Kauppaketju on aivan selvästi kouluttanut nuorta kassahenkilöstöään
käytöstavoille. Asiakasvirrassa jokainen saa peräänsä rutiininomaisen toivotuksen
hyvät päivänjatkot. Kun itse halusin
poiketa muiden asiakkaiden tavanomaisesta vastauksesta (kiitos, samoin) toisella tapaa, kassaneiti ei tuntunut ymmärtävän sitä
kohteliaaksi vastaukseksi. Olin nimittäin ainoa, jota hän ei kiittänyt
lopettaessaan tämän pienimuotoisen vuoropuhelun.
Oikeastaan olisin tullut hyvin toimeen ilman niitä
päivänjatkojakin. Sanojan suusta tulleet monikolliset toivotukset kuulostavat
korvissani välinpitämättömiltä ja siksi sietämättömiltä. Hauskat vaput ja hyvät
juhannukset tai joulut latistavat
juhlan tunnelmaa. No, vapusta en voisi vähempää välittää, mutta jouluun kuuluu ehdottomasti
yksikkömuoto. Se henkilökohtaisuuden tunne, että toivotuksen lausuja sanoo niin
juuri minulle.
Ärsyttäviä monikkotoivotuksia lienee käytetty jo varsin
kauan. Loogisinta on arvella, että ne ovat levinneet puheeseen
kaksoispyhäviikonlopuista, jolloin on toivotettu toiselle hyviä pyhiä. Kunhan arvelen.
○ ○ ○