Käyskentelin alkuviikosta vielä kukattoman ruusutarhan halki.
Tänään puolestaan ruusuja kannetaan röykkiöittäin opinnoistaan valmistuneiden
juhliin. Niin tehtiin myös silloin, kun minä aikoinani sain valkolakin ja
varmaan kautta aikojen ennen sitä. En tiedä, miksi juuri ruususta tuli lakkiaisten
symboli. Sen tiedän, että itse olisin mieluummin ottanut vastaan vaikka hajuherne-
tai jaloleinikkikimpun.
”Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen” lauletaan niin
ikään erityisesti tänään. En usko suvivirren
kukkasen tarkoittavan ruusua, vaan pikemminkin niitä ehkä vaatimattomampia kedonkukkia,
joita kesä runsain mitoin tarjoilee.
Minusta ruusu on harvoin todella kaunis. Kauneimmillaan se
on luonnossa kasvava juhannusruusu. Kasvihuoneissa tuotettu ja yhä pidemmälle
jalostettu ”tekokukka” näyttää jotenkin muoviselta. Geenimuuntelun avulla
tuotettu sininen ruusu herättää samanlaisia kauhunväristyksiä kuin kamalat kultavärillä
koristellut ruusukortit, joiden joku luulee ilahduttavan pyöreitä vuosia täyttävää.
Koristelu-sana viittaa ulkonäön parantamiseen, mutta keinotekoisuus on viety
äärimmilleen silloin, kun jopa oikeaa kukkaa täydennetään esimerkiksi helmikoristein.
Ihmettelen siis, miksi ruusulla on niin vankka valta-asema
onnittelukukkana. Onko se kaikille muille niin mieluinen? Kaikkien äitienkin
lempikukka? Tätä kirjoittaessani kuulin radiosta ilouutisen: Kukkakaupoista on kiirinyt tietoa, että ihmiset ovat vihdoinkin heränneet ruususenunestaan, sillä ylioppilasjuhliin halutaan yhä enemmän muitakin vaihtoehtoja, esimerkiksi pionia ja neilikkaa. Tästä se lähtee, Anttilan keväthuumaus!Ystäväni Sirpan kuvaamia unikkoja kurkottelemassa kesätaivaalle.
