Eläinten jälkeläisille on lukuisia nimityksiä, kuten pentu,
poikanen, vasa, kili ja kuutti. Miksi ihmeessä viestimisissä kuitenkin näkee
jatkuvasti otsikoita milloin minkäkin lajin ”eläinvauvasta”? Jänisvauva? Onko
jäniksenpoika(nen)kin jo joutunut pannaan liian urospainotteisena sanana?
Kai vielä joskus ollaan tilanteessa, jossa eläin pitää keksiä uudelleen. Nythän
eläimiä yritetään kaiken aikaa inhimillistää eri tavoin – niistä puhuminen ”hänenä” sen sijaan on niin ikään kielenkäyttöön liittyvä
esimerkki. Jokin aika sitten televisiossa esitetyssä dokumentissa gorillaa
opetettiin käyttämään viittomakieltä.
Toivottavasti sentään lastenkirjailijat tuntevat vastuunsa
siitä, millaista kieltä nuorille lukijoilleen tarjoavat. Heillä on loistava
mahdollisuus edesauttaa kielen ja sanaston säilymistä värikkäänä ja
monipuolisena. Ettei lapsesta kasva tulevaa toimittajaa, joka kirjoittaa ”eläinvauvoista”
aikuisten luettavaksi.
Yhtä ärsyttävään sanankäyttöön törmää nykyään esimerkiksi
vaate- ja kenkäkaupoissa sekä apteekissa. Voinko
autella jotenkin, kysyy sinänsä ystävällinen myyjä. Leppoisaksi
tarkoitettu repliikki toimii aivan päinvastoin: verbin ”autella” kuullessani
melkein savu nousee korvista.
Kun jo kolmas myyjä lähestyy viiden minuutin sisällä, tekee
mieli suunnata ovelle. Kokemukseni mukaan en ole ainoa, joka haluaa rauhassa
katsella valikoimia. Jos tarvitsee kysyä jotain, kysyn.
Leppoisuutta tavoitteli kaiketi myös se radiotoimittaja,
joka erään kerran tahditti juontoaan sanoin Vietellään
tätä päivää. Lause jatkui kenties aurinkoisissa
merkeissä.
Yritä kestellä
hellettä, kirjoitti puolestaan muuan tuttuni viime lauteilla.
Siinä onkin todella kestämistä, varsinkin kun kuumasti paahtavasta säästä
kertoessaan viestimet ovat selvästi valinneet puolensa: verbit nauttia ja helliä kuvaavat niiden tarjoamaa ainoaa mahdollista totuutta. Entä voiko
joku päättää, että niin sanottu tylsä työ on kaikkien mielestä tylsää? Tekoälyhän kuulemma vie vain ne tylsät työt.
