Pikkuruisen piikkipallon maailmanvalloituskaan ei pysty sitä estämään: tänäkin vuonna joulu saapuu ja toivottaa ihmisille hyvää tahtoa ja rauhaa maahan. Jollekulle vain yksi sytytetty kynttilä voi tuoda joulun sydämeen.
Luonnosta on haettu rauhaa ja yksityisyyttä aina, niin myös nyt, joskin samaan aikaan eri puolilla luonnon oma rauha on rikkoontunut. Vaikka edes Suomessa, ”jääkarhujen maassa”, ei enää kaikille jää lapsuusmuistoja korkeista, kimmeltävistä hangista ja aurinkoisista, narskuvista pakkaspäivistä, niin heitäkin onnekkaita täällä vielä asustaa.
Jos onkin muistoja myös pakkasessa kipristelevistä varpaista, niin Arvid Lydeckenin (1884−1960) lastenruno Salomaan joulu saa silti mielen haikeaksi. Se on tunnelmakuva samaan tapaan kuin hänen aikalaistensa Martta Wendelinin (1893−1986) ja Rudolf Koivun (1890−1946) piirroskuvitukset lumitalvista, kenties pian jo kokonaan menetetyistä. Kuvat taltioivat oman aikansa todellisuutta, ne eivät ole pelkkää nostalgista haihattelua.
Kun katsoo mustaa, sadetihkuista maisemaa, voiko muuta ajatella: parempi hopeareunuksisetkin muistot kuin ei muistoja lainkaan tai se, että muistaisi kaiken?
Kun ei (onneksi) ole syntynyt kaukana jossain palmujen katveessa, kotimaan joulu tuntuu todelliselta joululta vain, jos ympärillä levittäytyvät hanget korkeat nietokset.
Koskematon, talvinen maisema lumoaa hiljaisella kauneudellaan Kontiolahdella syntyneen Lydeckenin luoman runokuvan tapaan. Jos maisemaa ei voi kokea, on vain rauhoituttava runon ääreen. Metsässä ei tunneta kiirettä eikä joulustressiä, siellä ei tarvitse miettiä, mitä lahjaksi ja kenelle. Kuusen koristeeksi riittävät lumikiteet. Salomaan avaruudessa saa hengittää vapaasti ja välimatkaa on helppo pitää. Lumeen jääneistä jäljistä kuitenkin näkee kulkijoita olleen liikkeellä.
Onkohan kulkijoiden joukossa myös joulu?
Metsä viettää joulua,
ja joulun tähdet palaa,
kuukin jouluhopeataan
seudun yli valaa.
Kuusen oksat lumitähdin
nyt on koristeltu,
koivuihin on kirkkaat jäiset
puikot ripustettu.
Karhu näkee luolassansa
joulun syvää unta,
lumivaipan alla lepää
salon luomakunta.
Jänön jalka jätti pienet
jäljet kankahalle,
kun se juoksi joulunviettoon
kotiin, kuusen alle.
Järvellä on yksinäiset
hiihtosuksen ladut.
Hiljaa hyrrää salomailla
joulun suuret sadut.
Kiitos ystävälle jäälyhtykuvasta
