Texasin palkkionmetsästäjät

Taannoin brittitoimittaja Stacey Dooley seurasi dokumentissaan Yhdysvalloissa toimivaa palkkionmetsästäjää. Toiminta on maassa laillista. Ohjelman tyrmistyttävintä antia oli kohta, jossa palkkionmetsästäjä − toisin kuin poliisi − ei tarvinnut etsintälupaa voidakseen tunkeutua ihmisten fyysiselle yksityisalueelle eli kotiin.

Syyskuun alussa maan jo ennestään ikävimmältä kuulostavassa osavaltiossa Texasissa tuli voimaan tiukka aborttilaki, jonka mukaan raskaudenkeskeytys on laiton jokseenkin kaikissa tilanteissa. Laki antaa samalla kelle tahansa ulkopuoliselle henkilölle oikeuden nostaa kanne ja viime kädessä rahastaa naisen ahdingolla, jos tuomioistuin asian niin päättää, ja miksei päättäisi. Ei mitään väliä, että kyse on naisen henkilökohtaisimmasta asiasta.

Miten tällainen laki vaikuttaa kansalaisiin yksilöinä ja yhteisönä?

Tekeekö abortin suorittaneen lääkärin tai muun avustajan ilmiannosta luvattu 10 000 dollarin palkkio toisista alituisia kyttääjiä ja ”helpon” rahan tavoittelijoita? Tuleeko heistä omanlaisiaan paparazzeja tai peräti stasilaisia, jotka seuraavat kohdettaan niin kauan, että onnistuvat nappaamaan varman tiedon? Korotetaanko ilmiantajat texasilaiseliittiin vai joutuvatko he itse lopulta jahdatuiksi? Koko Texashan ei sentään jaa lainlaatijoiden näkemystä.

Entä sitten raskaaksi tulleet naiset, joista 1. syyskuuta tehtiin kertaheitolla lainsuojattomia. Uusi lakihan on laadittu suojaamaan niitä, joita ei vielä ole olemassa. Kenelle nainen voi uskoutua, kehen luottaa, jos raskaus ei olekaan hänelle iloinen, toivottu uutinen? Joutuuko hän pelkäämään mahdollisuutta, että jopa omat ystävät ja sukulaiset voivat Juudaksen tavoin kavaltaa hänet rahasta? Miksi naisen on kannettava seuraus, jos raskaus on alkanut miehen tekemästä raiskauksesta? Miten voi kestää sen, että ei itse saa päättää oman elämänsä suunnasta?

Muitakin osavaltioita on uutisten mukaan seuraamassa Texasin esimerkkiä. Aborttilain loihtima mielikuva vie väistämättä Margaret Atwoodin fiktiiviseen Gileadiin, jossa kaikkialla valvoo Silmä naisia, joiden elämäntehtävänä on lasten synnyttäminen ja pelkona ilmiantajat. Kuinka käy tosielämän kapinoiville naisille? Kiiriikö ilmassa pian heidän uhmakas viestinsä: Muurilla tavataan!

 

Eevan tyttäret

Eevalla, ensimmäisistä naisista ensimmäisellä, ei ollut oman sukupuolensa roolimallia, vaan hän itse oli se malli seuraaville sukupolville.

− − elämän kierto oli kaikilla naisilla samantapainen: neitoudesta avioliiton kautta äitiyteen oli jokaisen naisen toive ja tavoite. Jokainen vanhapiika oli epäonnistunut nainen. Jokainen nainen oli mahdollinen synnyttäjä, jolla ei ollut oikeutta itse määrätä ruumiistaan: se kuului hänen aviomiehelleen ja sitä kautta sukupolvien ketjulle. Kaikissa säädyissä nainen oli miehen alamainen, oli mies sitten isä, veli tai aviomies; mies oli naisen holhooja ja kurittaja. Vain lesket muodostivat poikkeuksen tästä säännöstä. (Kaari Utrio: Kalevan tyttäret)

Yksi ja sama kaava kaikille, vaikka

oma lukunsa on jokainen / oman biologiansa, psykologiansa, sosiologiansa / kolmiyhteys itsekukin. (Helena Anhava: Kysy hiljaisuudelta itseäsi)

Siksi on

rikollinen paradoksi kieltää naiselta kaikki julkinen toiminta, sulkea hänet pois miesten ammateista, toitottaa hänen kyvyttömyyttään kaikilla alueilla ja uskoa hänelle sitten vaikein ja vakavin tehtävistä: ihmisen kasvattaminen. (Simone de Beauvoir: Toinen sukupuoli)

Hän synnytti seitsemäntoista vuoden aikana yksitoista lasta. – – oliko hän isänsä ja aviomiehensä orjatyöläinen, jonka niskoille oli sälytetty sekä suvun elättäminen että sen jatkaminen? Vai intohimoinen, yliluonnollisen ahkera ja pystyvä uranainen, joka hoitaa sen kaiken – työn, lapset, miehen ja omat vanhenevat vanhempansa − vain hieman tavallista suuremmalla lapsiluvulla? (Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin; myöh. MK)

Tällaisia miettiessään Eeva pakenee salaiseen piilopaikkaansa aina, kun Aatamin silmä välttää.

Ei mikään voinut katkaista hänen mielikuvituksensa siipiä tai sulkea sitä unelmien maailmaa, jonka hän oli itselleen luonut. Ja aina voi katsoa eteenpäin ”tien mutkaa kohti”. (L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet; myöh. LMM)

Todellisuudella on usein ikävä taipumus palauttaa haaveilija maan pinnalle.

Se oli kuitenkin mahdotonta, koska hänkin kuului siihen naissukupolveen, jossa epäjärjestyksessä olevan kodin aiheuttamat syyllisyydentunteet kasvoivat ja tulehduttivat yhteiselon. (Lena Holger: Helene Schjerfbeck – Elämä ja taide; myöh. LH)

Aatamin aikaisessa maailmassa elänyt, pelkkiin velvollisuuksiinsa kyllästynyt Eeva alkaa vähitellen kapinoida. Miksi tytön syntymää pidetään rangaistuksena, miksi vain poikaa arvostetaan? Miksi naiseus on miehelle niin iso ongelma? Miksei naisilla ole samoja oikeuksia kuin miehillä?

Ne, jotka eivät muuta mieltään, eivät koskaan muuta mitään. (Elokuvassa Synkin hetki Winston Churchillin repliikki)

Jossain vaiheessa Eevan rooli laajenee kodin seinien ulkopuolelle: hän kelpaa jo koristeeksi miehen kylkeen.

− − häntä vaadittiin vain olemaan ja esiintymään oikeassa paikassa oikeaan aikaan, hymyilemään, vilkuttamaan, olemaan minkä tahansa asian lähettiläs. Mutta hän ei suostunut ryhtymään julkiseksi, kaikkien tavoitettavissa olevaksi omaisuudeksi vain siksi, että hänestä oli äkkiä tullut maailman kuuluisin nainen. (Donald Spoto: Jacqueline Bouvier Kennedy Onassis − Elämäkerta)

Eevalle koristeen osa ei siis riitä, vaan hän haluaa kokea ensimmäistä kertaa oman itsensä ytimen, ilman ajatusta siitä, millainen naisen pitäisi olla (MK).

Maailman muuttaminen vaatii asenteiden muuttumista, ensin omien, sitten toisten. Ymmärrettyään sen Eeva lähtee matkaan, ottaa vastaan kaiken saamansa tuen ja yrittää olla välittämättä väheksyvistä mielipiteistä.

Hänen opettajansakin oli pannut merkille hänen lahjansa ja kannustanut häntä ryhtymään ammattisoittajaksi. (Paulo Coelho: Veronika päättää kuolla)

Ei kertomusten lukeminenkaan ole erityisen terveellistä, mutta jos nyt alatte sepitellä niitä itse, niin menetätte sen vähäisenkin älyn mikä teillä on päässänne. (LMM)

− − sukulaisten harmiksi kaikki − − tietenkin tiesivät, kuka kirjan oli kirjoittanut, mikä oli kiusallista, sillä olihan tällainen huomio naiselle tyystin sopimatonta. (MK)

Lähtiessään hän oli ollut ujo, kokematon, kömpelö, suojattua elämää viettänyt vanhapiika, jolla ei ollut elämässään mitään odotettavaa. Toki hän kärsi vieläkin kroonisesta vaatimattomuudesta ja oli vakuuttunut omasta merkityksettömyydestään, mutta samalla hänestä oli tullut peloton nainen, joka päätti omista asioistaan. (MK)

 

Lähti putoamaan lehtenä.

Muutti puolivälissä matkaa mielensä,

muuttui keltaiseksi perhoseksi

ja lensi kokonaan pois.

(Eeva Kilpi)

 

Eeva haluaa vielä enemmän. Hän haluaa rikkoa kaikkia rajoja ja näyttää kykynsä siinä missä mieskin. Siksi hän julistaa:

Teen jotain sellaista mitä nainen ei juuri koskaan voi tehdä – elän miehelle sopivaa elämää. Kun minulla on hevoseni ja varusteeni pakattuna sen selkään, ei tarvitse tehdä suunnitelmia. (MK)

Ohut asu ei lopulta mahtunut mukaan, joten hän matkusti maailman ympäri yhdessä puvussa. – Hän oli kiertänyt maapallon 72 päivässä, 6 tunnissa ja 11 minuutissa, alittanut tavoitteensa kolmella päivällä ja tehnyt uuden maailmanennätyksen. (MK)

Lehdet alkoivat kutsua Eevaa uudeksi naiseksi (MK).

Mitä vanhemmaksi hän tuli, sitä syvemmin hän oivalsi asioita, sitä enemmän hän rohkeni antaa itsestään ja sitä voimakkaammaksi hänen sanomansa muuttui. (LH)

Kaikille maailman eevoille nyttemmin niin monet itsestään selviltä tuntuvat mahdollisuudet eivät ole avautuneet samalla tavalla. Yhä toisille asetetaan tiukkoja rajoja, yhä tarvitaan niin henkisiä kuin konkreettisia turvapaikkoja. Yhä tarvitaan mielikuvituksen voimaa.

Kuvitelma, elätkö vielä? / Naivismini syvyyksistä minä huudan sinua.  

(Eila Pennanen: Kiitos harhaluuloista)

 

Ja Eeva sanoi: anteeksi, hyvä käärme,

en osaa vastata teille,

mutta käykää kysymässä Aatamilta,

hän tietää

puutarhassamme vastaukset

esittämäänne teologiseen

ongelmaan.

(Irja Askola & Anja Porio: Mikä nainen)

 

… nainen istuu liikkumatta, kasvolihaksen värähtämättä tuijottamassa paikkaan, jonka voi kuvitella menneisyydeksi. (Asko Sahlberg: Häväistyt)

 

● ● ●

Vasta vuonna 1995 yksinkertainen tosiasia sai sanallisen muotonsa, sittemmin usein siteeratun, kun oman aikansa ensimmäinen nainen Hillary Clinton julisti Pekingissä: Ihmisoikeudet ovat naisten oikeuksia ja naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia.

Taivas palasina

Vanhan kansanlaulun mukaan taivas on sininen ja valkoinen ja tähtösiä täynnä. Pelkin silmin nähtynä ei kuitenkaan yhtä aikaa. Totta silti – siellä jonkin näkymättömän verhon takana tähdet odottavat esiintymisvuoroaan. Kun lukemattomat valontuikkeet ilmaantuvat näkyviin illan hämärryttyä, on sininen muuttunut jo melkein mustaksi.

Nyt kuitenkin hajallaan on 240 palaa silkkaa sinistä, ja niistä kullekin pitäisi löytää ikioma paikka. Vain hienoiset sävyerot auttavat eteenpäin, koska pilvet tai tähdet eivät toimi oppaina. Käytettävissä on 9 erilaista muotoa ynnä reunapalat. Monta samanmuotoista palaa yrittää vallata itselleen väärän paikan. Jos yksikin siinä onnistuu, erehdyksen korjaaminen myöhemmin taatusti kismittää. On siis oltava sekä tarkkasilmäinen että ennen kaikkea kärsivällinen.

Ikävä taivas, taivasikävä? Tai sitten aivoja haastava tehtävä selvitettäväksi.

Vanhan palapelin kuvasta on 760 palan voimin jo noussut tunnistamaton ortodoksikirkko, johon ilmeisesti viittaavia sanoja hakukone ei kuitenkaan tunnista. Osaosumia tulee muutamia, ja niistäkin useimmat viittaavat jonkinlaiseen peliin tai sen pelaajaan.

Kuvan etualan koristeelliset rakennukset tarjoavat useita kokoamista helpottavia väri- ja kuviovihjeitä. Luonto sen sijaan ei tässäkään päästä helpolla: pensaiden ja puiden hämärät siimekset sekä haarautuvat oksistot hämäävät silmää kuin kiusallaan.

Kun muuten sinisissä paloissa näkyy enää latvusten viimeinen pieni häive, ei vaativinta tehtävää enää voi lykätä. On sinisen hetken aika, joka tosin tuntuu venyvän lähemmäksi ikuisuutta.

Palapelin kokoaminen on aivojen, silmän ja käden yhteistyötä. Se vaatii kirjaimellisesti kuvanlukutaitoa. Pala palalta rakentuva kokonaisuus tuottaa tekijälle mielihyvää ja onnistumisen kokemuksia. Toisaalta tekijän on myös hyväksyttävä se, että valmista saadakseen hänen on annettava aikaansa ja vieläpä elottomalle kuvalle liikkuvan sijaan. 

Viihtyykö palapelin ääressä paremmin ihminen, joka huomaa yksityiskohdat, kuin sellainen, jonka on helpompi  hahmottaa suuria kokonaisuuksia?

Laajasti ajatellen mikä tahansa kokonaisuus koostuu aina osista. Sanontaa kaikki palaset loksahtivat kohdalleen käytetään usein vertauskuvana elämäntilanteesta, jossa eri osa-alueet ovat yhtäaikaisesti osuneet yksiin sopivalla tavalla. Esimerkiksi rikoksia selviteltäessä taas joudutaan usein etsimään puuttuvaa palasta.

Kun sinitaivas joskus valmistuu, seuraavaksi olisi tarjolla monta astetta vaikeampi tehtävä: kuvallisen pakkauksensa kauan sitten kadottanut orpo palapeli pussissaan.