Parissakymmenissä ihminen saattaa ajatella elämänsä vasta kunnolla alkavan, mutta puhelin on siinä iässä ikivanha. Silti, kuten moni ikihonka, nuoruutensa päivät kauas taakse jättänyt laitekin voi vielä sinnitellä.
Jos on käyttänyt vain älypuhelinta, ei tiedä sitä edeltäneistä kännyköistä ja niiden akun kestävyydestä mitään. Nykyajan moninaisista ominaisuuksistaan huolimatta (vai juuri siksi?) älypuhelinta voi kuuleman mukaan joutua lataamaan jopa päivittäin. Ikivanha on saanut uuden, alkuperäisen valmistajan akun varmasti ainakin kerran. Toinen kerta on mahdollinen, kenties todennäköinen, mutta siitä ei ole mitään muistikuvaa.
Lopulta nykyisen akun virran määrää merkitsevä vihreä hupeni viiden päivän kuluessa − enimmäkseen itsekseen − enää vain ohueksi siivuksi (ei prosentteja). Puhelimella on aina ollut varsin vähän käyttöä, lähinnä se on toiminut kirjoitettujen viestien välineenä. Edes lankapuhelimen aikaan kuulokkeen päässä roikkuminen ei innostanut rupattelemaan. Ikivanhan voi sitä kaipaamatta unohtaa takin taskuun vaikka päiväksi.
Koska kaikki välttämätön digiasiointi ja usein muukin asioidenhoito hoituu tietokoneella, uuden puhelimen hankkiminen ei ole ollut tarpeellista. Hyvä keino välttyä yleisesti tunnistetulta ja tunnustetulta riippuvuudelta on välttää sen aiheuttajaa. Tosin yhteiskunta sovelluskehittäjistä mainostajiin ja päättäjiin kyllä tekee kaikkensa, ettei se onnistuisi.
On huomattava, että niin suurta, absoluuttista valtaa tuskin millään älypuhelimella on, että se saisi automaattisesti jokaisen kiinnostumaan asioista, sisällöistä tai käyttötavoista, joista hän ei ole koskaan ennenkään ollut kiinnostunut tai joita ei pidä elämäntavalleen tarpeellisina. Ajatuskin, että antaisi puhelimen tehdä itsestään ihmiselämän tärkeimmän asian, jota ilman ei voi olla koskaan eikä missään, keskipisteen, joka ohjailisi, toteuttaisi ja hallitsisi liki kaikkia mahdollisia toimintoja, on yksinkertaisesti vastenmielinen.
Joten: Käyttötottumusten pysyttyä samoina oli vielä kerran kokeiltava tuttua vaihtoehtoa. Ikivanhaan sopivia akkuja oli kuin olikin yhä saatavilla. Myyjä tosin ei tällä kertaa maininnut enää mitään akun alkuperäisyydestä.
Uusi akku osoittautui heti surkeaksi. Pitkistä latauksista huolimatta puhelin jo kolmen päivän kuluttua inahti: Lisää virtaa! Kun sama vain toistui, oli selvää, että akku oli joko vanhentunut tai huono kopio.
Koska viisi päivää on sentään enemmän kuin kolme, kelvoton sai melko pian antaa paikkansa takaisin vanhalle. Aivan yllättäen vanha olikin kovin virkistynyt lyhyellä lepolomallaan! Viikko latauksesta vihreä virta ei ollut vähentynyt lainkaan. Vasta tasan kahden viikon jälkeen entisenlaisella käytöllä puhelin oli ladattava uudelleen. Yli kaksi kuukautta vaihdon jälkeen akku on edelleen pysynyt uusissa voimissaan.
Näyttäisi käyneen kuin takavuosien pikku-uutisen kadoksissa olleelle: Huonokuntoinen vanhus löytyi metsästä hyväkuntoisena. Aika puolestaan näyttää, kuinka pitkään pienen virkistysloman vaikutus kestää.