sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Ajan kieppi



”Me tullaan kahen kiepissä”, sanoi ohikulkija puhelimeensa. Hauskaa, että sanoi, sillä juuri tällä tavalla en ollut koskaan kuullut ilmaistavan epämääräisen tarkkaa aikaa. Monikollisena kahden kieppeillä tai kieppeissä kyllä.

Siitä tietenkin alkoi mieleen vyöryä muita suomen kielen tapoja sanoa sama asia. On ihmeellistä, miten kellonaika voidaan yhdistää niin moneen, ensi kuulemalta täysin odottamattomaankin sanaan.

Tavanomaisten kahden aikaan, noin kahdelta, kahden maissa, kahden paikkeilla, suunnilleen kahdelta lisäksi sopii ilmoittaa tulevansa kahden nurkilla, kahden seutuvilla, kahden pintaan. Kiepillä sekä nurkalla, seudulla ja pinnalla puolestaan ei näyttäisi olevan keskenäänkään mitään yhteistä.

Kävisikö kyläillä myös kahden korvilla?

Tieten jätän mainitsematta ärsyttävästi yleistyneen tavan yhdistää englannin ja suomen kielen sana samaan ilmaukseen.

Vaikka listaa varmasti voi täydentää, se jo tällaisenaan kertoo suomen kielen monipuolisuudesta. Siitä, kuinka poikkeuksellista se on muiden kielten joukossa, ei tietämykseni kuitenkaan riitä sanomaan mitään.

○ ○ ○

Sattuipa ensimmäisen kerran, että ajasta toiseen siirtyminen oli unohtua. Vasta merisään kuuleminen tuntia ”liian aikaisin” sai keräämään kellot kasaan. Yhtään en jäisi kaipaamaan, jos tästä kesä- ja talviaikaruljanssista joskus luovuttaisiin. Sen sijaan kelloista en aio luopua.