Vanhan kansanlaulun mukaan taivas on sininen ja valkoinen ja tähtösiä täynnä. Pelkin silmin nähtynä ei kuitenkaan yhtä aikaa. Totta silti – siellä jonkin näkymättömän verhon takana tähdet odottavat esiintymisvuoroaan. Kun lukemattomat valontuikkeet ilmaantuvat näkyviin illan hämärryttyä, on sininen muuttunut jo melkein mustaksi.
Nyt kuitenkin hajallaan on 240 palaa silkkaa sinistä, ja niistä kullekin pitäisi löytää ikioma paikka. Vain hienoiset sävyerot auttavat eteenpäin, koska pilvet tai tähdet eivät toimi oppaina. Käytettävissä on 9 erilaista muotoa ynnä reunapalat. Monta samanmuotoista palaa yrittää vallata itselleen väärän paikan. Jos yksikin siinä onnistuu, erehdyksen korjaaminen myöhemmin taatusti kismittää. On siis oltava sekä tarkkasilmäinen että ennen kaikkea kärsivällinen.
Ikävä taivas, taivasikävä? Tai sitten aivoja haastava tehtävä selvitettäväksi.
Vanhan palapelin kuvasta on 760 palan voimin jo noussut tunnistamaton ortodoksikirkko, johon ilmeisesti viittaavia sanoja hakukone ei kuitenkaan tunnista. Osaosumia tulee muutamia, ja niistäkin useimmat viittaavat jonkinlaiseen peliin tai sen pelaajaan.
Kuvan etualan koristeelliset rakennukset tarjoavat useita kokoamista helpottavia väri- ja kuviovihjeitä. Luonto sen sijaan ei tässäkään päästä helpolla: pensaiden ja puiden hämärät siimekset sekä haarautuvat oksistot hämäävät silmää kuin kiusallaan.
Kun muuten sinisissä paloissa näkyy enää latvusten viimeinen pieni häive, ei vaativinta tehtävää enää voi lykätä. On sinisen hetken aika, joka tosin tuntuu venyvän lähemmäksi ikuisuutta.
Palapelin kokoaminen on aivojen, silmän ja käden yhteistyötä. Se vaatii kirjaimellisesti kuvanlukutaitoa. Pala palalta rakentuva kokonaisuus tuottaa tekijälle mielihyvää ja onnistumisen kokemuksia. Toisaalta tekijän on myös hyväksyttävä se, että valmista saadakseen hänen on annettava aikaansa ja vieläpä elottomalle kuvalle liikkuvan sijaan.
Viihtyykö palapelin ääressä paremmin ihminen, joka huomaa yksityiskohdat, kuin sellainen, jonka on helpompi hahmottaa suuria kokonaisuuksia?
Laajasti ajatellen mikä tahansa kokonaisuus koostuu aina osista. Sanontaa kaikki palaset loksahtivat kohdalleen käytetään usein vertauskuvana elämäntilanteesta, jossa eri osa-alueet ovat yhtäaikaisesti osuneet yksiin sopivalla tavalla. Esimerkiksi rikoksia selviteltäessä taas joudutaan usein etsimään puuttuvaa palasta.
Kun sinitaivas joskus valmistuu, seuraavaksi olisi tarjolla monta astetta vaikeampi tehtävä: kuvallisen pakkauksensa kauan sitten kadottanut orpo palapeli pussissaan.
