Joulun hiljaista hyrinää

 

Pikkuruisen piikkipallon maailmanvalloituskaan ei pysty sitä estämään: tänäkin vuonna joulu saapuu ja toivottaa ihmisille hyvää tahtoa ja rauhaa maahan. Jollekulle vain yksi sytytetty kynttilä voi tuoda joulun sydämeen.

Luonnosta on haettu rauhaa ja yksityisyyttä aina, niin myös nyt, joskin samaan aikaan eri puolilla luonnon oma rauha on rikkoontunut. Vaikka edes Suomessa, ”jääkarhujen maassa”, ei enää kaikille jää lapsuusmuistoja korkeista, kimmeltävistä hangista ja aurinkoisista, narskuvista pakkaspäivistä, niin heitäkin onnekkaita täällä vielä asustaa.

Jos onkin muistoja myös pakkasessa kipristelevistä varpaista, niin Arvid Lydeckenin (1884−1960) lastenruno Salomaan joulu saa silti mielen haikeaksi. Se on tunnelmakuva samaan tapaan kuin hänen aikalaistensa Martta Wendelinin (1893−1986) ja Rudolf Koivun (1890−1946) piirroskuvitukset lumitalvista, kenties pian jo kokonaan menetetyistä. Kuvat taltioivat oman aikansa todellisuutta, ne eivät ole pelkkää nostalgista haihattelua.

Kun katsoo mustaa, sadetihkuista maisemaa, voiko muuta ajatella: parempi hopeareunuksisetkin muistot kuin ei muistoja lainkaan tai se, että muistaisi kaiken?

Kun ei (onneksi) ole syntynyt kaukana jossain palmujen katveessa, kotimaan joulu tuntuu todelliselta joululta vain, jos ympärillä levittäytyvät hanget korkeat nietokset.

Koskematon, talvinen maisema lumoaa hiljaisella kauneudellaan Kontiolahdella syntyneen Lydeckenin luoman runokuvan tapaan. Jos maisemaa ei voi kokea, on vain rauhoituttava runon ääreen. Metsässä ei tunneta kiirettä eikä joulustressiä, siellä ei tarvitse miettiä, mitä lahjaksi ja kenelle. Kuusen koristeeksi riittävät lumikiteet. Salomaan avaruudessa saa hengittää vapaasti ja välimatkaa on helppo pitää. Lumeen jääneistä jäljistä kuitenkin näkee kulkijoita olleen liikkeellä.

Onkohan kulkijoiden joukossa myös joulu?

 

Salomaan joulu

 

Metsä viettää joulua,

ja joulun tähdet palaa,

kuukin jouluhopeataan

seudun yli valaa.

 

Kuusen oksat lumitähdin

nyt on koristeltu,

koivuihin on kirkkaat jäiset

puikot ripustettu.

 

Karhu näkee luolassansa

joulun syvää unta,

lumivaipan alla lepää

salon luomakunta.

 

Jänön jalka jätti pienet

jäljet kankahalle,

kun se juoksi joulunviettoon

kotiin, kuusen alle.

 

Järvellä on yksinäiset

hiihtosuksen ladut.

Hiljaa hyrrää salomailla

joulun suuret sadut.

 

 

Kiitos ystävälle jäälyhtykuvasta

Sekavat viittaussuhteet pesiytymässä suomen kieleen

 

Suomentaja Kersti Juvan kirjaa Löytöretki suomeen (2019) lukiessa alkaa tajuta, miten valtavan työn asiaansa perehtyvä kääntäjä tekee. Suoran raakakäännöksen sijaan lopullinen kokonaisuus syntyy tuhansista yksityiskohdista, merkityksistä, kielelle ominaisista ilmaisutavoista ja vivahteista. Juvan mukaan suomentaminen on tulkitsemista, eikä suomennettu teos ole koskaan täysin sama kuin alkuteos.

Kirjan lukuisat, kutakin aihepiiriä kuvaavat esimerkit Juva on poiminut omista suomennoksistaan ja englanninkielisistä alkuteoksista. Hän on oikeassa todetessaan, että jos on oppinut vieraan kielen pelkkänä koodina, sanoina ja sääntöinä, sitä ymmärtää vain pinnallisesti. Kun sitten lukee kaunokirjallisuutta vieraalla kielellä, siitä ei saakaan irti yhtä paljon kuin natiivi kielenpuhuja. Hyvä suomennos voi tuoda tekijälleen palautetta, jollaista Juvalle antoi eräs sekä alkuteoksen että suomennoksen lukenut: ”Oli kuin joku olisi pannut hämärään huoneeseen valot päälle.”

Yksi esimerkki englannin ja suomen eroista on pääsanan ja pronominin viittaussuhteen ilmaiseminen. Suomen kielessä pronomini viittaa yleensä taaksepäin, jo sanottuun, kun taas englannin kielessä vallitseva tapa näyttää olevan päinvastainen: pääsana tulee usein vasta siihen viittaavan pronominin jälkeen.

One night, while having her hair undressed, my Lady loses herself in deep thought after this reply

Juvan antama (loppupisteetön) esimerkkivirke on hänen suomentamastaan Charles Dickensin romaanista Kolea talo, ja sen suora käännös on seuraava: Eräänä iltana, kun hänen tukkaansa kammataan auki, armollinen rouva vajoaa syviin mietteisiin tämän vastauksen jälkeen

(Esimerkkilausetta edeltää kysymys ja siihen saatu vastaus.)

Mutta koska ei voi ensin puhua hänen hiuksistaan, jos ei ensin tiedetä, kuka hän oikein on, pronominin ja pääsanan paikkoja on vaihdettava. Eräänä iltana, kun armollisen rouvan hiuksia kammataan auki, hän vajoaa syviin mietteisiin tämän vastauksen jälkeen

Tällaiseen englantia mukailevaan ilmaisutapaan törmää muutenkin kuin vain käännöksissä. Muun muassa Max Seeckin suomeksi kirjoittamassa romaanissa Uskollinen lukija (2019) oli pysähdyttävä tutkimaan vielä epäselvempää viittaussuhdetta. Tekstissä kuvataan ensin pariskunnan, Marian ja Rogerin, elämää ennen avioitumista. Toisin kuin menevä mies Roger Maria ei ole ennen naimisiinmenoaan kokeillut itsellistä elämää. Teksti jatkuu:

Ja Roger on entisessä elämässään saanut kokea sen. Nyt yhtäkkiä myrskyisenä helmikuisena iltana kun hän käyskentelee yksin heidän suuressa merenrantakodissaan, Maria näkee tämän kaiken ensimmäistä kertaa uhkana.

Suomen kielen viittaussääntöjen mukaan lukija luulee, että hän, joka kodissa käyskentelee, on alussa mainittu Roger. Aiemmasta tekstistä kuitenkin ilmenee, että Roger on lähtenyt muualle ja Maria on yksin kotona. Jos jättää pois ensimmäisen lauseen, käyskentelijäksi arvailee siltikin jotakuta muuta kuin Mariaa.

Televisiokanavan infoteksti puolestaan tiivisti (2.12.2020) elokuvan sisällön sekavasti kuin sotkeentunut lankavyyhti:

Kun kolme aseistettua ryöstäjää tunkeutuu heidän kotiinsa, eronnut nainen piileskelee nuoren tyttärensä kanssa erityisessä ”panic roomissa”, mutta he päätyvät silti hengenvaaralliseen kissa ja hiiri -leikkiin.

Vastaavanlaiset tapaukset eivät ole lainkaan harvinaisia. Kaunokirjallisuuden ohella muun muassa suomennettu tutkimuskirjallisuus saattaa edistää ilmiön leviämistä. Vaikuttaakin siltä, että englannin kieli ujuttautuu sanaston lisäksi pikkuhiljaa myös suomen kielen perusrakenteisiin.