Julkisessa kielenkäytössä erilaiset hämmästyttävän alkeellisetkin kielivirheet ovat kuin varkain yleistyneet. Käykö jossain kohtaa niin, että ne aletaan hyväksyä sen varjolla, että asiahan on tärkein. Toisaalta ne voivat osaltaan vaikuttaa myös siihen, miten vakavasti vaikkapa uutisiin suhtaudutaan.
On lisäksi mahdollista, että luotettavana pidettyyn joukkoviestimeen luotetaan jopa niin, ettei julkaistujen artikkelien ja muiden kirjoitusten kieliasun oikeellisuutta edes epäillä. Kyllähän toimittaja nämä asiat tietää. Jos ei tiedä eikä virhettä korjata, virheellinen muoto tai merkintä saattaa lähteä kiertoon.
Esimerkkejä verkkouutisista poimituista virkkeistä, joista ensimmäinen korostui väliotsikkona: Kuningatar osasi pilailla, ja nauraa itsensä kustannuksella. Olipa kirjoittajan ikä tai tausta mikä tahansa, valtakunnallisen yleismedian toimituksessa näin kömpelöt pilkkuvirheet tulisi heti korjata.
Seuraavassa virhe on sama, joskin ehkä virkkeen pituus ja monet määritteet ovat hämänneet kirjoittajaa.
Mahdollisesti koko Pohjoismaiden suurimman pohjavesialueen ydin Kurikassa Etelä-Pohjanmaalla vastaa pinta-alaltaan Turun kokoista kaupunkia, ja lepää yli miljardi vuotta vanhojen laaksojen pohjalla.
Huomio kiinnittyy usein myös lainausmerkkien paikkoihin. Lainausten merkinnässä horjahdetaan tuon tuosta rajapyykkinä toimivan, virkkeen päättävän välimerkin väärälle puolelle. Seuraavat yhteneväiset esimerkit ovat samasta uutisesta.
Grandi kehotti Yhdysvaltoja kumoamaan koronapandemian takia asetetut rajoitteet, jotka ”estävät suurinta osaa Yhdysvaltain lounaisrajalle saapuvista ihmisistä hakemasta turvapaikkaa.”
Niinistön mukaan jo yli puolitoista vuotta kestänyt pandemia on osoittanut, että kun ”huoli on tarpeeksi suuri, pystymme ennennäkemättömiin suorituksiin.”
Kummassakin tapauksessa lainausmerkkien sisällä oleva lainaus ilman johtolausetta on osa virkettä ja sijoittuu sen loppuun.
Niinistön mukaan jo yli puolitoista vuotta kestänyt pandemia on osoittanut, että kun ”huoli on tarpeeksi suuri, pystymme ennennäkemättömiin suorituksiin”.
Kun virkkeen osana olevan lainauksen muuttaa itsenäiseksi virkkeeksi, loppulainausmerkki vaihtaa paikkaa pisteen jälkeen.
Grandi kehotti Yhdysvaltoja kumoamaan koronapandemian takia asetetut rajoitteet: ”Ne estävät suurinta osaa Yhdysvaltain lounaisrajalle saapuvista ihmisistä hakemasta turvapaikkaa.”
Vaikka seuraava esimerkki onkin kaunokirjallisuudesta, samaan törmää vielä kiusallisen usein erilaisissa haastatteluissa. Toimittajan mielestä ainakin Suomen presidenttiä tuli puhutella monikossa, kuten kävi jossain kuluneen vuoden haastattelussa, mutta kun ei pidä. Kauas taakse ovat jääneet nekin ajat, jolloin hallitsija käytti itsestään puhuessaan me-muotoa.
Hän (poliisikomissario Brunetti) työnsi kuppinsa kauemmas ja katsoi Veltriniä silmiin: ”Minusta tuntui, että te ette halunneet puhua apulaistenne ettekä dottoressa Ricciardon kuullen.” (Donna Leon: Pimeillä vesillä, 2022)
Jos kielessä yleensä pyritäänkin lyhentämään pitkiä sanoja ja ilmauksia, pyrkimystä on selvästi myös toiseen suuntaan. Vaikkapa etunimistä Leo ja Ari tulee tuttujen kesken helposti Leksa ja Arska.
Jostain syystä yleispuheen sekaan ovat villihevosten lailla laukanneet muun muassa ilmaisut lähteä liikenteeseen ja näyttäytyä asiayhteyksissä, joihin kuuluisi lähteä liikkeelle ja näyttää. Esimerkiksi radio- ja televisiohaastatteluissa omien alojensa johtohenkilöihin kuuluvat asiantuntijat käyttivät asioita kommentoidessaan ilmaisuja ”näyttäytyy siltä” ja ”näyttäytyy muotoutuvan”. Onko kielikorvasta mennyt kuulo?
Aina kieliasioiden noustua keskusteluun muistetaan muistuttaa, että suomen kieli muuttuu kaiken aikaa. Jos kielenkäyttäjät toimivat mielivaltaisesti omien sääntöjensä ja ”fiilistensä” mukaan, muutos tarkoittaa väistämättä kielen rappeutumista. Yhteisten sääntöjen ja suositusten avulla kieli sen sijaan pyritään pitämään elinvoimaisena ja parantamaan ihmisten välistä viestintää.