Kauan sitten lukemani kirjaviisauden mukaan Niin pitkälle ei pidä päästä elämässään, ettei osaa takaisin (Arno Kotro: Pysäytyskuvia). Sama lause sopisi tekstiksi siihen kuvitteelliseen aamukampaan, jolla Yhdysvaltain väistyvä presidentti aina vain epätoivoisempana tupeeraa hiuksiaan.
Aamut ovat vähissä, mutta presidentti suorastaan riippuu kaksin käsin vallan kahvassa. Aiemmin vaikutti siltä, että hän oli ymmärtänyt vaalivoittajaksi pääsyn jotenkin nurinkurisesti: että voitto heltiää nimenomaan pienemmällä eikä suuremmalla äänimäärällä. Niinhän hän ensimmäisen ja ainoaksi jäävän kautensa sai.
Nyt onkin paljastunut, että julkisuuteen tulleen ääninauhan mukaan presidentti tietää aivan täsmälleen, kuinka monta ääntä lisää hän tarvitsisi päästäkseen voittajaksi. Presidentille itselleen niillä ei silti ole merkitystä, koska niiden puuttumisesta huolimatta hän pitää itseään voittajana.
Diileistään tunnettua presidenttiä kannattava amerikkalainen Christine sanoo, että ”Jos totuus ei tule esiin, meillä ei ole demokratiaa”. Hän näkee, että sen myötä kaikki toivokin on mennyttä. (Helsingin Sanomat 5.1.2021) Lause sopisi kenen tahansa demokratiaa puolustavan suuhun.
Koko kulunut neljä vuotta lienee kuitenkin tähdännyt siihen, minkä mainittu artikkeli pelottavasti tiivistää: järjettömän laumamentaliteetin syntymiseen ja vahvistamiseen. Nykyinen presidentti tosin käytti sanaa tarkoittaessaan laumaimmuniteetin saavuttamista vallitsevassa koronatilanteessa (lähteenä Trevor Noah Show).
Kun siis on todistamassa tätä aikaa, alkaa olla hitusen helpompi ymmärtää, miten 1930−40-lukujen natsiaatteen kehitys Saksassa oli mahdollista. Helppoa se ei silti ole koskaan. Viiksiniekan tapaan oranssitukka on kyennyt manipuloimaan maansa kansalaisten mieliä tavalla, joka ei voi päättyä hyvin.
Joka tapauksessa maailma laskee aamuja. Enää viisitoista.
Sitten hyvästi.
