Urheilu voi uuvuttaa paitsi Seefeldin laduilla myös
television ääressä. Kehotus kääntää kanavaa ei auta, jos kanavanvaihdin ei ole
omissa käsissä.
Aikuinen sukulainen väitti lasten tapaan vastaan, kun kerran
nimitin häntä urheiluhulluksi. Mutta mitä muuta voi olla sellainen, joka katsoo
lähes kaikkea lajista riippumatta ja paikalliskisoista olympialaisiin?
Niinpä television urheiluputkipäivä onkin osittain pilannut
sunnuntait nyt viikko toisensa jälkeen.
Joitakin vuosia sitten tuli sukulaisen kanssa tavaksi lounastaa
kerran viikossa yhdessä. Parasta on, että hän valmistaa yleensä kaiken
tarjottavan –
ei tarvitse kuin astua valmiiseen pöytään. Kaiken lisäksi hän tekee maistuvaa
ruokaa ja täysin omasta halustaan.
Yhteisen päivän vietto toistuu jokseenkin aina samanlaisena:
ruoka, kahvit, peli. Hänellä on kortit, minulla pöytäpeli Rummy, ja vain toista
pelataan kunakin päivänä. Yhden kerran sukulaisen ehdotuksesta pelasimme šakkia.
Luultavasti ei ehdota toiste.
Lounashetket ovat jatkuneet, mutta oma pelaaminen on pitkään
joutunut väistymään urheiluputken tieltä. ”Kai sieltä jotain urheilua tulee”, totesi
sukulainen eräänkin kerran kauan ennen maailmanmestaruuskisoja. Kun hän nousee
pöydästä, se on sitten siinä eikä mikään protestointi auta.
Katse tähyää jo epätoivoisena horisonttiin: missä lienee
putken pää?
