Olipa kerran kaukaisen maan presidentti, joka salaa mielessään haaveili vielä enemmästä: ollapa kuningas! Saisi määräillä
alamaisia mielin määrin ilman, että virkamiehet ja muut aina ovat
lakipykälillään estämässä suunnitelmia.
Presidentti oli kauan ihaillut erään
saarivaltion pitkäikäistä kuningatarta. Maassa vieraillessaan hän sai kutsun kuningattaren
tarjoamalle iltapäiväteelle, minkä jälkeen hän rohkeni väittää tätä peräti ystäväkseen.
Mahtavat olivat kestit, vaikka kuningatar käyttäytyikin viilipyttymäisesti.
Kenties hän oli nauttinut liikaa kurkkuvoileipiä? Presidentti taas ei turhia
kursaillut. Minkäpä sitä teräville kyynärpäilleen voi ‒ ei kerta kaikkiaan
mitään.
Matkallaan saarivaltiossa presidentti
oli katsellut sillä silmällä myös kuningattaren lukuisia kiinteistöjä, valtavia
linnoja siellä ja täällä. Jos hän olisi kuningas, hänkin muuttaisi linnaan pois
siitä kalsean valkoisesta talosta, jossa joutui nyt asumaan. Eihän siinä ollut
edes torneja. Hän tietenkin teettäisi linnaansa korkeat täyskultaiset tornit.
Kyllä kansalla oli siihen varaa.
Presidenttiä
vähän harmitti, että ei iältään enää ollut mikään poikanen. Tosin jotkut pahat kielet
tekivät ilkeyksissään ikävää pilaa nimittämällä häntä keskenkasvuiseksi. Ja
entäs se ilmapallonkuvatus kuningattaren kotimaassa! Taisivat olla vielä
tyhmiäkin: hänhän oli syntynyt pian maailmansodan jälkeen, siis sen toisen. Jos
hän vain olisikin kuningas, alkaisi päitä putoilla ihan konkreettisesti.
Uusi ystävä kuningatar
puolestaan oli ehtinyt olla maansa hallitsija melkein yhtä pitkään kuin hän, presidentti,
oli elänyt. Siinä vasta nainen! Täyttä terästä.
Itse asiassa
presidentillä olikin kuningashaaveissaan taka-ajatus. Presidentit valitaan
kansanäänestyksellä, kuninkuus periytyy. Kun hän olisi maansa ensimmäinen joskin
lyhytaikainen kuningas, seuraavaksi se saisi hänen tyttärestään ikioman kuningattaren,
paljon nuoremman kuin ystävä siellä saarellaan. Tyttärellä oli valmiina prinssipuoliso,
eikä seuraavaa kruununperijääkään tarvitsisi jännittää, koska kolme oli jo
kasvamassa. Hallitsijasuvun säilyminen olisi taattu.
Sikäli kyllä
ikävää, että julkisuutta ja katsojalukuja keräävät megahääjuhlat jäisivät pitämättä.
Taas kerran
presidentti oli vaipunut haaveilemaan ajasta, jolloin voisi välillä vaihtaa
punaisen lippalakkinsa komeaan kruunuun. Juuri silloin hän näki televisiouutisen,
jonka mukaan erään maan kuninkaallisen perheen kokoelmasta oli röyhkeästi ryöstetty muun
muassa kaksi arvokasta, 1600-luvulta peräisin olevaa kruunua. Uutisessa ryöstöä
arveltiin tilaustyöksi, sillä avoimilla markkinoilla senkaltaista arvotavaraa
olisi erittäin vaikea muuttaa rahaksi.
Hitaasti presidentin
kasvoille levisi tyytyväinen hymy…
• • •
