lauantai 30. joulukuuta 2017

Kielikapuloita



Kirjassaan Ainoat todelliset asiat (Tammi 2012) eläkkeellä oleva kirjallisuuden professori Merete Mazzarella puhuu muun muassa työstä ja sen tuottavuudesta. Erilaiset tuottavuusohjelmat ja usein käytetyt ilmaukset ovat tuttuja monilla aloilla, kuten hänen esimerkkilauseensa Henkilöstötarvetta pienennetään tuotannon tehostamistoimilla. Sehän tarkoittaa, että vähentynyt väki joutuu tekemään myös irtisanottujen työt.

Poliitikot ja muut päättäjät rakastavat kapulakieltä ilmeisesti siksi, että sitä käyttämällä voi helpommin sivuuttaa sen, että yleensä on kyse ihmisistä. Puhutaan mieluummin henkilötyövuosista, haluttiin sitten säästää rahaa tai lisätä työllisyyttä. Nyt myös niin kutsutulla aktiivimallilla tähdätään siihen, että saataisiin 5 000–12 000 henkilötyövuotta lisää. Milloinkahan työnantajat heräävät etsimään ”henkilötyövuosia” työntekijöiden sijaan? Työtä vailla olevia, aina vain heikommin toimeen tulevia ”henkilötyövuosia” riittänee Suomessa vielä pitkälle tulevaisuuteen.

• • • 

Kun sähköpostin otsikkona on ”Kohtaamiskysely palvelupyynnöstä”, aivot lyövät hetken tyhjää. Varsinkin kun ”kohtaamiskysely” eli palauteosio tulee vasta lyhyen muun tekstin jälkeen.

Mies-loppuiset ammattinimikkeet joutuivat syksyllä kovan myllerryksen kohteeksi. Voisiko yhtä päättäväisesti tarttua sellaisiin kummajaisiin kuin palvelutasovastaava: ”Meillähän on huomattavan paljon saaria, joissa on ympärivuotisia asukkaita, mutta ei ole valtion hoitamaa yhteysalusliikennettä, sanoo Saaristoliikenteen palvelutasovastaava Sirpa Vanhala Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta” (Yle verkossa 28.11.2017).

• • •

Maailma voi kuvaannollisesti romahtaa niskaan ja katto aivan konkreettisesti. Romahtaa-verbiin liittyy selvästi käänne johonkin ikävään ja epäonniseen suuntaan. Jos olikin tarkoitus kertoa hyvä uutinen, mainittu verbi väärässä yhteydessä otsikossa pilasi sen: ”Murhien ja muiden rikosten määrä on New Yorkissa romahtamassa alimmilleen sitten 1950-luvun” (Helsingin Sanomat verkossa 28.12.2017).