikipedian mukaan muut vaihtoehdot olivat temppeleiden jättäminen paikalleen kupolilla suojattuna tai koko rakennuskompleksin nostaminen kerralla toiseen paikkaan. Siis mitä? Ei taatusti ollut silloin eikä ole nyt olemassakaan sellaista superhypernosturia, joka pystyisi moiseen urakkaan. Pelkästään yksi julkisivun yli 20-metrinen istuvaa faaraota kuvaava kivipatsas, jonka korvaan ”ihminen mahtuisi mukavasti istumaan”, painaa tonnikaupalla. Faaraopatsaita on yhteensä neljä. Nostapa siinä samalla 60-metrinen temppeli ja toinen pienempi.

Kaiken kaikkiaan kokonaisuuden sahaaminen kuljetettaviin osiin, siirtäminen ja kokoaminen kestivät tuon ajan ”monumenttimiehiltä” neljä vuotta (1964−1968). Uuden paikan tasaisuuden vuoksi temppeleiden taustaksi rakennettiin vielä keinotekoinen vuori. Temppelit kohoavat 65 metriä ylempänä ja noin 200 metriä taempana alkuperäisestä paikastaan. Tai ainakin tuolloin kohosivat − vieläkö tilanne lienee sama?

Dokumentti nimittäin toi mieleen ilmaston lämpenemisen, jäätiköiden sulamisen ja merien kohoamisen sekä niiden vaikutukset pahimmillaan. On esitetty arvioita siitä, missä ajassa ja kuinka paljon merenpinta nousee milläkin lämpenemisen asteluvulla. Matalat saarivaltiot ovat jo selvästi uhanalaisia, eikä asuminen Venetsiassakaan taida enää olla järin huoletonta.

Jos nouseva vedenpinta joskus uhkaa laajemmalti maailman maita ja niiden historiallisia kulttuurisia monumentteja, niitä tuskin ollaan enää valmiita pelastamaan niin äärimmäiseen tapaan kuin Ramses II:n temppeleitä. 1960-luvun siirtohanke maksoi noin 80 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria (kuulostaa nykyiseen miljardiluokan rahapuheeseen verrattuna lähes pikkurahalta), ja siihen osallistui viitisenkymmentä valtiota.

● ● ●

Unescon yleissopimus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemisesta hyväksyttiin vuonna 1972. Vuonna 2021 kulttuuri- tai luontokohteita tai molempiin ryhmiin kuuluvia maailmanperintökohteita oli yhteensä 1 154.