Ennen ja jälkeen

Kun kerrankin jokin valtio myönsi tehneensä sen, mistä sitä syytettiin, viestimissä ihmeteltiin saadun tunnustuksen hitautta. Eikö pitäisi ihmetellä tunnustusta ylipäätään? Ukrainalainen matkustajakone ammuttiin alas keskiviikkona 8.1.2020, ja lauantaina 11.1.2020 Iran ilmoitti olevansa teon takana, tosin alasampuminen oli sen mukaan vahinko.

Yleensä ne valtiot tai muut tahot, jotka ovat toimillaan horjuttaneet kansainvälistä tasapainoa, kiistävät syytökset mahdollisista, jopa hyvin vahvoista todisteista huolimatta. Niin Irankin teki ensin, mutta myönsi teon jo muutamaa päivää myöhemmin.

Sitä tulee kaikesta huolimatta arvostaa.

Syytteet ja tunnustukset vievät ajatukset televisiossa joskus esitettyyn dokumenttiin ja aivan toisenlaiseen tilanteeseen, jossa todisteilla ei ole osaa eikä arpaa. Ennakointikin osoittautuu ennakkoluuloksi.

Vuonna 1966 Yhdysvalloissa Kaliforniassa pidettiin kuuleminen, jossa käsiteltiin Delanossa oikeuksiensa puolesta mieltään osoittaneiden viiniviljelmien työntekijöiden pidätystä. Kuulemisessa oli mukana kolme senaattoria, joihin kuului entinen oikeusministeri Robert Kennedy.

Viimeisenä päivänä Kennedy esitti kysymyksiä pidätyksistä vastuussa olleelle seriffi Leroy Galyenille. Galyen suosi ennalta ehkäiseviä otteita häiriöiden välttämiseksi yhteisössään ja meni siinä toisinaan liian pitkälle. Tässä tapauksessa mielenosoittajat eivät olleet tehneet mitään rikollista. Kun Kennedy tivasi pidätyksen syytä, seriffi vastasi: ”He ovat valmiita rikkomaan lakia.”
 

Kaiken takana on nainen

Viime viikolla lehtikolumni ja televisiodokumentti näyttivät kaksi täysin erilaista kuvaa naisen elämästä. Laura Honkasalon kirjoitus Kuka pilasi feminismin? Anna-lehdessä 16.3. oli toinen, toinen Stacey Dooleyn dokumentti Naisten helvetti TV2:ssa 15.3.

Honkasalo sanoo olleensa feministi 12-vuotiaasta. Meneillään oleva feminismin neljäs aalto on kuitenkin saanut hänet tuntemaan itsensä vääränlaiseksi siihen joukkoon. Nyt naiset kiistelevät keskenään asioista tavoilla, jotka saavat Honkasalon toteamaan: ”Miten helppoa olikaan olla feministi silloin, kun väännettiin naisten oikeudesta suorittaa yliopistotutkinto!”

Niinhän se aina menee, että kun suurissa linjoissa on päästy tavoitteeseen, aletaan keskittyä yhä vähäisempiin yksityiskohtiin.

Dokumentti puolestaan osoitti, että naisten asema Hondurasissa on karmea, vastakkaista äärilaitaa kolumnin kuvaamalle feminismille. Ohjelmatietojen mukaan Honduras kuuluu naisten kannalta maailman vaarallisimpiin (sotaa käymättömiin) maihin.

Muuhun tulokseen ei voi tullakaan, jos peräti 95–97 % naisiin kohdistuvista rikoksista jää rankaisematta tai niistä saa vain lievän rangaistuksen. Kyse ei ole mistään pikkurikoksista vaan tapoista ja murhista. Ohjelmaa tehdessään Dooley saa tietää, että 4 kuukauden sisällä on tehty 865. naismurha. Se on 16. murha hänen lyhyen käyntinsä aikana.

Järkyttävälle ilmiölle onkin annettu nimitys femicide, joka mukailee tappoa tai murhaa merkitsevää homicide-termiä. (Mirror 26.10.2015)

Marraskuussa 2014 tällaisen teon uhriksi joutuivat myös silloinen Miss Honduras ja hänen sisarensa. Syynä oli mustasukkaisuus, kuten monissa vastaavissa tapauksissa. Sisaren poikaystävä teki rikoksensa juhlissa, mutta silminnäkijät vaikenivat pelastaakseen oman nahkansa.

Väkivallasta hengissä selvinneelle mutta molemmat jalkansa osittain menettäneelle naiselle ei myöskään annettu suuria toiveita rikoksen tehneen miehensä tuomitsemisesta. Uhrien tilannetta pahentaa usein se, ettei heillä ole varaa palkata kunnon asianajajaa.

Dooley vieraili vankilassa, jossa mies toisensa perään julisti syyttömyyttään – heidän mielestään nainen itse, siis uhri, oli syypää tapahtuneeseen.

Asiallista tai ei tutkivalle toimittajalle, kolmikymppinen Dooley ei ohjelman lopussa pysty pidättelemään kyyneliä. Miltä tuntuisi asua maassa, jossa nainen herää joka aamu peläten joutuvansa raiskauksen, murhan tai muun väkivallan uhriksi?

Vielä on tässä maailmassa tasa-arvon eteen todella paljon tehtävää.

Hämärää terminkäyttöä

Jos näkisin omin silmin sekä rikoksen että sen tekijän, tekijä olisi mielestäni ilman muuta syyllinen tekoon. Näin ei kuitenkaan näytä lain mukaan olevan. Asiaa on tullut ihmeteltyä monesti eri viestimiä seuratessa, ja se konkretisoitui osuvasti, kun lehden sivulla oli kolme saman verbin sisältävää otsikkoa (Helsingin Sanomat 4.10.).

Poliisi epäilee ammuttua puukotuksesta

Maahanmuuttajia epäillään ammutun ilmakiväärillä

Poliisimurhasta epäillyn omasuutta ei takavarikoida

 

Kahdessa ensimmäisessä jutussa tapahtumia yhä selvitellään, eikä kaikista seikoista tiedetä varmasti. On täysin ymmärrettävää, että siinä vaiheessa vielä epäillään.

Kolmannessa jutussa sen sijaan on kyse kesäkuussa sattuneesta Vihdin piiritystilanteesta, jossa piiritetty lopulta ampui yhden poliisin. Tekijän henkilöllisyys selvisi, kun hänet löydettiin kodistaan. Hän oli ampunut myös itsensä.

Otsikko kuitenkin kertoo, että tämä nimeltä mainittu tekijä on (siis kaikista tosiseikoista huolimatta) edelleen vain epäilty, vaikkei asiassa luulisi olevan enää mitään epäilemisen aihetta. Tuntuu järjenvastaiselta käyttää samaa sanaa tekijästä, joka varmasti tiedetään, ja täysin tuntemattomasta tekijästä, joka on esimerkiksi päässyt pakenemaan tietymättömiin tapahtumapaikalta. 

Vasta tuomarin nuijan kopautus muuttaa tilanteen ja tekee varmasta epäillystä virallisesti syyllisen rikokseen.