Ensin jäi huomiotta keltainen viestilappu, jossa ilmoitettiin
silminnäkijäsoittajan antamat tiedot − epäillyn tuntomerkit sekä auton merkki
ja rekisterinumero. Poliisin vihjepuhelimeen vastannut virkailija luotti
katsekontaktin kertovan tilannekeskuksen kenttäjohtajalle, että viesti oli
tärkeä.
Kenttäjohtaja tarttui viestin sijasta puhelinluetteloon ja lomalistaan
ja alkoi niiden avulla soitella töihin kutsuttaville henkilöille, vaikka
hänen olisi kuulunut johtaa tilannekeskusta ja koordinoida kentällä olevien
toimintaa.
Sillä aikaa epäilty sai ajaa kaikessa rauhassa joskin
hermostuneena ulos kaupungista.
Tilannekeskus ei vielä puolen tunnin jälkeenkään ollut tiedottanut
tapahtuneesta pommiräjähdyksestä kentälle, yleisölle eikä tiedotusvälineille. Nelisenkymmentä minuuttia myöhemmin silminnäkijän soitosta muuan tarkkasilmäinen päivystäjä tarkisti hänen antamansa tiedot ja lähetti ne eteenpäin.
Päivystäjä ilmoitti tiedot myös valmiusryhmän partiolle,
jonka mielestä ne olivat liian epämääräisiä: niiden perusteella partio ei
voinut ryhtyä toimiin.
Toisen poliisipiirin kenttäjohtaja tarjosi avuksi partiota,
jonka oli ollut määrä hoitaa vankikuljetus. Partioauton poliisit halusivat
kuitenkin suorittaa jo aloittamansa tehtävän loppuun eivätkä totelleet käskyä.
Samaan aikaan epäilty ajoi kyseisen poliisipiirin alueella.
Maalla oli tuolloin yksi ainoa poliisihelikopteri, ja
tapahtuneen aikaan sen henkilökunta oli lomalla. Helikopterin lentäjä kuitenkin
ilmoittautui töihin heti kuultuaan pommiräjähdyksestä. Hänelle ilmoitettiin,
ettei häntä tarvittu.
Toisaalta valmiusryhmä oli pyytänyt jo kahdesti
poliisihelikopteria käyttöönsä. Täydestä käyttövalmiudesta huolimatta ryhmälle ilmoitettiin,
ettei kopteri ole käytettävissä. Poliisi ei ollut pyytänyt avuksi myöskään
puolustusvoimien koptereita tai siviilihelikoptereita.
Keskusrikospoliisin vuoropäällikkö tarjosi vuorostaan apua
kenttäjohtajalle. Kenttäjohtaja ei ollut tehtäviensä tasalla: ”Niin no, voithan
sinä tuota, ehkä olisi kiinnostavaa ehkä ilmoittaa, antaa ilmoitus koko maahan.”
Jos maanlaajuinen hälytys olisi annettu jo aiemmin, teitä olisi suljettu ja
epäillyn matka olisi ainakin hidastunut, kenties keskeytynyt kokonaan.
Keskusrikospoliisin päivystyksen laatimassa ilmoituksessa ei mainittu kaikkia olennaisia tuntomerkkejä, ja se kuultiin vain paikoin. Poliisiasemilla vastaanottava laite ei joko ollut toiminnassa tai hälytyssignaalit oli asennettu väärin. Jälleen epäilty pääsi rauhassa ohittamaan yhden tällaisen poliisipiirin.
Silminnäkijähavaintoja ei välitetty poliisin avoimella
kanavalla, eikä niitä annettu viestimille. Niitä ei saanut myöskään kattavaa
kameraverkkoa hoitanut liikenteenvalvontakeskus.
Onneton tapahtumaketju johti vielä kauheampaan tragediaan. Kun
muuan nuorimies yritti sen keskeltä soittaa ruuhkaiseen hätänumeroon, puhelu
ohjautui lopulta poliisipiiriin, jossa tiedettiin vasta pommiräjähdyksestä.
Nuorukaiselle sanottiin, että hän on erehtynyt: pääkaupungissa tapahtuu, ei
missään saaressa.
