Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulipalot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulipalot. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. huhtikuuta 2019

Kiveen veistetty rukous


Historiallisten kirkkojen tuho saa monet ihmiset tyrmistymään ja suremaan  menetystä. Monille oma tai muuten tunnettu rakennus edustaa joko henkistä tai fyysistä turvaa, useimmiten kai molempia. Turvaa etsitään henkilökohtaisissa kriiseissä ja ympärillä riehuvan sodan keskellä. Joillekin kirkko on vain arkkitehtuurityylinsä edustaja.

Suomessa on 2000-luvulla tuhoutunut palossa tai on yritetty polttaa 17 kirkkorakennusta. Tunnetuin niistä on 1400-luvulla rakennettu Porvoon tuomiokirkko. Myös Tyrvään Pyhän Olavin kirkon traaginen kohtalo vuonna 1997 vain viikkoja juuri valmistuneen kattoremontin jälkeen tuntui käsittämättömältä. Tämäkin kirkko oli seissyt paikallaan vuosisatoja, 1500-luvun alusta.

Kylmäksi ei jätä myöskään Ranskan ylpeyden ja maailmanlaajuisesti tunnetun Pariisin Notre-Damen katedraalin eilen alkanut palo. Notre-Dame on vielä mainittuja kirkkojakin vanhempi: sen rakentaminen aloitettiin vuonna 1163 ja saatiin päätökseen vuonna 1345.

Voi vain kuvitella, miltä tuntuu siitä iäkkäästä miehestä, joka tavattiin Pariisin salaisuudet -nimisessä dokumentissa. Hän oli kirkossa rukoilemassa varhain aamulla, kuten joka aamu, ja kertoi polkevansa sinne pyörällään 10 kilometrin matkan kotoaan. Kirkkoaan hän kuvaili sanoin ”kiveen veistetty rukous”. Tai mitä miettii kirkon urkuri, joka mieluiten harjoittelee niin ikään aikaisin aamulla. Hänen kirkkoa kohtaan tuntemastaan kunnioituksesta kertoo paljon huomautus ”On minulla otsaa, kun häiritsen tätä hiljaisuutta”.

Vaikka vuosisatojen takainen kädenjälki paloissa menetetään, kirkot yleensä korjataan tai rakennetaan uudelleen. Se ei koskaan ole sama kuin alkuperäinen, mutta tuhkasta noussut kirkko lujittaa paitsi rakennuksen arvoa ja tärkeyttä myös ihmisten uskoa sen pysyvyyteen. Ja pyhyyteen. 

Toivotaan, että tuho väistää espanjalaisten suurta ylpeydenaihetta, Sagrada Família -kirkkoa. Mainittuihin kirkkoihin verrattuna se on vielä melkein lapsen iässä: Antoni Gaudin 40 vuotta suunnittelemaa, arkkitehtuuriltaan erikoista rakennusta alettiin rakentaa vasta vuonna 1882. Rakentaminen on yhä kesken, mutta nyt sillä on tavoite. Tarkoitus on saada kirkko valmiiksi tämän vuosikymmenen puoleen väliin mennessä.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

KOHTAUKSIA KIVELLÄ


Tuomas: Olenpa usein aatellut mistä ja mitä on ukkonen, tuo leimaus ja jyrinä.
Timo: Samaan suuntaanhan tuumiskelin minäkin, koska mokomana pienenä peijakkaan peukalona kapsuttelin kujalla ukon jyskyessä, tapsuttelin, tapsuttelin paitatilkku päällä.

Nurmikot ruskettanut sateeton kausi tuntui Suomen oloissa pitkältä. Metsäpalovaroitukset olivat pitkään päivän sana, ja läheltä piti, että juhannuskokkoja olisi tänä vuonna saanut ihailla vain edellisen kesän kuvissa. Vähäinenkin sade raikasti ilman ja sai luonnon tuoksumaan ihanasti.

Ihmeellistä, jos myös pelottavaa, että sekä pienen pieni kipinä että salama, tuo taivaallinen luonnonvoima, voivat saada aikaan samanlaista jälkeä.

Eteenpäin retkeili palo, ja tuhoksi poltti se kasken auringon heleässä paisteessa. Mutta ei se tyytynyt ainoastaan kasken risuun ja puuhun, vaan rynkäisipä myös viimein jylinällä hongiston pylvässaliin.

Kirjailijan eloisaa kerrontaa seuratessa sen kuvailema tuho jää melkein sivuseikaksi. Sitten mieleen tulevat oransseina leiskuvat televisiokuvat vaikkapa Yhdysvaltain toistuvista maastopaloista, joiden sammuttaminen näyttää toivottomalta. Sadat ja tuhannet ihmiset joutuvat lähtemään kodeistaan kaiken nielevää tulta pakoon. Meillä nähtävät kuvat ovat heille karmaisevaa todellisuutta.

Tulesta puhuttaessa ammattiroolit kääntyvät päälaelleen, kun renki päihittää isännän.

Eero: Mutta miksi en näe saunaa?
Juhani: Mutta  ̶  onhan sauna mennyt helvettiin!

Kenties 1970-luvun katastrofielokuva Liekehtivä torni antoi ajatuksen 2000-luvun terroristeille. Kun kaksoistornit New Yorkissa vuonna 2001 paloivat ja romahtivat ihmisten silmien edessä, tapahtumasta alkoi ikään kuin uusi ajanlasku ja maailma alkoi muuttua entistä nopeampaan tahtiin.

Mutta veljeksiä turvemajassa ei mielinyt käydä tervehtimään hienosiipinen Unonen. Äänettöminä, mutta kierrellen itsiänsä kyljeltä kyljelle, mietiskelivät he tämän maailman menoa ja elämämme muuttuvaisuutta.



Kursivoidut otteet Aleksis Kiven romaanista Seitsemän veljestä

perjantai 24. helmikuuta 2017

Leikkihätä



Sukulainen kävi teatterissa. Kesken kaiken – vai sopivasti väliajalla – pärähti soimaan palohälytin. Jotenkin hälytys arvattiin harjoitukseksi, koskapa ihmisillä ei tuntunut olevan kiirettä ulospääsyssä.

Joku olikin todennut, että nopeammin lähdetään silloin, kun näytös on päättynyt tai vasta päättymässä. Näinhän usein tapahtuu, oli tilaisuus mikä tahansa. Kaikki eivät välitä kuunnella esiintyjän kiitoksia tai katsoa elokuvan lopputekstejä. Pois on päästävä mitä kiireimmin, vaikka itse tapahtumaa olisikin jaksanut odottaa kuukausikaupalla.

En tiedä, kerrotaanko yleisökohteiden palohälytysharjoituksista joskus ennakkoon vai yritetäänkö ne pitää joka kerta yllätyksenä. Jos ihmiset ottavat hälytyksen aina vain leikkinä, tositilanteessa ei välttämättä osatakaan reagoida tarpeeksi nopeasti. 

Harjoituksessa saadaan tietoa hälyttimien toimintakunnosta mutta melko vähän siitä, miten erilaiset yleisötilat toimivat paniikin synnyttämässä kaaoksessa, kun ihmiset ryntäilevät suin päin etsiessään pelastautumistietä. Aika harva kykenee pysymään kylmäpäisenä savusumussa liekkien jo loimottaessa ympärillä.

Toisaalta, myös liian todentuntuisesta harjoituksesta voisi seurata jotain vakavaa, josta jonkun olisi otettava vastuu.