Vuonna 1983 ilmestyneellä Suurella sitaattisanakirjalla on ollut käyttöä. Historian kuluessa muistiin merkityt sitaatit kiteyttävät parhaimmillaan ajatuksen tai näkemyksen jostain tärkeästä tai olennaisesta. Sitaatilla voi piristää tai syventää esimerkiksi muuten tavanomaista onnentoivotusta tai tervehdystä. Kun ei itse osaa, on lainattava.
Taas kerran kirjaa selatessa huomio kiinnittyi tiettyihin hakusanoihin ja niihin liittyvien sitaattien keskenään kovin epäsuhtaiseen määrään. Mikä lienee valintoihin vaikuttanut eniten, kirjan toimittajan Jarkko Laineen mieltymykset, lähdeaineisto vai ajan henki?
Useimmat kirjan sitaatit eivät sinänsä ole aikaan sidoksissa vaan kattavat vuosisatoja, jopa -tuhansia. 1980-luku, jonka alkupuolella kirja julkaistiin, ei enää ehtinyt antaa omaa panostaan. Nyt jälkeenpäin voi vain todeta aikojen olleen toisenlaiset. Maailmanpoliittisesti 80-luvun alussa tapahtui monenlaista, mutta toisaalta esimerkiksi Berliinin muuri seisoi yhä paikallaan ja Neuvostoliitto piti yhä kiinni ”maaomistuksistaan”. Suomessa ei vielä koettu isoja muutoksia lukuun ottamatta pitkäaikaisen presidentin Urho Kekkosen eroa virasta 1981. Uudet tuulet alkoivat puhaltaa myöhemmin.
Yksi asia kuitenkin näyttää yhdistävän noita 80-luvun alkuvuosia ja nykypäivää: asevarustelu.
Saatesanoissaan Laine mainitsee valinneensa otteet koti- ja ulkomaisesta kirjallisuudesta, pääosin kaunokirjallisuudesta ja eri kielialueilta. Mukaan ovat päässeet myös suomi ja venäjä, ”jotka eivät yleensä ole tällaisissa valikoimissa edustettuina”. Kaunokirjallisuuden merkitseminen lähteeksi voi olla toissijaista ja siten johtaa harhaan. Silloin tällöin näkee viestimissä esitetyn epäilyksiä jonkin tietyn sitaatin alkuperästä.
Se, mikä tällä kertaa sitaattisanakirjassa kiinnitti huomion, oli hakusana arvo. Sen alla on vain yksi sitaatti, joka kertoo ikiaikaisesta arvomaailmasta: ”Kaikella on se arvo, jonka ostaja suostuu siitä maksamaan.” (Publilius Syrus 85−43 eKr., kirjassa mainittu erheellisesti? vuodet 100−56 eKr.) Näin määritelty arvo kiertyy − vaikka sitten oravannahkojen kautta − aina rahaan.
Nykyisin puhutaan paljon arvoista, monikossa. Aivan kuin lukuisat ihmisille tärkeät arvot olisivat jokin uusi keksintö. Kirjassa ei esimerkiksi ole lainkaan hakusanaa ihmisarvo, joskin tasa-arvo löytyy. Monet siihen liittyvät sitaatit epäilevät tai eivät hyväksy tasa-arvon mahdollisuutta.
Ilman orjamarkkinoitakin ihmisen arvoa mitataan jatkuvasti rahan näkökulmasta. Teokseen sisältymätön muu lainaus − usein siteeratusta Raamatusta − kuvaa hyvin tätä ajattelutapaa, joka on selvästi nähtävissä myös Suomessa:
”Sillä jos kokoukseenne tulee mies, kultasormus sormessa ja loistavassa puvussa, ja tulee myös köyhä ryysyissä, ja te katsotte loistavapukuisen puoleen ja sanotte: ”Istu sinä tähän mukavasti”, ja köyhälle sanotte: ”Seiso sinä tuossa” tahi ”Istu tähän jalkajakkarani viereen”, niin ettekö ole joutuneet ristiriitaan itsenne kanssa, ja eikö teistä ole tullut väärämielisiä tuomareita?” (Jaakobin kirje)
Viestimet julkaisevat tuon tuosta verkossa erilaisia ”koneita”, joissa luokitellaan vaikkapa kalleimpia/halvimpia asuinalueita, parhaimpia/huonoimpia kouluja, alueita, joissa asuu eniten/vähiten työttömiä tai eläkeläisiä tai mitä ikinä keksitään panna jollain tapaa paremmuusjärjestykseen. Samalla jaotellaan varallisuuden tai muun arvottavan seikan suhteen ihmisiä, jotka asuvat tietyllä alueella tai käyvät tiettyjä kouluja. Tai mitä tietoja sitten onkaan ”koneen” esiteltäväksi kerätty. Tarkoitus voi olla jokin muu, mutta se, joka tällaisia ”koneita” tutkii, tekee ehkä suoraviivaiset johtopäätökset. Istu sinä tähän mukavasti, ja jää sinä seisomaan sivummalle.
Jokainen meistä voi kysyä itseltään, paljaana kuin vastasyntynyt, miksi katsoo olevansa parempi kuin joku toinen.
Ainokaisen arvo-sitaatin ohella silmämääräinen selaaminen nostaa esiin joitakin hakusanoja, joihin sitaatteja on puolestaan poimittu sivukaupalla.
Ei yllätä yhtään, että jo vuosia meilläkin toistettu nelikirjaiminen sana, joka alkaa s:llä ja päättyy a:han, on tuottanut hyvän sadon, peräti kuusi sivua. On kysyttävä kuin Yrjö Jylhä (1903−56): ”On hällä oikeus tappaa, ja sulla − / mut mistä saitte sen oikeuden?”
Edellä mainitun vastakohta rauha on sekä todellisuudessa että kirjassa jäänyt kiinnostavamman jalkoihin: siihen liittyvät sitaatit täyttävät vajaat kaksi sivua. Onkin todettu, että sotahistoria on mielenkiintoisempaa kuin rauhasta kertova historia. Sama koskee elokuva-alaa ja kirjallisuutta. Rauhan merkitykseen havahdutaan yleensä vasta, kun toisenlainen todellisuus iskee päin. Juuri tähän hetkeen kuuluu haudan takaa presidentti John F. Kennedyn (1917−63) viesti: ”Aseet eivät yksin riitä rauhan säilyttämiseen. Ihmisen on se säilytettävä.”
Sitaattien määrässä tasavertaisena sodan kanssa kulkee sana elämä. Siitä avautuu avara maisema, jota on mahdoton täydellisesti kuvailla, mahdoton sisällyttää muutamaan lauseeseen. Ei se ole helppoa viisaimmillekaan saati velikulta Timolle, joka tuumaa elämästä näin: ”Kuka käsittää tämän maailman rakennusta? Ei ihmislapsi, joka on typerä ja tyhmä kuin määkivä jäärä. Mutta parasta ottaa päivä tultuansa, sallia sen mennä mentyänsä, käyköön sitten puuhun tai mäntyyn. Täällä ollaan vaan.” (Aleksis Kivi 1834−72)
Lukumääräisesti eniten kirjassa on siteerattu sanaa rakkaus, tuota toisaalta romanttisen viihteen tunnehattaraa, toisaalta elämän jykevää perusvoimaa. Kuten elämän myös rakkauden olemusta on sen monitahoisuuden vuoksi mahdoton yksiselitteisesti pukea sanoiksi. Sen merkityksen tärkeyden on George Chapman (n. 1559−1634) kuitenkin yrittänyt tiivistää seuraavasti, ahtamatta sitä pelkästään sydämin koristeltuihin tunnevuodatuksiin: ”Rakkaus on luonnon toinen aurinko.”