Näytetään tekstit, joissa on tunniste aborttilaki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aborttilaki. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. heinäkuuta 2022

Elämän arpajaiset

Ennen kuin Yhdysvalloissa naiset aletaan hakea asevoimin pois työpaikoiltaan kehdon ääreen, eikö maassa olisi paikallaan ratkaista myös kysymys miehen isyysvastuusta ja sen hoitamisesta? Mitä useampi osavaltio haluaa kieltää mahdollisuuden raskaudenkeskeytykseen, sitä oleellisemmaksi käy myös miehen vastuu. Raskauden alkaminen on aina kahden kauppa.

Onhan niin, että kaikki miehet eivät ole romanttisten elokuvien pöhköpäitä, jotka heti raskausuutisen kuullessaan ohjaavat naisen sohvalle lepäämään kaiken rasituksen välttämiseksi.

Tosiasia on, että jokainen nainen ja jokainen mies ei edes halua lapsia koskaan tai aina ei vain ole sopiva hetki perheen perustamiseen. Jokainen lapsi ei siis ole toivottu, mikä todennäköisesti näkyy monen myöhemmässä elämässä kielteisinä seurauksina.

Miten siis Yhdysvalloissa on ajateltu varmistaa, että toinenkin osapuoli osallistuu syntyvän lapsen elämään eikä tämä jää vain naisen vastuulle? Velvoitetaanko nainen kenties pyytämään jopa raiskaajaltaan nimi ja sosiaaliturvatunnus mahdollisen raskauden varalta?

Odotusaika on pitkä ja oletettu elämä vielä paljon pidempi. Yhdysvalloissa lapsen saaminen kuulostaa todella kalliilta ”lahjalta”, josta on maksettava joka elämänvaiheessa pitkä penni (Yle: Arkea maailmalta 25.7.). Ilmeisesti varakkaiden ohella myös keskiluokka kuitenkin pärjää. Mutta kun jo synnyttäminen maksaa tuhansia dollareita, miten käy naisen, jolla ei ole sairausvakuutusta? Miten järjestyy päivähoito, jos palkka ei riitä edes hoitomaksuihin? Mitä sitten, jos perhekoko vain kasvaa kasvamistaan?

Jo nyt suuret asumiskulut ovat pakottaneet perheitä muuttamaan motelleihin ja asuntovaunuihin. Esimerkiksi Los Angelesissa jotkut asuvat jopa rautatiesillan rakenteissa, kuten toimittaja Simon Reeves näytti matkallaan halki Amerikan. Aiotaanko pakkoraskaudet ja kaikki niiden jälkeiset pakolliset elinkustannukset ottaa millään lailla huomioon aborttilakia noudattavien osavaltioiden budjettisuunnitelmissa?

Käräytyspalkkioita kyllä ollaan valmiita maksamaan kenelle tahansa sivulliselle.

Entä jos yksin jäänyt nainen ei vain pysty lapsesta huolehtimaan, miten yhteiskunta aikoo sen tehdä? Onko Yhdysvaltain adoptiojärjestelmä valmiudessa? Onko ennakoitu lastenkotien tarve? Miten taataan, että niihin sijoitettujen lasten hyvinvoinnista ja oikeuksista pidetään huolta? Eri puolilla maailmaa elää lastenkodeissa tuhansia lapsia, joiden säälittävän surkeita oloja on toisinaan esitelty viestimissä. Ne lapset eivät ole kelvanneet kenellekään.

1970- ja 2010-luvuilla kaksikin valituksi tullutta republikaanipresidenttiä käytti vaalikampanjassaan abortin kieltämistä täkynä, jolla sai kalasteltua tarpeeksi ääniä voittoon. Nyt amerikkalaisista 37 prosentin eli noin 100 miljoonan kansalaisen mielestä aborttia ei pitäisi sallia (juuri) missään olosuhteissa. (Helsingin Sanomien artikkeli 12.6.2022) Kävikö lainlaatijoilla ja korkeimman oikeuden tuomareilla kesäkuussa mielessäkään, miten abortin kieltäminen vaikuttaa paitsi naisen elämään myös koko maan väkilukuun?

Jos Kiinassa ei olisi vuosina 1979–2015 hillitty syntyvyyttä ns. yhden lapsen politiikan avulla, tilastotieteilijät varmaan olisivat räjäyttäneet laskimensa kasvavaa väkilukua ennustaessaan. Nykyisin Kiinassa asuu 1,4 miljardia ihmistä. Epäsuhtaisen sukupuolijakauman seurausta on, että noin 100 miljoonaa miestä jää ilman vaimoa (Wikipedia).

Maapallon kestävyydellä on rajansa. Nälänhädät ovat seuranneet toisiaan, ja asumiskelpoinen elintila vähenee koko ajan. Ei jokaisen naisen tarvitse lisääntyä eikä jokaista neliömetriä täyttää ihmisillä.

 

tiistai 28. syyskuuta 2021

Texasin palkkionmetsästäjät

Taannoin brittitoimittaja Stacey Dooley seurasi dokumentissaan Yhdysvalloissa toimivaa palkkionmetsästäjää. Toiminta on maassa laillista. Ohjelman tyrmistyttävintä antia oli kohta, jossa palkkionmetsästäjä toisin kuin poliisi ei tarvinnut etsintälupaa voidakseen tunkeutua ihmisten fyysiselle yksityisalueelle eli kotiin.

Syyskuun alussa maan jo ennestään ikävimmältä kuulostavassa osavaltiossa Texasissa tuli voimaan tiukka aborttilaki, jonka mukaan raskaudenkeskeytys on laiton jokseenkin kaikissa tilanteissa. Laki antaa samalla kelle tahansa ulkopuoliselle henkilölle oikeuden nostaa kanne ja viime kädessä rahastaa naisen ahdingolla, jos tuomioistuin asian niin päättää, ja miksei päättäisi. Ei mitään väliä, että kyse on naisen henkilökohtaisimmasta asiasta.

Miten tällainen laki vaikuttaa kansalaisiin yksilöinä ja yhteisönä?

Tekeekö abortin suorittaneen lääkärin tai muun avustajan ilmiannosta luvattu 10 000 dollarin palkkio toisista alituisia kyttääjiä ja ”helpon” rahan tavoittelijoita? Tuleeko heistä omanlaisiaan paparazzeja tai peräti stasilaisia, jotka seuraavat kohdettaan niin kauan, että onnistuvat nappaamaan varman tiedon? Korotetaanko ilmiantajat texasilaiseliittiin vai joutuvatko he itse lopulta jahdatuiksi? Koko Texashan ei sentään jaa lainlaatijoiden näkemystä.

Entä sitten raskaaksi tulleet naiset, joista 1. syyskuuta tehtiin kertaheitolla lainsuojattomia. Uusi lakihan on laadittu suojaamaan niitä, joita ei vielä ole olemassa. Kenelle nainen voi uskoutua, kehen luottaa, jos raskaus ei olekaan hänelle iloinen, toivottu uutinen? Joutuuko hän pelkäämään mahdollisuutta, että jopa omat ystävät ja sukulaiset voivat Juudaksen tavoin kavaltaa hänet rahasta? Miksi naisen on kannettava seuraus, jos raskaus on alkanut miehen tekemästä raiskauksesta? Miten voi kestää sen, että ei itse saa päättää oman elämänsä suunnasta?

Muitakin osavaltioita on uutisten mukaan seuraamassa Texasin esimerkkiä. Aborttilain loihtima mielikuva vie väistämättä Margaret Atwoodin fiktiiviseen Gileadiin, jossa kaikkialla valvoo Silmä naisia, joiden elämäntehtävänä on lasten synnyttäminen ja pelkona ilmiantajat. Kuinka käy tosielämän kapinoiville naisille? Kiiriikö ilmassa pian heidän uhmakas viestinsä: Muurilla tavataan!