Presidenttipeliä

Valtiojohtajat joutuvat toisinaan selvittelemään maidensa välisiä kiistakysymyksiä. Pieleenkin menneistä neuvotteluista halutaan usein antaa todellisuutta valoisampi kuva. Erinomainen esimerkki tästä on Yhdysvaltain nykyinen presidentti, joka tuntuu aina saavan neuvottelukumppaneista uusia ”hyviä ystäviä”, mutta siitä huolimatta maiden välit eivät vain kohene.

Politiikka on tietysti politiikkaa. Sanojaan on osattava asetella taitavasti ja harkiten. Silloin ei kyllä pelkkä ystävyyden ylistys riitä – itsekehusta puhumattakaan.

 

Toisinkin voi silti sanoa ilman mitään teeskentelyä.

”Merkittävää edistystä ei saavutettu eikä uskoteltu.” Rehellisyydessään lyhyt ja ytimekäs ilmoitus suorastaan pysäytti Kennedyjen klaanista kertoneessa dokumenttisarjassa. Näin presidentti John F. Kennedy kertoi amerikkalaisille tuloksettomasta tapaamisestaan Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin Nikita Hruštšovin kanssa. Neuvottelut käytiin Wienissä kesällä 1961.

Yhtä rehellinen ensimmäistä vuottaan virassa ollut Kennedy oli myöhemmin New York Timesin kolumnistille James Restonille, joka kysyi, miten tapaaminen oli mennyt. ”Se oli kauheinta elämässäni: hän raateli minut”, vastasi Kennedy. (Reuters)

Pian tapaamisen jälkeen Berliiniin pystytettiin muuri, ja vuonna 1962 maailma ajautui ydinsodan partaalle.

Jos poiketaan nykypäivään, Ukrainan presidentiksi on juuri valittu näyttelijä-koomikko, joka jossain vaiheessa joutuu kohtaamaan venäläisen, erittäin kokeneen kollegansa. Kennedyn poliittiseen taustaan verrattuna Ukrainan Volodymyr Zelenskyin selviytymistä tehtävässä uskaltaa vain arvailla.

Pääkaupungissa

Itsenäisyyspäivän alla oli aika käydä tutustumassa Kansallismuseoon Helsingissä. Mielessä käy, keitä kaikkia historian merkkihenkilöitä onkaan Herman Geselliuksen, Armas Lindgrenin ja Eliel Saarisen suunnittelemaan rakennukseen ehtinyt astella kuluneen 102 vuoden aikana, jonka se on ollut avoinna yleisölle. Ulko-ovessa oleva luodinreikä ja välioven rikkoutunut lasi puolestaan muistuttavat kävijää historian nurjemmasta puolesta, sodasta.

Ylväänä seisovan rakennuksen sisäpuolella kohtaa yllättävää leikkisyyttä yhtä yllättävässä yhteydessä. Ei kai Suomen neljäs presidentti Kyösti Kallio tuossa juuri iskenyt silmää? Kun tarkemmin katsoo koko presidenttien rivistöä, jokainen heistä tervehtii ilkikurisella katseella.

Myöhemmin toisaalla edessäni on täysin harmaa hautapaasi ja vieressä eräänlaisena vastavoimana toinen, jonka mustassa pinnassa risteilee kultainen uomasto. Hietaniemen hautausmaalla harmaan kiven alla lepää värikkään elämän elänyt Urho Kekkonen, kultakoristellun alla Mauno Koivisto.

Takaisin museoon. Suomessa ollaan kovin huolestuneita syntyvyyden laskusta eli siitä, riittääkö tulevaisuudessa veron- ja eläkkeidenmaksajia. Jokainen täällä syntyvä lapsi voisikin museokaupan t-paitatekstin mukaisesti julistaa olevansa KANSALLISAARRE. MUSEOKAMAKSI taas nykyään katsottaneen ei niinkään ajan patinaa pintaansa saanut vaan pikemminkin sellainen kansalainen, joka ei innosta kiljuen halua juosta kiihtyvän muutoksen oravanpyörässä.

Pääkaupungissa harvoin käyvän katse kiinnittyi Kansallismuseon lisäksi muuhunkin arkkitehtuuriin. Eduskuntatalo on saanut vastapäisiksi naapureikseen monta isoa rakennusta: Musiikkitalon, uuden kirjaston Oodin, lasisen Sanomatalon ja Kiasman. Vaikutelmaksi jää, että liian monta erilaista, huomiota tavoittelevaa kulttuurirakennusta on sijoitettu liian ahtaaseen tilaan.

Onpahan sentään kansanedustajilla lyhyt matka kipaista kulttuuririentoihin työpäivän mittaan tai sen jälkeen.

Lopuksi on todettava, että pääkaupungissa kahvilla käymisen hinta jo suorastaan hirvittää.

Kuningasajatus

Olipa kerran kaukaisen maan presidentti, joka salaa mielessään haaveili vielä enemmästä: ollapa kuningas! Saisi määräillä alamaisia mielin määrin ilman, että virkamiehet ja muut aina ovat lakipykälillään estämässä suunnitelmia.

Presidentti oli kauan ihaillut erään saarivaltion pitkäikäistä kuningatarta. Maassa vieraillessaan hän sai kutsun kuningattaren tarjoamalle iltapäiväteelle, minkä jälkeen hän rohkeni väittää tätä peräti ystäväkseen. Mahtavat olivat kestit, vaikka kuningatar käyttäytyikin viilipyttymäisesti. Kenties hän oli nauttinut liikaa kurkkuvoileipiä? Presidentti taas ei turhia kursaillut. Minkäpä sitä teräville kyynärpäilleen voi ‒ ei kerta kaikkiaan mitään.

Matkallaan saarivaltiossa presidentti oli katsellut sillä silmällä myös kuningattaren lukuisia kiinteistöjä, valtavia linnoja siellä ja täällä. Jos hän olisi kuningas, hänkin muuttaisi linnaan pois siitä kalsean valkoisesta talosta, jossa joutui nyt asumaan. Eihän siinä ollut edes torneja. Hän tietenkin teettäisi linnaansa korkeat täyskultaiset tornit. Kyllä kansalla oli siihen varaa.

Presidenttiä vähän harmitti, että ei iältään enää ollut mikään poikanen. Tosin jotkut pahat kielet tekivät ilkeyksissään ikävää pilaa nimittämällä häntä keskenkasvuiseksi. Ja entäs se ilmapallonkuvatus kuningattaren kotimaassa! Taisivat olla vielä tyhmiäkin: hänhän oli syntynyt pian maailmansodan jälkeen, siis sen toisen. Jos hän vain olisikin kuningas, alkaisi päitä putoilla ihan konkreettisesti.

Uusi ystävä kuningatar puolestaan oli ehtinyt olla maansa hallitsija melkein yhtä pitkään kuin hän, presidentti, oli elänyt. Siinä vasta nainen! Täyttä terästä.

Itse asiassa presidentillä olikin kuningashaaveissaan taka-ajatus. Presidentit valitaan kansanäänestyksellä, kuninkuus periytyy. Kun hän olisi maansa ensimmäinen joskin lyhytaikainen kuningas, seuraavaksi se saisi hänen tyttärestään ikioman kuningattaren, paljon nuoremman kuin ystävä siellä saarellaan. Tyttärellä oli valmiina prinssipuoliso, eikä seuraavaa kruununperijääkään tarvitsisi jännittää, koska kolme oli jo kasvamassa. Hallitsijasuvun säilyminen olisi taattu.

Sikäli kyllä ikävää, että julkisuutta ja katsojalukuja keräävät megahääjuhlat jäisivät pitämättä.

Taas kerran presidentti oli vaipunut haaveilemaan ajasta, jolloin voisi välillä vaihtaa punaisen lippalakkinsa komeaan kruunuun. Juuri silloin hän näki televisiouutisen, jonka mukaan erään maan kuninkaallisen perheen kokoelmasta oli röyhkeästi ryöstetty muun muassa kaksi arvokasta, 1600-luvulta peräisin olevaa kruunua. Uutisessa ryöstöä arveltiin tilaustyöksi, sillä avoimilla markkinoilla senkaltaista arvotavaraa olisi erittäin vaikea muuttaa rahaksi.

Hitaasti presidentin kasvoille levisi tyytyväinen hymy…

• • •

Mikäli tarinassa piilisi hivenkään totuutta, se silti kerrotaan tässä silkkana satuna.