Naiseuden sininen meri ja nuori veri

Afganistanin uudelleen elokuussa 2021 valloittanut Taliban-liike näyttää unohtaneen kaikki lupauksensa naisten aseman parantamisesta. Vaikuttaa aivan siltä kuin sikäläinen miehen johtama hyveen edistämisen ministeriö olisi perustettu ainoastaan naisia varten. Vain itsensä päästä varpaisiin peittävä nainen tuntuu ministeriön mielestä olevan tarpeeksi siveä ja miehen kunnian arvoinen.

Äskettäin uutisoitiin, että nyt myös televisiojuontajien on esiinnyttävä kasvot peitettynä, jos haluaa jatkaa työelämässä. Rohkeimmat eivät ole tähän suostuneet. Niinpä ministeriö uhkaa kääntyä kurinpitäjien eli johtajien ja naisten saattajien puoleen, jotta kieltoa aletaan noudattaa. Suomen oloissa työttömäksi joutuisivat juontajan lisäksi myös meikkaaja, kampaaja sekä puvustaja.

Sinisessä burkameressä yksilöt eivät erotu vaan naiset ovat yhtä ja samaa massaa.

Edustavatko naisen kasvot miehelle todella pelkkää houkutusta sortua paheellisuuteen? Onko naisten tehtävä siis ehkäistä miesten hillittömyyttä verhoutumalla kokonaan sen sijaan, että houkutukselle altis mies harjoittaisi itsekuria? Talibanien ajattelun perusteella nainen vaikuttaa olevan yhteiskunnan suurin uhkatekijä. Mikä mahtaa olla se kriittinen piste tyttöyden ja naiseuden rajamailla, jossa miesten ajattelu muuttuu?

Verratessa Afganistanin nykytilannetta ja viimeaikaisia satunnaisia lukupoimintoja 1900-luvun loppupuolen romaanikirjallisuudesta joutuu räikeän ristiriidan keskelle.

Vuonna 1994 ilmestyi (suom. 1995) kolumbialaisen Gabriel García Márquezin romaani Rakkaudesta ja muista riivaajista, joka kertoo 12-vuotiaana luostariin teljetystä tytöstä. Raivotautiseksi arvellun tytön kaitsijaksi määrätään nuorehko, mutta silti selvästi kaitsettavaa vanhempi pappi, joka rakastuu silmittömästi. Kahdenkeskisistä keskusteluista kehittyy pian toisella tavoin intiimejä tapaamisia.

Romaanin alussa Márquez kertoo saaneensa aiheen lehtiuutisesta, jonka mukaan purettavan klarissalaisluostarin hautakammioiden tyhjennyksessä oli löytynyt nuoren tytön pääkallo, josta kasvoi yli 22-metrinen kuparinpunainen hiusryöppy.

Raija Orasen romaanissa Miljonääri (2000) eletään vuodesta 1915 vuoteen 1918, joten alussa 10-vuotias päähenkilö Siiri ehtii vanhentua kolme vuotta. Hän pääsee etäisen sukulaisen asemassa venäläisen varakkaan kauppiassuvun perheen jäseneksi, lyhentää nimensä Siriksi ja lähtee perheen mukana Pietariin. Siri puolestaan rakastuu perheen 15-vuotiaaseen poikaan, joka ei jätä tilaisuutta käyttämättä.

Elokuvamaailmasta tulee mieleen Martin Scorsesen ohjaama Taksikuski (1976), jossa nuori Jodie Foster esittää − kuinka ollakaan − 12-vuotiasta prostituoitua Iristä.

Miljonäärin kuvaamana aikana ainakin Suomessa täysi-ikäisyyden raja oli vielä 21 vuotta, mutta kirjoista saa suorastaan vaikutelman, että 12-vuotiaiden seksisuhteet olisivat aivan luonnollisia. Sitä ne eivät ole vieläkään, vaikka ajat ovat tyystin toiset. Nyttemmin ne sen sijaan viittaavat vain pelottavan laajoihin pedofiilirenkaisiin ja muihin lasten hyväksikäyttäjiin.

 

Texasin palkkionmetsästäjät

Taannoin brittitoimittaja Stacey Dooley seurasi dokumentissaan Yhdysvalloissa toimivaa palkkionmetsästäjää. Toiminta on maassa laillista. Ohjelman tyrmistyttävintä antia oli kohta, jossa palkkionmetsästäjä − toisin kuin poliisi − ei tarvinnut etsintälupaa voidakseen tunkeutua ihmisten fyysiselle yksityisalueelle eli kotiin.

Syyskuun alussa maan jo ennestään ikävimmältä kuulostavassa osavaltiossa Texasissa tuli voimaan tiukka aborttilaki, jonka mukaan raskaudenkeskeytys on laiton jokseenkin kaikissa tilanteissa. Laki antaa samalla kelle tahansa ulkopuoliselle henkilölle oikeuden nostaa kanne ja viime kädessä rahastaa naisen ahdingolla, jos tuomioistuin asian niin päättää, ja miksei päättäisi. Ei mitään väliä, että kyse on naisen henkilökohtaisimmasta asiasta.

Miten tällainen laki vaikuttaa kansalaisiin yksilöinä ja yhteisönä?

Tekeekö abortin suorittaneen lääkärin tai muun avustajan ilmiannosta luvattu 10 000 dollarin palkkio toisista alituisia kyttääjiä ja ”helpon” rahan tavoittelijoita? Tuleeko heistä omanlaisiaan paparazzeja tai peräti stasilaisia, jotka seuraavat kohdettaan niin kauan, että onnistuvat nappaamaan varman tiedon? Korotetaanko ilmiantajat texasilaiseliittiin vai joutuvatko he itse lopulta jahdatuiksi? Koko Texashan ei sentään jaa lainlaatijoiden näkemystä.

Entä sitten raskaaksi tulleet naiset, joista 1. syyskuuta tehtiin kertaheitolla lainsuojattomia. Uusi lakihan on laadittu suojaamaan niitä, joita ei vielä ole olemassa. Kenelle nainen voi uskoutua, kehen luottaa, jos raskaus ei olekaan hänelle iloinen, toivottu uutinen? Joutuuko hän pelkäämään mahdollisuutta, että jopa omat ystävät ja sukulaiset voivat Juudaksen tavoin kavaltaa hänet rahasta? Miksi naisen on kannettava seuraus, jos raskaus on alkanut miehen tekemästä raiskauksesta? Miten voi kestää sen, että ei itse saa päättää oman elämänsä suunnasta?

Muitakin osavaltioita on uutisten mukaan seuraamassa Texasin esimerkkiä. Aborttilain loihtima mielikuva vie väistämättä Margaret Atwoodin fiktiiviseen Gileadiin, jossa kaikkialla valvoo Silmä naisia, joiden elämäntehtävänä on lasten synnyttäminen ja pelkona ilmiantajat. Kuinka käy tosielämän kapinoiville naisille? Kiiriikö ilmassa pian heidän uhmakas viestinsä: Muurilla tavataan!