Kauas on tultu siitä, kun käsin kirjoittaminen oli suorastaan
yksi taiteenala. Erityisesti itämaisiin kulttuureihin kuuluva
kaunokirjoitustaide eli kalligrafia on ollut osa yleissivistystä. Länsimaissa —
tai ainakaan Suomessa — ei kohta enää osata kirjoittaa käsin edes tuiki tavallista
nimikirjoitusta saati lukea käsin kirjoitettua tekstiä.
Kalligrafiassa pyrkimys kauniiseen työnjälkeen vaatii
keskittymiskykyä, joka niin ikään alkaa nykyihmisellä olla hakusessa. Ehkäpä kalligrafian
harjoittamisesta olisi apua kiireestä stressaantuneelle ja poukkoilevalle
mielelle.
Japanilaiseen estetiikkaan perehtyneen Minna Eväsojan hulluihin ja hurmaaviin kokemuksiin Japanista kuului
muun muassa kalligrafian opintoja. Kirjassaan Melkein geisha (2016) hän kuvaa niiden parissa kulunutta vuotta
niin, että lukija turhautuu jo pelkästään siitä.
Eväsojan ensimmäinen kotitehtävä oli numeron yksi vetäminen
siveltimellä. Se kirjoitettiin kiinalaisittain suorana vetona vasemmalta
oikealle. Opettajan mukaan jäljestä näkee, kuka on taitava ja kuka ei. Onnistunut
veto ilmentää voimaa, tasapainoa, ilmavuutta sekä energisyyttä. Siinä on selkeä
alku ja vahva loppu. Lisäksi numeron tulee olla harmonisessa suhteessa paperin
kokoon ja omaan allekirjoitukseen.
Mitä ilmeisimmin Japanissa tarvitaan myös viivanlukutaitoa.
Vaativan opettajan mielestä Eväsoja oli lopulta kuuden
kuukauden jälkeen edistynyt viivanvedossa niin paljon, että hän saattoi siirtyä
numero kahteen. Kakkosessa tehdään kaksi vetoa allekkain vasemmalta oikealle niin,
että ylempi viiva on hieman alempaa lyhyempi. Numeron onnistumiseen vaikuttaa
viivojen väliin jäävä tila ja niiden pituuserojen harmonia.
Yhdeksännen kuukauden alussa opettaja katsoi Eväsojan
valmiiksi harjoittelemaan numero kolmea kolmine viivoineen. Vielä ennen vuoden loppua
hän ehti lyhyesti tutustua koukkuvetoon ja jalkavetoon. Sitten lopahti myös
opiskelijan into jatkaa tämän taiteenlajin parissa.
Vieläköhän samanlainen kärsivällisyyttä ja innostusta koetteleva
täydellisyyden tavoittelu elää ja voi hyvin? Eväsoja aloitti jatko-opintonsa
Japanin Kobessa 1990-luvun puolessa välissä, ja aika on vaihtunut toiseen myös
siellä. Toisaalta kyse on erittäin pitkästä ja arvostetusta perinteestä.
