tiistai 15. elokuuta 2017

Vahatuin purjein höyhensaarille



Monituiset kerrat muinoin Vesa-Matti Loiri lauloi radiossa niin mustista, niin mustista miesrukan hivuksista. Niin korvani ainakin väittivät. Vasta heinäkuussa Eino Leinon päivän tietämillä Höyhensaarten miesrukka paljastui hieprukaksi. Niin outo, niin outo, että jo siinä omiaan kuuleekin.

Toisessa kohdin vaihtui vain alkukirjain. Verbi mieliä tarkoittaa tietenkin aivan eri asiaa kuin niellä. Silti kun sitä hetken maistelee alkuperäisessä yhteydessä, muoto mitä mä mielin ei kuulosta yhtään hassulta. Haluamansa voi pitää myös vain omana tietonaan. Runoilija kuitenkin sanoo näin: Kun muistelen, kuinka ma kerjännyt / olen koirana lempeä täällä, / miten rikasten portailla pyydellyt / olen tuiskulla, tuulissäällä, / vain lämpöä hiukkasen, hiukkasen vain / – ja kun minä muistelen, mitä mä sain / ja mitä mä nielin ja vaikenin / ja mitä mä ajattelin! 

Leinon aikainen runokieli ei aina avaudu vain kuulemalla. Jos ei kirjaa ole käsillä, helpointa on mennä verkkoon. Siellä tulee eteen todellinen ongelma: Jos vertailee vain kahtakin lähdettä, voi joutua huomaamaan, ettei verkossa esitettyyn kannata näkevilläkään silmillä sokeasti luottaa. Tässä tuli hyvä muistutus siitä, että faktantarkistus on tarpeen myös kirjallisuusteksteissä.

Heti ensimmäinen summittainen klikkaus vei versioon (wikia), jossa sama hieprukan hivukset oli kaiketi jonkinlaisessa simultaanitulkkauksessa saanut muodon Sain soittaa mä kielillä kukkivan maan / Ja hieprukan kivuuksilla.

Entä mitä ovatkaan ”rein vahatut purjeet”? Ja hukkui hyrskyyn ennen kuin / Käy purjein, rein vahatuin. Mikään hälytyskello ei ole kilkattanut muistiinmerkitsijän päässä ja saanut häntä tarkistamaan asiaa. Leino itse runoilee: ja hukkuvi hyrskyhyn, ennen kuin / käy purjehin reivatuin.

Kyseisen linkin teksti vastaa (huomattavasti) karsitulta säkeistömäärältään Loirin levytystä. Sen viimeinen säkeistö kuuluu lähteen mukaan näin: Ja sentään se nousi niin kohtalokkast' / Ja sentään mä Seppona seison taas / Taas taivahan kansia taon ja lyön / Oi onnea tähtisen yön.

Hienoa, että Seppo ilmeisen identiteettikriisin jälkeen on jälleen löytänyt itsensä. Vanhassa runokielessä seppo kuitenkin tarkoittaa seppää.

Alkuperäisen runon pituutta kuten myös sanoja noudattelee toinen lähde (kotus), jossa tosin taivaankannen takoja uppoutuu tekemiseen jo liiaksikin ja unohtaa silmänilon, vain yhden kirjaimen vuoksi: Ja sentään se nousi, min kohtalot kaas, / ja sentään ma seppona seison taas / ja taivahan kansia taon ja lyön /  – oi, onnea tähtisen työn!

Leino saattoi iloita tähtisestä yöstä aavistamatta, että tulevaisuudessa olisi paljon helpompi nähdä maallisia kuin taivaallisia tähtiä. Kaikkialla loimottava keinovalo kun on laajalti häivyttänyt tähtien valon. Vuonna 2016 kansainvälinen tutkimusryhmä päätyi tulokseen, jonka mukaan 60 prosenttia eurooppalaisista ja peräti 80 prosenttia pohjoisamerikkalaisista ei enää pysty näkemään Linnunrataa valosaasteen vuoksi. 

Oi, onnea tähtisen yön – ken sen vielä kokee.