Viime aikoina on tuon tuosta puhuttu ammattikoulutuksen
opetuksen tason laskusta. Oppilaat eivät juuri näe opettajia tai opetusta ei edes
järjestetä asianmukaisesti. Jos nuoren opiskelu on jokseenkin pelkän omaehtoisuuden varassa, hänellä
on suuri vastuu siinä, millaista tietotaitoa hänellä on tulevalla työpaikallaan
tarjottavana.
Erityisen huolestuttavaa on, jos näin toimitaan myös sairaanhoidonopetuksessa. Kuulemani mukaan eräässä oppilaitoksessa opetus on niin ikään jäänyt kovin vähälle, ja sen sijaan opiskelijat tekevät paljon muun muassa ryhmätöitä ja arvioivat toisiaan. Varmaan hyvin pätevää ja objektiivista...? Toivottavasti sentään tentit arvostelee alan ammattilainen.
Jos vertaa vaikkapa 1950-lukuun, johon sijoittuu tanskalainen draamasarja Sairaanhoito-opisto, on menty toiseen äärilaitaan. Sarjassa opiskelijoita vahditaan liiankin tiukasti ja kaikkea aloitteellisuutta – vaikka se pelastaisi ihmishengen – pidetään rangaistavana. Ylemmän arvovalta ei siedä sitä, että opiskelija voisi tietää paremmin.
Ikävää jälkeä yleensä syntyy, jos alansa ammattilaiseksi esittäytyvä osoittautuukin joksikin muuksi, oli sitten kyseessä vaikkapa talonrakennus tai terveydenhoito. Nykyään vääriä tutkintotodistuksia voi jopa ostaa verkosta, tosin tuskin sentään suomalaisista perustutkinnoista.
Jos on paljon valtaa, sen avulla voi tehdä itsestään mitä vain tekemättä itse mitään. Tätä harrasti erityisesti Romanian diktaattorin Nicolae Ceaușescun puoliso Elena. Elenan oma peruskoulutus oli vähäinen, mutta hän haaveili tulevansa maailmankuuluksi kemian alalla: hän halusi olla huomattava tiedenainen eikä vain johtajan vaimo.
Lähteen mukaan Elena Ceaușescu aloitti kemian iltaopinnot mutta joutui keskeyttämään, koska ne osoittautuivat hänelle liian vaikeiksi. Siitä huolimatta hän teki tohtorinväitöskirjan aiheesta Isopreenin stereospesifinen polymerisaatio synteettisten kumien stabiloinnissa. Se, joka halusi olla läsnä väitöstilaisuudessa, joutui paikalle mennessään pettymään: yliopiston ovi oli kiinni, ja tiedotteessa kerrottiin tilaisuuden olleenkin jo edellispäivänä.
Myöhemmin kävi ilmi, että yliopiston professori oli hylännyt väitöskirjan puutteellisena. Professori menetti pian virkansa ja joutui julkaisukieltoon. Lisäksi hänen nimensä poistettiin tietokirjoista. Sen sijaan väitöskirjan viimein hyväksynyt kollega, joka kehui Elenan työtä älykkääksi ja tekijää vielä älykkäämmäksi, sai julkaisuihin nimensä, ja hänet ylennettiin yliopistonsa rehtoriksi.
Elena Ceaușescu halusi vieläkin enemmän: hän tavoitteli jonkin alan Nobelin palkintoa, mutta niin rauhan-, kemian- kuin lääketieteenkin palkinto menivät sivu suun.
Lehtitietojen mukaan 60-vuotisjuhliaan viettäneellä Elenalla oli kuitenkin 17 tohtorinarvoa. Kuollessaan hänellä oli 74 romanialaista ja ulkomaista yliopistotitteliä, lisäksi hänen teoksiaan oli käännetty 19 kielelle.
Valtansa avulla Ceaușescut tekivät tittelikauppaa Elenan hyväksi. Valtiovierailujen ehtona oli, että kunkin maan tuli myöntää hänelle jokin kunniamerkki. Asiasta piti tietenkin sopia ennen vierailua. (Diane Ducret: Diktaattorien naiset, 2017)
Mitähän Suomi olisi vastannut vaatimukseen?
Erityisen huolestuttavaa on, jos näin toimitaan myös sairaanhoidonopetuksessa. Kuulemani mukaan eräässä oppilaitoksessa opetus on niin ikään jäänyt kovin vähälle, ja sen sijaan opiskelijat tekevät paljon muun muassa ryhmätöitä ja arvioivat toisiaan. Varmaan hyvin pätevää ja objektiivista...? Toivottavasti sentään tentit arvostelee alan ammattilainen.
Jos vertaa vaikkapa 1950-lukuun, johon sijoittuu tanskalainen draamasarja Sairaanhoito-opisto, on menty toiseen äärilaitaan. Sarjassa opiskelijoita vahditaan liiankin tiukasti ja kaikkea aloitteellisuutta – vaikka se pelastaisi ihmishengen – pidetään rangaistavana. Ylemmän arvovalta ei siedä sitä, että opiskelija voisi tietää paremmin.
Ikävää jälkeä yleensä syntyy, jos alansa ammattilaiseksi esittäytyvä osoittautuukin joksikin muuksi, oli sitten kyseessä vaikkapa talonrakennus tai terveydenhoito. Nykyään vääriä tutkintotodistuksia voi jopa ostaa verkosta, tosin tuskin sentään suomalaisista perustutkinnoista.
Jos on paljon valtaa, sen avulla voi tehdä itsestään mitä vain tekemättä itse mitään. Tätä harrasti erityisesti Romanian diktaattorin Nicolae Ceaușescun puoliso Elena. Elenan oma peruskoulutus oli vähäinen, mutta hän haaveili tulevansa maailmankuuluksi kemian alalla: hän halusi olla huomattava tiedenainen eikä vain johtajan vaimo.
Lähteen mukaan Elena Ceaușescu aloitti kemian iltaopinnot mutta joutui keskeyttämään, koska ne osoittautuivat hänelle liian vaikeiksi. Siitä huolimatta hän teki tohtorinväitöskirjan aiheesta Isopreenin stereospesifinen polymerisaatio synteettisten kumien stabiloinnissa. Se, joka halusi olla läsnä väitöstilaisuudessa, joutui paikalle mennessään pettymään: yliopiston ovi oli kiinni, ja tiedotteessa kerrottiin tilaisuuden olleenkin jo edellispäivänä.
Myöhemmin kävi ilmi, että yliopiston professori oli hylännyt väitöskirjan puutteellisena. Professori menetti pian virkansa ja joutui julkaisukieltoon. Lisäksi hänen nimensä poistettiin tietokirjoista. Sen sijaan väitöskirjan viimein hyväksynyt kollega, joka kehui Elenan työtä älykkääksi ja tekijää vielä älykkäämmäksi, sai julkaisuihin nimensä, ja hänet ylennettiin yliopistonsa rehtoriksi.
Elena Ceaușescu halusi vieläkin enemmän: hän tavoitteli jonkin alan Nobelin palkintoa, mutta niin rauhan-, kemian- kuin lääketieteenkin palkinto menivät sivu suun.
Lehtitietojen mukaan 60-vuotisjuhliaan viettäneellä Elenalla oli kuitenkin 17 tohtorinarvoa. Kuollessaan hänellä oli 74 romanialaista ja ulkomaista yliopistotitteliä, lisäksi hänen teoksiaan oli käännetty 19 kielelle.
Valtansa avulla Ceaușescut tekivät tittelikauppaa Elenan hyväksi. Valtiovierailujen ehtona oli, että kunkin maan tuli myöntää hänelle jokin kunniamerkki. Asiasta piti tietenkin sopia ennen vierailua. (Diane Ducret: Diktaattorien naiset, 2017)
Mitähän Suomi olisi vastannut vaatimukseen?
