Rauhaa ja kansojen välistä ystävyyttä julistetaan taas pian, kuten olympialaisten henkeen kuuluu. Ajatellaan, että ne tulisi jättää kaikkinaisen eripuran ja kähnäämisen ulkopuolelle.
Kun selailee Wikipedian olympialaisiin liittyviä artikkeleita, huomaa, etteivät urheilukisat ole mikään erillinen saari, jonka rannoille eivät myrskyaallot löisi rajusti. Olympialaisia on boikotoitu useaan otteeseen ja eri tavoin. Myös poliittiset väkivaltaisuudet ovat toisinaan heittäneet varjon niiden ylle. Ja politiikkaa sekin on, jos ihmiset häädetään kodeistaan siksi, että saadaan pariksi viikoksi suorituspaikkoja kisojen osanottajille.
Olympiahistorian varmasti synkin hetki osuu Länsi-Saksan Münchenissä järjestettyihin kesäkisoihin vuonna 1972, jolloin israelilaiset urheilijat joutuivat palestiinalaisen terroristijärjestön Mustan syyskuun hyökkäyksen kohteiksi. Panttivankien vapautusyritys epäonnistui ja johti kuolonuhreihin.
Juuri ennen edellisiä, vuoden 1968 Meksikon kesäolympialaisia olivat maan asevoimat tyrehdyttäneet verisesti Tlatelolconissa alkaneen mielenosoituksen, jonka yliopisto-opiskelijat olivat järjestäneet hallintoa vastaan. Vaikka sotilasoperaatio tapahtuikin kisojen ulkopuolella, sillä tietenkin haluttiin estää myös niille mielenosoituksesta mahdollisesti koituvat laajemmat seuraukset.
Yhtäjaksoinen, kesäkisoihin kohdistunut boikottiputki alkoi jo ennen Münchenin olympialaisten avajaisia. Kaksitoista muuta Afrikan maata uhkasi vetäytyä kisoista, mikäli Rhodesian sallittaisiin osallistua niihin. Kansainvälinen olympiakomitea KOK esitti kompromissiratkaisuksi, että rhodesialaiset urheilijat saisivat olla mukana Britannian kansalaisina eivätkä oman maansa nimellä. Vain neljä päivää ennen avajaisia KOK taipui äänestyksen jälkeen boikotilla uhanneiden maiden painostukseen ja sulki Rhodesian pois kisoista.
Vuonna 1976 Kanadassa Montrealissa kymmeniä Afrikan maita boikotoi kisoja Uuden-Seelannin osallistumisen vuoksi, koska se oli samana vuonna pelannut rugbya Etelä-Afrikan kanssa. Etelä-Afrikka taas oli aiemmin suljettu ulos kansainvälisestä olympialiikkeestä maan harjoittaman rotusortopolitiikan vuoksi. Tuolloin boikotti ei tuottanut haluttua tulosta.
Samoissa kisoissa Afrikan maiden ohella myös Taiwan boikotoi kisoja isäntämaan sitä kohtaan harjoittaman politiikan vuoksi. Kanadan hallitus ei ollut tunnustanut Taiwania, eikä sen kansalaisia aluksi päästetty maahan. Sen sijaan monien muiden maiden antaman tuen ansiosta Taiwanin sallittiin lopulta osallistua kisoihin, mutta maa päätti kuitenkin jäädä niistä pois.
Lisäksi boikottirintamaan liittyi Kiinan kansantasavalta, joka vastusti Taiwanin osallistumista.
Kun kesällä 1980 silloisessa Neuvostoliitossa järjestettiin ensimmäiset sosialistisessa maassa pidetyt olympialaiset, moni ”vapaan maailman” maa boikotoi näitä Moskovan kisoja. Vastaavasti seuraavista Yhdysvaltain Los Angelesissa pidetyistä kisoista jäi pois useita sosialistimaita. Hammas hampaasta, ystävät hyvät!
KOK oli tehnyt ennen Moskovan olympialaisia sääntömuutoksen, jonka mukaan maat tarvittaessa voivat käyttää olympialippua oman lipun sijasta. Esimerkiksi Iso-Britannia, Ranska, Italia ja Australia käyttivät mahdollisuutta hyväkseen ja marssivat olympialipun alla, koska isäntämaa miehitti Afganistania. Myös vuonna 2016 pakolaisurheilijoiden joukkue Rio de Janeiron kesäolympialaisissa Brasiliassa kilpaili olympialipun alla.
Kaikesta saamastaan ihmisoikeus- ja muusta kritiikistä huolimatta rauhaa ja kansojen välistä ystävyyttä hamuaa myös olympialaisten tämänkertainen järjestäjä Kiinan Peking. Vaikka valtaisaa massayleisöä ei koronapandemian vuoksi oteta näihinkään kisoihin kuten ei viime kesänä Tokioon, muiden maiden hallinnon edustajien läsnäoloa Pekingissä silti kaivataan kipeästi protestoinnin sijaan.
Vaikuttaa vain siltä, että olympialaisten järjestäjämaaksi hakevien olisi aika sopeutua siihen todellisuuteen, että tarve kiinnittää huomiota isoihin epäkohtiin vaatii toisinaan näyttävyyttä, jota suuret urheilutapahtumat niin auliisti tarjoavat.
