Tietoisesti hämärrettyä historiankirjoitusta tämäkin

Seinältä riippuva kalenteri oli kuollut vanhuuteen kolme ja puoli vuotta sitten. (Asko Sahlberg: Häväistyt 2011)

Kolme ja puoli vuotta sitten oltiin yhdenlaisen maailmanvalloituksen kynnyksellä: koronapandemia piilossaan odotti lähtölaskentaa. Joskus menneisyydessä ensimmäistä löydettyä tapausta olisi saatettu jossain pitää uuden ajanlaskun aloituksena. Nykyaikana maapalloa ravistellutta pandemiaa pidetään vain merkittävänä taitekohtana historiassa. Koska teknologian avulla koko olemassaolomme on laitettu valmiisiin raameihin, olisihan ollut aika mahdotonta ruveta yhtäkkiä ”markkinoimaan” maailmalle vuotta 1.

Wikipedian mukaan erilaisia ja eri aikoihin sijoittuvia ajanlaskun aloituksia tai laskentatapoja on tai on ollut eri kulttuureissa toistakymmentä. Niiden lähtökohtana on pidetty muun muassa maastapakoa (juutalaisten lähtö Egyptistä), Rooman perustamista (noin 753 eaa.) sekä vallankumousta (Ranskassa 1792). Kaikki eivät ole niin sanotusti kestäneet aikaa, eli niistä on luovuttu ja ajanlaskun lähtökohdaksi otettu jokin muu huomattava tapahtuma.

On merkille pantavaa, että Rooman perustamisen ajankohdaksi Wikipedia mainitsee noin 753 eaa. Useissa muissakin artikkelin yli 2 000 vuoden takaisiin tapahtumiin liittyvissä maininnoissa käytetään samaa lyhennettä. Sillä halutaan siis ilmaista, että kaikki muut suhteutetaan nykyisin yleisimmin käytössä olevaan ajanlaskutapaan ja sen alkukohtaan. Mistään ei vain ilmene, mikä se alku on. Minkä suhteen kaikki muut alut tulevat ennen tai jälkeen? Mihin ajankohtaan ikään kuin tyhjyydessä roikkuva eaa. oikein viittaa?

Jos ihminen on elänyt vain eaa.- ja jaa.-ajassa, kai häntä sentään kiinnostaa tietää, mikä on ollut se merkittävä tapahtuma, johon lyhennetyillä sanoilla ennen ajanlaskun alkua tai jälkeen ajanlaskun alun viitataan. Uudemmat lyhenteet eivät kerro siitä mitään toisin kuin aiemmin yleisesti käytetyt eKr. ja jKr., siis ennen Kristusta ja jälkeen Kristuksen. Ne sentään sijoittavat ajanlaskun aloituksen jotakuinkin tiettyyn kohtaan historiankulussa, siis historiallisen henkilön, Jeesuksen, syntymään yli 2 000 vuotta sitten.

Selittämättä selviä lyhenteitä on ilmeisesti pidetty häiritsevinä, koska ne viittaavat uskontoon. Uudempien ”mitäänsanomattomien” lyhenteiden käyttö ei kuitenkaan muuta tosiasiaa, että laajasti eri puolilla maailmaa edelleen eletään mainitusta lähtökohdasta aloitetun ajanlaskun mukaan, haluttiin tai ei.

Voiko käydä niin, että viimeistään tulevilta sukupolvilta hämärtyy tietämys siitä, mihin perustuu päiväyksen vuosiluku, jonka mukaan täällä elämme?

 

Kun ei tiedä, voi kummastella

Lastenlaulussa moni asia ihmetyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa. Ihmetellä ja kummastella voi ja saa aikuinenkin. Vaikkapa seuraavia asioita:

Mitä oikeastaan tekee viestinten äänitarkkailija?

Sitä nimittäin luulee, että äänitarkkailijan tehtäviin kuuluu esimerkiksi ennakkoon tarkistaa, että vieraskielisissä televisiodokumenteissa eri voimakkuuksilla äänitetyt puhe- ja musiikkiosuudet lähetetään kuuluvuudeltaan jokseenkin samantasoisina. Mutta niin ei ilmiselvästi ole asianlaita. Suomenkielisen taustakertojan ääni hiipuu aina melkein kuiskaukseksi, kun taas haastateltavien ääni kuuluu huomattavasti kovempaa, musiikki − varsinkin pianon ääni − vielä kovempaa. Sama koskee usein myös uutislähetyksiä.

Radiossa taas musiikki hiljenee selvästi verrattuna puheen voimakkuuteen. Kumpaakaan ei haluaisi huudattaa. Koko ajan saa olla ääntä säätämässä niin television kuin radion puolella.

Miksi suomenkielinen kätevä sana ei millään kelpaa?

Laajasti käytetty englannin kielen ’take away’ näyttää täysin syrjäyttäneen suomen sanan ’nouto’. Yhdyssanat, kuten noutokahvi ja noutoateria, hakkaavat vieraan vastineensa take away ­‑kahvi ja take away ‑ateria moninkertaisesti: ne ovat lyhyempiä ja helpompia, niitä käytettäessä ei tarvitse miettiä viivan paikkaa, ja tietenkin ne ovat suomea.

Jotenkin surkuhupaisalta vaikutti mainoskyltti, jossa houkuteltiin asiakkaita tähän tapaan: Meiltä saa 100-prosenttisesti suomalaisia take away -annoksia.

Entä mistä löytyisi uusi viisasten kivi?

On kulunut jo − tai vasta − jotakuinkin keskimääräisen teini-iän verran siitä, kun Suomessakin lapset ja nuoret viimeksi jonottivat jopa yötä myöten kirjakauppoihin. Tässä ajassa se tuntuu unennäöltä. Vielä hämmästyttävämpää on muistaa, että sama toistui monta kertaa vuosien 1997−2007 mittaan (suomennokset 1998−2008), jona aikana ilmestyi J. K. Rowlingin kirjoittama 7-osainen sarja Harry Potterista.

Erikoiseksi Potter-innostuksen teki sekin, että samoja kirjoja luki nuorison lisäksi (ainakin salaa) ahmien myös moni aikuinen.

On pelkkää itsepetosta, jos pitää (lisääntyvää) äänikirjojen kuuntelemista lukemisena. Myös kirjoihin perustuvat elokuvat ja teemapuistot houkuttelevat usein pois lukemisen parista. Koska Potterista on tullut televisiossa mainoskanavien jokavuotinen ”pakkopulla” iänikuisten Bondin, Beckin ja Wallanderin tapaan, ehkä harvempi nuori viitsii enää itse kirjoihin tarttua.

Mahtaako Potter-sarjan kaltaista ilmiötä enää koskaan syntyä?

Asiasta syvemmin tietämättä voi tätäkin asiaa ihmetellä:

Miksi makean veden varantojen kuivuessa ja vähetessä ei merivettä ole laajemmin valjastettu korvaajaksi kuten on tehty Israelissa? Onhan monesti todettu, että ilmaston lämmetessä kuivuus ja aavikoituminen lisääntyvät ja jäätiköiden yhä nopeampi sulaminen saattaa nostaa merenpintaa ennusteiden mukaan jopa useita metrejä. Vettä sinänsä luulisi siis maapallolla riittävän, koska jo nyt meret kattavat noin 70 prosenttia sen pinta-alasta.

Israel on oman tilanteensa pakottamana tarttunut ongelmaa korvista ehkäistäkseen kuivuuden aiheuttamia haittoja. Joitakin vuosia sitten  televisiosarjan tutkiva matkailija − ehkä Michael Portillo? − vieraili maahan perustetussa laitoksessa, jossa suolaista merivettä puhdistetaan juomakelpoiseksi vedeksi.

Aiheesta on kirjoittanut enemmän muun muassa Hadas Gold (CNN 19.8.2022) otsikolla Lakes are drying up everywhere. Israel will pump water from the Med as a solution. Kun puhdistettua merivettä johdetaan makeaan järviveteen, se on kokeilua uudenlaisella sekoituksella, jonka seurauksista ei voi ennalta varmasti tietää. Silti Kinneret Limnological Labratoryn (Kinneretin eli Genesaretinjärven sisävesiä tutkivan laboratorion) johtajan Gideon Galin mielestä riski kannattaa ottaa.

Luulisi siis, että tässä vaiheessa maailmalla olisi jo otettu vaarin, jos jollakulla on esittää kokeilemisen arvoisia uusia ideoita kuivuudesta kärsivien maiden olojen helpottamiseksi.