sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Yhtä ja toista


Viime vuosina on puhuttu ja kirjoitettu paljon valheita ja valheista. Jotkut niistä niiden esittäjä tietää valheiksi alun perinkin, toiset taas pääsevät ilmoille tietämättömyyden ja asiantuntemattomuuden vuoksi. Myös ylimielinen uho ravitsee maaperää, josta valheita putkahtelee kuin sieniä sateella.

Voima-lehdessä (2/2019) psykiatri ja kirjailija Claes Andersson ottaa esiin termin kaksoissitova kommunikaatio. Kun ihminen ikään kuin saarretaan tilanteeseen, johon ei sen ristiriitaisuuden takia pysty reagoimaan järkevästi, kyse on kaksoissitovan kommunikaation käytöstä. Käytetyin esimerkki lienee kysymys Milloin päätit lopettaa vaimosi hakkaamisen?
 
Jos joutuu jatkuvasti elämään sellaisen ristipaineen kohteena, voi tulla jopa hulluksi.

Anderssonin esimerkki kaksoissitovan kommunikaation käyttäjästä ja hänen toiminnastaan on tuttuakin tutumpi suurelle osalle tämän ajan ihmisiä. ”Sehän on pelkkää hulluksi tekemisen yritystä. Sanoo yhtä, seuraavalla hetkellä sanoo toista, sitten kieltää sen toisen ja sanoo jo jotain kolmatta.” Tällainen epämääräisyys pitää Anderssonin mielestä maailmaa otteessaan.

Mitä jos edellä luonnehdittu henkilö onkin perillä kaksoissitovan kommunikaation voimasta ja tekee kaiken täysin tietoisesti? 

Luottamuksen puute rapauttaa lopulta koko yhteiskunnan.

lauantai 2. maaliskuuta 2019

Pako putkeen


Urheilu voi uuvuttaa paitsi Seefeldin laduilla myös television ääressä. Kehotus kääntää kanavaa ei auta, jos kanavanvaihdin ei ole omissa käsissä.

Aikuinen sukulainen väitti lasten tapaan vastaan, kun kerran nimitin häntä urheiluhulluksi. Mutta mitä muuta voi olla sellainen, joka katsoo lähes kaikkea lajista riippumatta ja paikalliskisoista olympialaisiin?

Niinpä television urheiluputkipäivä onkin osittain pilannut sunnuntait nyt viikko toisensa jälkeen.

Joitakin vuosia sitten tuli sukulaisen kanssa tavaksi lounastaa kerran viikossa yhdessä. Parasta on, että hän valmistaa yleensä kaiken tarjottavan ei tarvitse kuin astua valmiiseen pöytään. Kaiken lisäksi hän tekee maistuvaa ruokaa ja täysin omasta halustaan.

Yhteisen päivän vietto toistuu jokseenkin aina samanlaisena: ruoka, kahvit, peli. Hänellä on kortit, minulla pöytäpeli Rummy, ja vain toista pelataan kunakin päivänä. Yhden kerran sukulaisen ehdotuksesta pelasimme šakkia. Luultavasti ei ehdota toiste.

Lounashetket ovat jatkuneet, mutta oma pelaaminen on pitkään joutunut väistymään urheiluputken tieltä. ”Kai sieltä jotain urheilua tulee”, totesi sukulainen eräänkin kerran kauan ennen maailmanmestaruuskisoja. Kun hän nousee pöydästä, se on sitten siinä eikä mikään protestointi auta.

Katse tähyää jo epätoivoisena horisonttiin: missä lienee putken pää?

perjantai 22. helmikuuta 2019

Muuan maailmanvalloitus


Sanonnan mukaan pimeässä tähdet loistavat kirkkaimmin. Tätä aikaa vasten Yhdysvaltain edellisen ensimmäisen naisen Michelle Obaman elämäkerran (2018) lukeminen tuo ajatuksen mieleen tuskastuttavan elävästi.

Jos Michelle Obama olisi saanut yksin päättää, hänen miehensä ei koskaan olisi lähtenyt mukaan politiikkaan eikä varsinkaan presidenttikilpaan. Lopulta annettuaan periksi yleisen painostuksen alla hän toivoi vain, että ehdokkuus tulisi ajankohtaiseksi vasta vuoden 2016 presidentinvaaleissa. Toisin kävi, onneksi.

Ajatusleikki: Jos Barack Obama olisi jäänyt odottamaan myöhempää aikaa, ja nykyinen presidentti olisi hoitanut virkaa ennen häntä, mitkä olisivat mahtaneet olla Obaman mahdollisuudet tulla valituksi tilanteessa, johon nyt on tultu? Vaikka hän ominaisuuksiltaan olisikin mitä sopivin johtaja, ilmapiiri ja keinot ohjailla kansan ajatuksia ovat jo muuttaneet Yhdysvaltoja kovin toisenlaiseksi.

Obamat tiesivät liiankin hyvin, että heitä katsotaan aina ja kaikessa suurennuslasin kanssa. Että mustalta odotetaan kaksin verroin enemmän kuin valkoiselta. Kahden virkakauden jälkeen Michelle Obama kirjoittaa: ”Olimme vaatineet itseltämme ja alaisiltamme etiikan ja soveliaisuuden korkeimpien normien noudattamista ja päässeet maaliviivalle asti.”

Pariskunnasta tuntuu varmaan erityisen turhauttavalta nyt seurata, miten valkoinen presidentti saa mielin määrin rellestää ja käyttäytyä ala-arvoisesti.

Kirjassaan Michelle Obama kertoo oman näkemyksensä monista asioista, joista viestimet hänen aikanaan tekivät kohu-uutisia. Tiukan etiketin takana jopa kuningatar Elisabeth saattaa sulaa kosketuksesta.

Paitsi Michellen pukeutuminen suurennuslasin alle joutuivat myös hänen kasvonilmeensä ja hiuksensa. Kun hän halusi leikkauttaa otsatukan, hänen alaisensa varmistivat presidentin henkilökunnalta, että se ei aiheuta ongelmia.

Kiinnostavaa oli myös päästä ”näkemään” elämää, josta monella riittää kriittisiä mielipiteitä. Vapaan maailman johtaja perheineen elää kuitenkin kaikkea muuta kuin vapaana jopa Valkoisessa talossa. Mihinkään ei myöskään voi lähteä ilman turvamiesten saattuetta, mikä puolestaan hankaloittaa monien muiden ihmisten elämää, koska esimerkiksi teitä joudutaan sulkemaan ja henkilöllisyyksiä tarkistamaan. Tästä Michelle Obama kertoo tunteneensa usein suorastaan syyllisyyttä.

Presidentin puoliso ajoi erityisesti lasten asiaa, ja hän korosti heille koulutuksen tärkeyttä. Siinä asiassa hän oli ja on oivallinen esimerkki siitä, miten pitkälle se voi viedä.

Jos ensimmäiseltä mustalta presidenttiparilta odotettiinkin kaksin verroin parempaa suoriutumista kuin muilta, niin Obamat varmasti täyttivät tehtävänsä. Inhimillisyys, sivistyneisyys, määrätietoisuus ja toisten kunnioittaminen tulee esiin kaikessa heidän tekemisessään. Kuin tulevaa enteillen pariskunnan häissä vuonna 1992 soikin Stevie Wonderin You and I, In my mind we can conquer the world.