Kielikapuloita

Kirjassaan Ainoat todelliset asiat (Tammi 2012) eläkkeellä oleva kirjallisuuden professori Merete Mazzarella puhuu muun muassa työstä ja sen tuottavuudesta. Erilaiset tuottavuusohjelmat ja usein käytetyt ilmaukset ovat tuttuja monilla aloilla, kuten hänen esimerkkilauseensa Henkilöstötarvetta pienennetään tuotannon tehostamistoimilla. Sehän tarkoittaa, että vähentynyt väki joutuu tekemään myös irtisanottujen työt.

Poliitikot ja muut päättäjät rakastavat kapulakieltä ilmeisesti siksi, että sitä käyttämällä voi helpommin sivuuttaa sen, että yleensä on kyse ihmisistä. Puhutaan mieluummin henkilötyövuosista, haluttiin sitten säästää rahaa tai lisätä työllisyyttä. Nyt myös niin kutsutulla aktiivimallilla tähdätään siihen, että saataisiin 5 000–12 000 henkilötyövuotta lisää. Milloinkahan työnantajat heräävät etsimään ”henkilötyövuosia” työntekijöiden sijaan? Työtä vailla olevia, aina vain heikommin toimeen tulevia ”henkilötyövuosia” riittänee Suomessa vielä pitkälle tulevaisuuteen.

• • • 

Kun sähköpostin otsikkona on ”Kohtaamiskysely palvelupyynnöstä”, aivot lyövät hetken tyhjää. Varsinkin kun ”kohtaamiskysely” eli palauteosio tulee vasta lyhyen muun tekstin jälkeen.

Mies-loppuiset ammattinimikkeet joutuivat syksyllä kovan myllerryksen kohteeksi. Voisiko yhtä päättäväisesti tarttua sellaisiin kummajaisiin kuin palvelutasovastaava: ”Meillähän on huomattavan paljon saaria, joissa on ympärivuotisia asukkaita, mutta ei ole valtion hoitamaa yhteysalusliikennettä, sanoo Saaristoliikenteen palvelutasovastaava Sirpa Vanhala Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta” (Yle verkossa 28.11.2017).

• • •

Maailma voi kuvaannollisesti romahtaa niskaan ja katto aivan konkreettisesti. Romahtaa-verbiin liittyy selvästi käänne johonkin ikävään ja epäonniseen suuntaan. Jos olikin tarkoitus kertoa hyvä uutinen, mainittu verbi väärässä yhteydessä otsikossa pilasi sen: ”Murhien ja muiden rikosten määrä on New Yorkissa romahtamassa alimmilleen sitten 1950-luvun” (Helsingin Sanomat verkossa 28.12.2017).

Ja joulu tulee

Täkäläisen kerrostalon parvekkeella on jo toista kuukautta seissyt sinistä, vihreää ja punaista valoa hohtava joulukuusi. Yhdysvalloissa Valkoisen talon henkilökuntaa puolestaan ilahduttaa punaisin koristein täyteen ahdettu kuusi – tai sitten vain saa näkemään punaista.

Tove Jansson kertoo iki-ihanassa Kuusi-tarinassaan siitä, miten talviunilta herätetyt muumipeikot kohtaavat tuntemattoman joulun. Joulu kuulostaa joltain vaaralliselta, jolta voi suojautua hankkimalla kuusen ja pukemalla se, mutta mihin? Lopulta kaikki ripustivat puun oksille kauneinta mitä tiesivät lepyttääkseen talven käsittämättömiä voimia.

– Mutta latvassa pitäisi olla suuri tähti, tuumi nyytin eno. – Oletko sinä sitä mieltä, sanoi nyyti ja katseli mietteliäänä Muumimamman punaista silkkiruusua. Onko siinä paljonkaan eroa, jos ajatus on oikea?

– Meidän olisi pitänyt hankkia tähtikin, kuiskasi Muumipeikon äiti. Mutta sehän on mahdotonta! He katsoivat taivaalle, joka oli täynnä tähtiä, niitä oli tuhat kertaa enemmän kuin kesällä. Ja suurin niistä riippui suoraan heidän kuusensa latvan yläpuolella.

Runoilija Pertti Niemiseltä tilattiin vuosia sitten radioon joulutervehdys. Keskellä talvea, jouluna -nimisessä runossa hän kuvaa muun muassa tunnelmiaan iltakävelyllä ja näkee samoin silmin kuin Muumimamma:

Tullessa katselin myös tien vierustan kuusia, korkeita

ja kapeita, mustia mustaa taivasta vasten,

jokaisen latvassa tähti, oksilla tähtiä, oksien lomissa tähtiä:

ajattelin että siinä on joulukuusia, sopusuhtaisia

todella eläviä kuusia

pimeässä niin kuin kaikki joulukuuset

jo kahdentuhannen vuoden ajan, keskellä pimeintä aikaa,

keskellä talvea, keskellä pimeintä aikaa.

Ja joulu tulee.

Ahtaalle ajettu paperi

Digitalisaation myötä ikivanhasta keksinnöstä, paperista, on nykyään tullut jo melkein kirosana. Kuvaannollisessa käytössä siihen on aiemminkin liitetty kielteinen sävy, kuten näkyy ilmaisuista paperinmakuinen, paperitiikeri ja pelkkää paperia.

Toimistoissa jäljellä olevista papereista halutaan eroon vauhdilla ja kaikki toiminnot siirtää sähköisiksi. Arkistoon paperi vielä kelpaa säilytettäväksi. Jos paperiin kiintynyt työntekijä kaipaa lappusta vaikkapa muistiinmerkintöjä varten, hänen varmaankin pitää viedä omat lehtiöt työpaikalleen.

Hävitysvimman keskellä tekikin hyvää nähdä dokumentti Britannian Birminghamissa sijaitsevasta valtavasta arkistorakennuksesta, jossa säilytetään (ilmeisesti) pelkästään testamentteja. Arkiston tuhansiin laatikoihin on talletettu brittien jokainen vuoden 1858 jälkeen vahvistettu viimeinen tahto. Tietäneekö kukaan testamenttien tarkkaa lukumäärää.

Ohjelman juontajana toimivan historiantutkija David Olusogan mukaan arkiston ensimmäisen testamentin laatija oli nykyaikaisen sairaanhoidon esikuva Florence Nightingale (1820–1910). Olusoga löytää tutkimistaan, kauniisti käsinkirjoitetuista testamenteista tietoja, joiden taakse kätkeytyy monenlaisia salaisuuksia edesmenneen elämästä. Hän myös jäljittää testamentinlaatijoiden elossa olevia sukulaisia saadakseen kuulla lisätietoa.

• • •

Ikävimpiä paperista luopumisen ilmentymiä ovat monien julkisten wc-tilojen käsienpesupaikat. Niistä paperipyyhkeet ovat hävinneet, ja tilalle ovat tulleet korvia pahoinpitelevät puhalluslaitteet. Mikä mahtaa olla hirvittävän melun desibelilukema? 

• • •

Onko tarkoitus tehdä meistä kaikista tulevaisuuden paperittomia?