sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Ei niin puhtaita pulmusia



Voiko elämänsä elää täysin nuhteettomana? Kysymys tulee mieleen aina kun jonkun ihmisen menneisyyttä pengotaan tarkoituksena löytää hänestä tai hänen tekemisistään jotain epäedullista. Kuka nuorena tietää pyrkivänsä joskus tulevaisuudessa merkittävän järjestön tai viraston tai maan johtoon? Mitä tärkeämpi virka, sitä tarkemmin menneitä kaivellaan.

Menneisyyttään kukaan ei voi muuttaa, mutta virheistään voi oppia. Tärkeässä virassa pitäisi.

Nyt luultavasti maailman seuratuin presidenttiehdokaskamppailu aloittaa jännittävimmän ja todennäköisesti törkyisimmän vaiheensa. Niin demokraatti Hillary Clinton kuin republikaani Donald Trump haluavat päihittää toisensa hinnalla millä hyvänsä. ”Harva kunnon ihminen suostuu niin julman herjauksen kohteeksi kuin presidenttiehdokkaat joutuvat”, sanoo psykiatri Bertram S. Brown Ronald Kesslerin kirjassa Presidentin turvamies (Recallmed 2010).

Toinen vasta nimetyistä ehdokkaista solvaa mielellään paitsi haastajaansa myös tulevia äänestäjiä. Yksi kohde ovat naiset. ”Naiset, tiedättehän, viisikymmentäkaksi prosenttia äänestäjistä? Nuo oudot olennot, jotka kelpuutatte jakamaan vuoteenne mutta ette kerhojanne, ja joita hallitus tukee yhtä vakuuttavasti kuin virttyneet alusvaatteet vatsamakkaroita.” (Mortima Urquhart Michael Dobbsin Kuninkaantekijässä)

Kun ehdokas on selvinnyt kuukausien herjauskampanjasta ja tullut valituksi Valkoiseen taloon, elo ei käy yhtään helpommaksi: Brownin mukaan tasapainoinenkin ihminen tultuaan presidentiksi joutuu taistelemaan, jotta säilyttäisi todellisuudentajunsa ja pysyisi edes kohtuullisen nöyränä, kun työpaikka sijaitsee maan mahtavimmassa toimistossa. Miten olla lannistumatta ajoittain sairaalloisessa ympäristössä, jossa jokainen päivä on jonkinlainen uhka?

Kesslerin mukaan nykyisen presidentin Barack Obaman virkaanastumisen jälkeen (2009) presidenttiin kohdistuneiden uhkauksien määrä kasvoi 400 prosenttia. Kessler kirjoitti kirjansa samana vuonna.
  
Sivumennen sanoen aina ei ole helppoa Valkoisen talon henkilökunnallakaan. Läheisimmin talon isäntiin pääsevät tutustumaan heitä kaikkialle seuraavat Salaisen palvelun agentit. Kesslerin haastattelemat turvamiehet ovat nähneet, millaisia presidentit ja heidän läheisensä todella ovat julkisivun takana.

Viisas johtaja antaa erehdyksensä kansalle anteeksi.
(Brana Crncevich)

○ ○ ○

Nuhteettomuuttaan tulisi osata vaalia myös sen, joka haluaa joskus vierailla Valkoisessa talossa. Vaikka pääsisikin kutsuttujen listalle, sisälle ei pääse, jos menneisyyttä leimaa merkintä petos- tai pahoinpitelyrikkomuksesta. Kesslerin mukaan kymmenen vuoden takainen tuomio marihuanankäytöstä riittää usein estämään pääsyn presidentin virka-asuntoon.