Näytetään tekstit, joissa on tunniste politiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste politiikka. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. tammikuuta 2022

Rauhan ja ystävyyden hengessä

Rauhaa ja kansojen välistä ystävyyttä julistetaan taas pian, kuten olympialaisten henkeen kuuluu. Ajatellaan, että ne tulisi jättää kaikkinaisen eripuran ja kähnäämisen ulkopuolelle.

Kun selailee Wikipedian olympialaisiin liittyviä artikkeleita, huomaa, etteivät urheilukisat ole mikään erillinen saari, jonka rannoille eivät myrskyaallot löisi rajusti. Olympialaisia on boikotoitu useaan otteeseen ja eri tavoin. Myös poliittiset väkivaltaisuudet ovat toisinaan heittäneet varjon niiden ylle. Ja politiikkaa sekin on, jos ihmiset häädetään kodeistaan siksi, että saadaan pariksi viikoksi suorituspaikkoja kisojen osanottajille.

Olympiahistorian varmasti synkin hetki osuu Länsi-Saksan Münchenissä järjestettyihin kesäkisoihin vuonna 1972, jolloin israelilaiset urheilijat joutuivat palestiinalaisen terroristijärjestön Mustan syyskuun hyökkäyksen kohteiksi. Panttivankien vapautusyritys epäonnistui ja johti kuolonuhreihin.

Juuri ennen edellisiä, vuoden 1968 Meksikon kesäolympialaisia olivat maan asevoimat tyrehdyttäneet verisesti Tlatelolconissa alkaneen mielenosoituksen, jonka yliopisto-opiskelijat olivat järjestäneet hallintoa vastaan. Vaikka sotilasoperaatio tapahtuikin kisojen ulkopuolella, sillä tietenkin haluttiin estää myös niille mielenosoituksesta mahdollisesti koituvat laajemmat seuraukset.

Yhtäjaksoinen, kesäkisoihin kohdistunut boikottiputki alkoi jo ennen Münchenin olympialaisten avajaisia. Kaksitoista muuta Afrikan maata uhkasi vetäytyä kisoista, mikäli Rhodesian sallittaisiin osallistua niihin. Kansainvälinen olympiakomitea KOK esitti kompromissiratkaisuksi, että rhodesialaiset urheilijat saisivat olla mukana Britannian kansalaisina eivätkä oman maansa nimellä. Vain neljä päivää ennen avajaisia KOK taipui äänestyksen jälkeen boikotilla uhanneiden maiden painostukseen ja sulki Rhodesian pois kisoista.

Vuonna 1976 Kanadassa Montrealissa kymmeniä Afrikan maita boikotoi kisoja Uuden-Seelannin osallistumisen vuoksi, koska se oli samana vuonna pelannut rugbya Etelä-Afrikan kanssa. Etelä-Afrikka taas oli aiemmin suljettu ulos kansainvälisestä olympialiikkeestä maan harjoittaman rotusortopolitiikan vuoksi. Tuolloin boikotti ei tuottanut haluttua tulosta.

Samoissa kisoissa Afrikan maiden ohella myös Taiwan boikotoi kisoja isäntämaan sitä kohtaan harjoittaman politiikan vuoksi. Kanadan hallitus ei ollut tunnustanut Taiwania, eikä sen kansalaisia aluksi päästetty maahan. Sen sijaan monien muiden maiden antaman tuen ansiosta Taiwanin sallittiin lopulta osallistua kisoihin, mutta maa päätti kuitenkin jäädä niistä pois.

Lisäksi boikottirintamaan liittyi Kiinan kansantasavalta, joka vastusti Taiwanin osallistumista.

Kun kesällä 1980 silloisessa Neuvostoliitossa järjestettiin ensimmäiset sosialistisessa maassa pidetyt olympialaiset, moni ”vapaan maailman” maa boikotoi näitä Moskovan kisoja. Vastaavasti seuraavista Yhdysvaltain Los Angelesissa pidetyistä kisoista jäi pois useita sosialistimaita. Hammas hampaasta, ystävät hyvät!

KOK oli tehnyt ennen Moskovan olympialaisia sääntömuutoksen, jonka mukaan maat tarvittaessa voivat käyttää olympialippua oman lipun sijasta. Esimerkiksi Iso-Britannia, Ranska, Italia ja Australia käyttivät mahdollisuutta hyväkseen ja marssivat olympialipun alla, koska isäntämaa miehitti Afganistania. Myös vuonna 2016 pakolaisurheilijoiden joukkue Rio de Janeiron kesäolympialaisissa Brasiliassa kilpaili olympialipun alla.

Kaikesta saamastaan ihmisoikeus- ja muusta kritiikistä huolimatta rauhaa ja kansojen välistä ystävyyttä hamuaa myös olympialaisten tämänkertainen järjestäjä Kiinan Peking. Vaikka valtaisaa massayleisöä ei koronapandemian vuoksi oteta näihinkään kisoihin kuten ei viime kesänä Tokioon, muiden maiden hallinnon edustajien läsnäoloa Pekingissä silti kaivataan kipeästi protestoinnin sijaan.

Vaikuttaa vain siltä, että olympialaisten järjestäjämaaksi hakevien olisi aika sopeutua siihen todellisuuteen, että tarve kiinnittää huomiota isoihin epäkohtiin vaatii toisinaan näyttävyyttä, jota suuret urheilutapahtumat niin auliisti tarjoavat.

 

maanantai 25. syyskuuta 2017

Henkilöitynyt superlatiivi



”Kukaan ei koskaan enemmän kuin minä…” Esimerkiksi kukaan ei ole koskaan arvostanut naisia enemmän kuin itsensä henkilöityneeksi superlatiivksi (epävirallisesti) julistanut Yhdysvaltain nykyinen presidentti. Ehkei hän tässä luulossaan ihan väärässä olekaan.

Nimittäin kieliopillisesti latiivi eli tulento on ”sijamuoto, joka ilmaisee liikettä johonkin”. Nykysuomessa sen käyttö rajoittuu pieneen joukkoon adverbivartaloita ja komparatiivimuotoja. Latiivin pääte on yksikössä -s tai -, esimerkiksi ylös, kauemmas.

Fyysisesti nykyinen presidentti liikkunee eniten vain lukuisilla golfkentillään. Sen sijaan super-etuliite saa oikeutuksensa hänen viestinnällisistä hyökkäysliikkeistään kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Niiltä eivät välty yksityishenkilöt, kansalais- ja muut ryhmät eivätkä valtiot. Presidentti kylvää epäsopua kuin viljansiemeniä ja näyttää jatkuvasti onnistuvan tuottamaan uutta satoa.

Eri tilaisuuksista kuvatuissa pätkissä voi nähdä presidentin viestintätiimin epätoivon. Sitä kuvaamaan sopivat lainaukset Michael Dobbsilta, House of Cardsin kirjoittajalta esimerkiksi näin: Viestintäjohtajan hymy kävi eloonjäämistaistelua. Kummastunut uurre löysi tiensä – – otsaan. Hänen silkkinen taskuliinansa näytti nuokahtavan järkytyksestä, kun

Nykyinen presidentti on saattanut päästää suustaan myös lauseen Kukaan ei halua rauhaa enemmän kuin minä. Mikäli oikein muistan uutisen jonkin viikon takaa, hän tarjoutui välittäjäksi Qatarin ja sen naapurimaiden väliseen kiistaan. Ottiko joku sen tosissaan? Siis todella? 

Samaan aikaan ainakin Iran, Kuuba, Meksiko, Pohjois-Korea ja Venezuela ovat joutuneet tämän niin ”rauhantahtoisen” presidentin sanallisten hyökkäysten kohteeksi. Maailmaa piinaa ajatus hetkestä, jolloin sanat eivät enää riitä.

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Kravatti liehuen klubikeikoille



Säästöä se on pienikin säästö, tuumi Yhdysvaltain nykyinen presidentti ja hallintoineen päätti, ettei Valkoisen talon vieraiden nimiä enää julkisteta. Päätöstä perusteltiin paitsi kansallisella turvallisuudella ja yksityisyydensuojalla myös säästöillä. Kolmen seuraavan vuoden aikana uuden käytänteen arvioidaan säästävän valtion rahoja 70 000 dollaria. Tietääköhän se vierailutietosivun ylläpitäjälle osa-aikatöitä vai suorastaan potkuja?

Kaiketi oli tarpeen kertoa kansalle säästöuutinen häivyttämään vain päiviä aiemmin julkaistua tuhlausuutista (CNN 11.4.): nykyinen presidentti on alle kolmessa kuukaudessa kuluttanut pelkkiin Floridan-matkoihinsa jo noin 20 miljoonaa dollaria. Let’s make a great big carbon footprint, too!

Jos sama meno jatkuu, vuodessa presidentin matkat ahmaisevat lähes saman, minkä hänen edeltäjänsä Barack Obaman matkat maksoivat koko tämän presidenttikautena kahdeksassa vuodessa.

• • •

Mikäli haluaisi yhdistää säästämisen ja tuhlaamisen, voisi ottaa tavoitteeksi esimerkiksi yöpymisen Tokion tai Venetsian loistohotelleissa. Äskettäin esitetyssä sarjassa Hotellien salattu maailma näyttelijä Richard E. Grant vei katsojan huoneisiin, joiden vuorokausihinta oli 8 000:n ja 12 000:n euron välillä.

Onneksi ei ole vähintäkään tarvetta herätä kymppitonnia köyhempänä. Turha siis edes laskea, kuinka monta vuotta sen summan kokoon saaminen veisi.