Avara vai ihmeellinen luonto

Avara vai ihmeellinen? Kun puhutaan aidosta, villistä luonnosta, jossa ihmisellä on vain sivustaseuraajan osa, mikään tuskin kuvaa sen monimuotoisuutta paremmin kuin sana ihmeellinen. Luontodokumentit tuovat silmien eteen mitä oudoimpia ja uskomattomimpia eläin- ja kasvimaailman ilmiöitä.

Siinä missä avara viittaa tilaan, laajuuteen, lähelle, kauas ja vielä kauemmas, ihmeellinen kuvastaa kokonaisvaltaisemmin itse luontoa kohteena ja rikkauksien aarreaittana. Ihmeelliseen sisältyy jotain, mitä ei voi selittää. Vaikka kaiken selittämiseen tieteellisesti koko ajan pyritäänkin, silti luonnon ihmeet jaksavat kiehtoa.

Toisaalta avara on melkein kuin rajaton, se sallii kaiken sen erilaisuuden, jota luontoon määrättömästi mahtuu. Toisaalta sen avaruus koko ajan myös supistuu: mitä enemmän luontoa tuhotaan rakentamalla tai muuten hävittämällä, sitä enemmän myös lajeja häviää. Täten jäljelle jäävän luonnon ihmeellisyys vain kasvaa. Ehkä aito alkuperäinen luonto vielä joskus lasketaankin maailman seitsemän ihmeen joukkoon.

Hakukone tosin näyttää pitävän adjektiiveja synonyymeina: kun kirjoittaa hakusanaksi ”ihmeellinen luonto”, ensimmäiset osumat ovat linkkejä juuri Ylen Avaraan luontoon.

Lukemattomat televisiodokumentit ja esimerkiksi tiedetoimittaja Niko Kettunen palstallaan Helsingin Sanomissa ovat esitelleet luonnossa elävien eläinten hämmästyttäviä elintapoja ja selviytymisstrategioita. Viimeksi katsomissani dokumenteissa pääsi tutustumaan Lembehin salmen todella eriskummalliseen vedenalaiseen maailmaan sekä ”luonnon parhaisiin tanssijoihin”.

Indonesiassa Sulawesin saaren pohjoispuolella sijaitsevassa Lembehin salmessa uiskentelee otuksia, joita katsoo silmät selällään mutta samalla on iloinen, ettei niihin tarvitse törmätä Suomen uimavesissä. Ilman selitystä ei aina edes tietäisi, onko kyseessä eläin vai kasvi vai jotain aivan muuta. Hiekan peitosta voi putkahtaa vaikka minkälainen kummitus.

Väriä vaihtavat seepiat, vastenmielisen näköiset tursaat, merimakkarat, antennikrotit… Kummallisten otusten kerho aiheuttaa huvittuneisuuden ohella myös hienoisia vatsanväänteitä. Mitä jos ihminenkin voisi jäljitellä vaikka kadunvarren postilaatikkoa kuten eläin levää tai kasvinlehteä? Tai sormennapsautuksella vaihtaa vaatetuksensa väriä sulautuakseen seuraan? Mieluummin ei. Toivottavasti muiden lajien omaperäisyys kaikkine ilmentymineen saa jäädä rauhaan ihmisaivojen (tai tekoälyn) kehittämiltä teknisiltä jäljitelmiltä.

Maapallon luonnossa hämmästystä herättää moni muukin asia kuin outo ulkonäkö, esimerkiksi eläinten käyttäytyminen. Soidinmenojen yhteydessä monien lajien, varsinkin lintujen, valmiiksi keikariasuun sonnustautuneet urokset esittävät naaraille hulppeita koreografioita saadakseen niiden huomion.

Paratiisilintuihin kuuluvan liputtajan vetävä meno It’s not unusual -laulun tahtiin saisi kateelliseksi itsensä Tom Jonesin. Ällistyttävän rusettiparatiisilinnun koko muoto muuttuu tunnistamattomaksi, kun se aloittaa nopeatempoisen, hyppelevän kosiskelunsa. Siinä vauhdissa tiaaraotsainen hyppyhämähäkki varmaan sekoaisi kaikkiin jalkoihinsa, joten se tyytyy nostelemaan vuoroin kahta jalkaa ja värikästä takaruumistaan. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä eläinten ilmeikkäästä liikekielestä.

Niinpä luonto, varsinkin niin kauan kuin se pysyy kesyyntymättömänä vailla ihmisen ohjailua, ansaitsee ehdottomasti luonnehdinnan ihmeellinen. 

• • • 

Jostain syystä tässä yhteydessä tuli mieleen kohtaus Hannu-Pekka Björkmanin roolisuorituksesta tuoreessa kotimaisessa elokuvassa…